Aalto EE

Taloudenpuolustuskurssilla jälleenrakennetaan – edessä on sotu-uudistus

Jaa
Jo neljättä kertaa järjestettävä Taloudenpuolustuskurssi kokoontuu keskiviikkona 12.9.2018 Finlandia-taloon. Tänä vuonna johtavat talousasiantuntijat, kansanedustajat sekä muut vaikuttajat keskustelevat jälleenrakentamisesta. Tilaisuuden järjestäjinä ovat Aalto University Executive Education (Aalto EE) ja Helsingin Sanomat.

Viidentoista vuoden sote-uudistuksen jälkeen edessä on vielä mittavampi remontti, sotu-uudistus. Sosiaaliturvan ohessa kaikki muukin pitää säätää uuteen asentoon perusturvasta verotukseen ja työelämän murroksesta koulutukseen. Mitkä ovat tärkeimmät reformit seuraavalla vaalikaudella? Miten ne vaikuttavat talouteen, liike-elämän tarpeisiin ja työllisyyteen?

Keskustelun herättäjinä ja kommentaattoreina toimivat Aalto-yliopiston asiantuntijat Teemu Malmi, Matti Pohjola, Sixten Korkman, Hertta Vuorenmaa sekä Riitta Lumme-Tuomala. Kansanedustajien reformiehdotuksia ja muita jälleenrakennukseen liittyviä aloitteita kommentoivat puolueiden puheenjohtajien lisäksi Anni Huhtala, Timo Ahopelto, Reijo Karhinen, Olli Kärkkäinen sekä Tuula-Riitta Markkanen.

Kutsuvierastilaisuuteen on tulossa n. 170 osallistujaa.

Tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat työeläkeyhtiö Elo, Suomen Ekonomit, Tekniikan akateemiset TEK sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Aalto University Executive Education (Aalto EE) on Aalto-yliopiston omistama liikkeenjohdon kehittämispalveluja tarjoava yritys. Helsingin Sanomat on Suomen suurin päivittäinen sanomalehti.

Lisätietoja

#TPK2018
www.taloudenpuolustuskurssi.fi

Käytännön järjestelyt

Haastattelupyyntöihin vastaa ja käytännön järjestelyissä auttaa
viestintäpäällikkö Kati Kiviniemi (puh. 050 555 4079, kati.kiviniemi@aaltoee.fi).

Riitta Lumme-Tuomala DBA, M.Sc. (Econ.), EMBA
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Aalto University Executive Education Oy
Puh 040 838 6113
riitta.lumme-tuomala@aaltoee.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye