Intrum Oy

Taloudellinen varautuminen haasteellista kuluttajille – yli puolet suomalaisista tyytymättömiä säästöihinsä

Jaa
Epävarman taloustilanteen vuoksi niin kuluttajat kuin yrityksetkin varautuvat vaikeaan talveen. Maailman säästöpäivää vietetään 31. lokakuuta. Kustannusten kasvaessa säästöjen kerryttäminen voi olla monelle epärealistista. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on tärkeämpää kuin koskaan, että kotitalouksilla olisi rahaa säästössä odottamattomia menoja varten. Tämä saattaa kuitenkin tuntua mahdottomalta haasteelta elinkustannusten ja energialaskujen kasvaessa sekä korkojen ja inflaation noustessa jyrkästi kaikkialla Euroopassa.
Intrumin kuluttajien maksutapatutkimuksessa kysyttiin valmiudesta maksaa odottamattomia kuluja.
Intrumin kuluttajien maksutapatutkimuksessa kysyttiin valmiudesta maksaa odottamattomia kuluja.

Intrumin syksyllä 2021 julkaiseman eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan yli puolet suomalaisista kuluttajista (54 %) oli tyytymättömiä rahamäärään, jonka he pystyvät laittamaan säästöön kuukausittain. Sama määrä tutkimukseen vastanneista oli huolissaan siitä, ettei heidän eläkkeensä tule riittämään taloudellisesti huolettomiin eläkepäiviin. Koronakriisin alkaessa keväällä 2020 luku oli korkeampi, 62 prosenttia. Tutkimuksen mukaan 35 prosenttia säästää nyt eläkepäiviä varten kuukausittain.

Säästömahdollisuudet heikentymässä entisestään 

Tulokset ovat yli 24 000 kuluttajan kyselytutkimuksesta vuodelta 2021 ja on selvää, että säästämistilanne on heikentynyt huomattavasti kuluneen vuoden aikana.

”Kuluttajat tuntevat jo nyt taloudellisen tilanteen paineen inflaation, nousevien korkojen ja energiakustannusten myötä ja ovat huolissaan tulevaisuudesta. Marraskuussa julkaisemme uuden kuluttajien maksutapatutkimuksen tulokset ja uskomme, että kotitalouksien mahdollisuus säästää on entisestään heikentynyt viime vuodesta”, sanoo Intrum Oy:n myyntijohtaja Juha Iskala ja lisää taloudellisen tilanteen aiheuttavan haavoittuvuutta erityisesti heikompiosaisten, kuten esimerkiksi lapsiperheiden ja eläkeläisten keskuudessa.

"Heikentyneet mahdollisuudet hallita omaa taloutta ja säästää aiheuttavat monelle huolta, kun odottamattomiin kuluihin ei välttämättä olekaan mahdollisuutta varautua entiseen tapaan.”

Odottamattomat kulut yleisin syy säästämiselle

Euroopan laajuisesti Intrum keskustelee päivittäin yli 250 000 ihmisen kanssa heidän taloudestaan.

”Tiedämme omakohtaisesti, kuinka vaikeita asiat heille ovat. Yleisin syy, miksi ihmiset kertovat säästävänsä, ovat ne odottamattomat kulut ja elämäntilanteet, joita meille kaikille voi sattua. Yllättävä eläinlääkärilasku, pesukoneen rikkoutuminen tai vielä vaikeammat tilanteet, kuten oma tai läheisen vakava sairastuminen tai työpaikan menetys. Säästöt voivat auttaa selviytymään pahimman yli”, Iskala kertoo.

Intrumin tutkimuksen mukaan koronapandemia sai monet kuluttajat laittamaan taloutensa parempaan kuntoon, mikä auttaa nyt monia selviytymään vaikeissa tilanteissa. Maailman Säästöpäivä on aiemmin tunnettu Säästäväisyyspäivänä, mikä viittaa vahvemmin arjessa toteutettavien muutosten ja pienten kustannusten kautta säästämiseen. Tähän myös Intrumilla halutaan kannustaa kotitalouksia.

”Uskomme, että nyt tulisi keskittyä niihin pieniin säästöihin, joita omassa arjessa on mahdollista tehdä. Parempina aikoina on helpompi suunnitella suurten rahasummien säästämistä, mutta se ei välttämättä ole mahdollista tässä taloudellisessa tilanteessa. Sen sijaan kannustamme ihmisiä tekemään pieniä muutoksia, jotka säästävät rahaa ja pienentävät päivittäisiä kuluja. Kaikki kivet kannattaa kääntää”, Iskala kannustaa.

Vinkkejä oman talouden kuntoon laittamiseen

Muodosta realistinen käsitys taloudestasi
Kirjaa ylös selkeästi säännölliset tulot ja menot. Tee budjetti, eli arvioi, paljonko tuloja sinulla on ja millaisiin menoihin ne riittävät. Seuraa myös budjettisi toteutumista kuukausitasolla. Näin saat selkeän ymmärryksen, mihin rahasi kuluvat.

Leikkaa kustannuksia – päätä, mistä voit säästää
Onko sinulla esimerkiksi tilauksia tai jäsenyyksiä, joita et tarvitse? Voitko säästää ruokalaskuissa suunnittelemalla ateriat tarkemmin, vertailla ostospaikkojen hintoja tai vaihtaa vapaa-ajan viettotapoja edullisempiin?Esimerkiksi luonnossa liikkuminen ei maksa mitään.

Kasvata tuloja
Arvioi, voitko ansaita enemmän ottamalla toisen työn, vuokraamalla vapaan huoneen tai pyytämällä työnantajaltasi palkankorotusta.

Hyödynnä edut
Varmista, että hyödynnät kaikki edut, joita on tarjolla. Tarkista, mihin hallituksien tai yhteiskunnan myöntämiin etuihin olet oikeutettu ja millaisia etuja työnantajasi tarjoaa henkilöstölle.

Säästä pieniä summia
Laita sivuun pieniä rahasummia, jos vain suinkin pystyt. Pienistäkin summista muodostuu ajan myötä suurempi puskuri odottamattomia kuluja varten.

Maksa kalliit velat ensin pois
Jos sinulla on korkeakorkoisia velkoja, on parasta maksaa ne pois ennen säästämistä. Pyydä tarvittaessa apua velkajärjestelyihin esimerkiksi velkaneuvonnasta tai Takuusäätiöltä.

Pyydä apua – älä kärsi yksin
Jos tulosi eivät vastaa menojasi, keskustele velkojien kanssa velan lyhennysvapaasta tai siirtymisestä pitkäaikaisempaan maksusuunnitelmaan. Velkojasi voi myös auttaa sinua antamalla tietoa muista tahoista, joilta voit hakea apua.

Pienet säästöt eivät riitä kaikille

Pienillä säästöillä ja budjetoinnilla voi olla suuri merkitys, mutta kaikille tämä ei välttämättä riitä. On tärkeää, että taloudellisissa vaikeuksissa olevat ottavat hyvissä ajoin yhteyttä velkojiinsa ja perintäyhtiöön, jotta tilannetta voidaan arvioida kokonaisuutena.

Hyvä ja vastuullisesti toimiva perintäyhtiö tekee aina yhteistyötä asiakkaiden kanssa arvioidakseen heidän taloudellisen tilanteensa ja selvittääkseen, paljonko heillä on käytettävissään velan maksuun välttämättömien laskujen jälkeen. Iskala kertoo Intrumin tavoitteena olevan jokaiselle asiakkaalle selkeä maksusuunnitelma, jonka avulla huoli velasta kevenee.

"Teemme Intrumilla yhteistyötä asiakkaidemme asiakkaiden kanssa. Jos heidän elämäntilanteensa ja olosuhteensa muuttuvat, selvitämme yhdessä, millaisia maksusuunnitelmia on mahdollista tehdä. Kun velka saadaan maksettua, on mahdollista kerätä säästöjä valoisampaa tulevaisuutta varten."

Intrumin eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus 2022 julkaistaan marraskuussa.

Lähteet:
Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti 2021 vertailee eurooppalaisten kuluttajien taloudellisen hyvinvoinnin tilaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Intrumin kuluttajien maksutapatutkimuksessa kysyttiin valmiudesta maksaa odottamattomia kuluja.
Intrumin kuluttajien maksutapatutkimuksessa kysyttiin valmiudesta maksaa odottamattomia kuluja.
Lataa
Intrumien kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat huolissaan säästöjen riittävyydestä.
Intrumien kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat huolissaan säästöjen riittävyydestä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut, mutta osassa maakunnista ja toimialoista kasvua4.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 0,31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maakuntatarkastelussa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. Toimialoista kasvua havaittiin eniten vesi-, viemäri- ja jätehuollossa, rakentamisessa, muissa palveluissa sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Suomen talous on yskinyt pitkään korkeiden korkojen ja inflaation vuoksi, eikä kevät vielä tuo helpotusta tilanteeseen. Talouden kasvun odotetaan kuitenkin käynnistyvän tämän vuoden aikana.

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye