Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Talonrakentaminen vilkasta Helsingissä

Jaa
Tilastotiedot Helsingin rakentamisesta 2017 ovat valmistuneet ja talonrakentaminen jatkui Helsingissä viime vuonna vilkkaana. Myönnettyjen rakennuslupien ja aloitettujen rakennustöiden perusteella rakennustuotanto myös pysyy runsaana. Vuonna 2017 valmistui kaiken kaikkiaan noin 529 400 kerrosneliömetriä asuin- ja toimitilarakennuksia uustuotantona ja laajennuksina. Määrä on 12 prosenttia enemmän kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin. Tiedot käyvät ilmi Helsingin kaupunginkanslian tuoreesta tilastojulkaisusta.

Myönnettyjen rakennuslupien kerrosala oli Helsingissä 2000-luvun suurin (n. 883 800 k-m2) erityisesti asuinrakennusten rakentamiseen myönnettyjen lupien poikkeuksellisen suuren kerrosalan vuoksi. Vuonna 2017 aloitettujen rakennusten kerrosala oli kolmatta vuotta korkealla tasolla. Viime vuonna aloitettiin yhteensä noin 672 500 neliömetrin rakentaminen.

Toimitilojakin rakennetaan keskimääräistä enemmän

Myös toimitilarakentaminen jatkui keskimääräistä vilkkaampana. Vuonna 2017 valmistui toimitiloja noin 200 000 kerrosneliömetriä. Niistä kolme neljäsosaa oli liike- ja toimistorakennuksissa. Liike- ja toimistorakennusten rakentaminen tulee jatkumaan vilkkaana, sillä aloitettujen rakennustöiden kerrosalasta (n. 341 300 k-m2) niin ikään noin kolme neljäsosaa oli näissä rakennuksissa. Myös myönnettyjen rakennuslupien kerrosalasta (n. 243 000 k-m2) liike- ja toimistorakennusten osuus oli 76 prosenttia.

Helsinkiin valmistui 4 890 asuntoa vuonna 2017

Asuntoja on valmistunut jo kolmena vuonna edellisvuotta enemmän. Vuonna 2017 valmistui 4 890 asuntoa, joista 4 520 uustuotantona ja laajennuksina ja 370 olemassa oleviin rakennuksiin käyttötarkoituksen muutoksen myötä. Asuntotuotanto jatkunee vähintään yhtä vilkkaana, sillä uustuotantona ja laajennuksina aloitettiin noin 4 700 asunnon rakentaminen eli saman verran kuin vuotta aikaisemmin. Myönnettyjen rakennuslupien kattama asuntomäärä oli vuonna 2017 poikkeuksellisen suuri: 7 924 asuntoa uustuotantona ja laajennuksina.

Omistus- ja vuokra-asuntoja valmistui suunnilleen yhtä paljon

Vuonna 2017 valmistui uustuotantona ja laajennuksina lähes yhtä monta omistus ja vuokra-asuntoa. Molempien osuus oli noin 46 prosenttia kaikista asunnoista. Asumisoikeusasuntoja oli puolestaan 8 prosenttia valmistuneista. Asuntojen keskikoko (60,5 m2) oli tilastojakson pienin. Omistusasunnot olivat keskikooltaan suurimpia (68,5 m2) ja vuokra-asunnot pienimpiä (53,0 m2). Valmistuneiden asumisoikeusasuntojen keskikoko oli 57,2 m2. Pienten asuntojen eli yksiöiden ja kaksioiden osuus olikin tavanomaista suurempi, 61 prosenttia uustuotantona ja laajennuksina valmistuneista asunnoista. Kolmioita valmistuneista oli 24 prosenttia ja vähintään neljän huoneen asuntojen 15 prosenttia.

Helsingin kaupunginkanslian tilastojulkaisusta löytyy tarkempia tietoja muun muassa valmistuneista rakennuksista eri käyttötarkoitusluokkien mukaan ja valmistuneista asunnoista hallintaperusteen ja huoneistotyypin mukaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja julkaisusta:
tutkija Eija Rauniomaa, puh. 09 310 36302, e-mail: eija.rauniomaa@hel.fi


Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 09 310 36376, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki - Helsingfors stad
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

09 310 1691https://www.hel.fi

Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista, kirjasto- ja tietopalvelusta sekä Helsinki Region Infosharesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki - Helsingfors stad

Kaksi kolmesta kuntien nuorisotyön esimiehistä arvioi kunnan nuorille suunnattujen digitaalisten palvelujen parantuneen viimeisen vuoden aikana29.5.2019 11:02:43 EEST | Tiedote

Digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verke toteutti maaliskuussa jo neljännen kerran kyselyn kuntien nuorisotyön digitalisaatiosta ja digitaalisesta nuorisotyöstä. Tänään julkaistussa Kunnallisen nuorisotyön digitalisaatio 2019 -raportista ilmenee, että digitalisaatioon suhtaudutaan myönteisesti ja digitaaliset palvelut ovat parantuneet viime vuosina.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye