Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Talous- ja henkilöstöpalvelujen keskittämistä Monetraan valmistellaan

Jaa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Tampereen kaupunki valmistelevat talous- ja henkilöstöpalvelujen keskittämisestä yhteiseen yhtiöön. Sairaanhoitopiiristä Monetra-nimiseen yhtiöön siirtyisivät Taysin palvelukeskuksesta talouspalveluiden vastuualue sekä palkkahallinto. Sairaanhoitopiirin hallitus käsitteli yhtiön valmistelutilannetta maanantaina.

Maakuntauudistuksen lainsäädännössä on lähdetty siitä, maakuntien talous- ja henkilöstöpalveluiden tuottamiseen perustettaisiin erillisiä yhtiöitä. Yhtiöittämisen pohjaksi Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan maakuntavalmistelu selvityttivät viime vuonna talous- ja henkilöstöpalveluiden järjestämistä. Pirkanmaan maakunnan esivalmistelun johtoryhmä päätti viime kesänä, että Tampereen kaupunki ja sairaanhoitopiiri aloittavat talous- ja henkilöstöpalveluiden yhtiöittämisvalmistelun alalla toimivaa kumppania hyödyntäen.

Valmisteluryhmä päätti yksimielisesti esittää, että kumppaniksi valittaisiin Monetra Oy, joka vastaa jo Pohjois-Pohjanmaalla Oulun kaupungin ja sairaanhoitopiirin talous- ja henkilöstöpalvelujen tuottamisesta. Jatkossa Monetra Oy toimii emoyhtiönä ja maakuntakohtaiset tytäryhtiöt perustetaan osakkaina oleviin maakuntiin.

Toiminnan käynnistymisen jälkeen myös muilla kunnilla on mahdollisuus tulla osakkaaksi perustettavaan yhtiöön.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Talousjohtaja Pasi Virtanen, puh. 040 7799002
Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Teiskontie 35, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy ja FinnMedi Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tampereella tuhkarokkoon sairastunut saanut lapsuudessa rokotuksen20.12.2018 11:44Tiedote

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti viime viikolla Tampereella Pyhän Ristin seurakunnan messussa tapahtuneista tuhkarokkotartunnoista. Sairaanhoitopiiri on saanut lisätietoa tartuttavaan tuhkarokkoon sairastuneen henkilön rokotustaustasta. Ulkomailta tuhkarokkotartunnan saanut aikuinen on hankkinut kotimaastaan rokotuskorttinsa. Toisin kuin aiemmin on tiedotettu, hän on saanut kotimaassaan kaksi annosta Itä-Euroopassa valmistettua tuhkarokkorokotetta. – Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tehtyjen laboratoriotutkimusten mukaan kyseiset, lapsuudessa annetut rokotukset eivät olleet antaneet henkilölle asianmukaista suojaa. Syynä suojan puuttumiseen voi olla rokotteen lämpeneminen tai jäätyminen säilytyksen aikana tai muuten virheellisesti käsitelty rokote. Kyseistä rokotetta ei ole käytetty Suomessa, sanoo erityisasiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Suomessa rokotteiden säilyttämiseen, kuljetukseen ja käsittelyyn kiinnitetään erityistä huomiota. Suo

Tampereella todettu kaksi aikuisen henkilön tuhkarokkotapausta14.12.2018 08:54Tiedote

Tampereella on todettu kaksi aikuisen henkilön tuhkarokkotapausta tällä viikolla. He eivät tartuta tautia eteenpäin, koska molemmat ovat rokotettuja. Sairastuneet ovat hyväkuntoisia ja kotihoidossa. Sairaanhoitopiirin selvitysten perusteella tartunnat on saatu Pyhän Ristin seurakunnan messussa 25.11.2018. Tartunnan lähde on ollut rokottamaton henkilö, joka on saanut tartunnan ulkomailta. Uusia tautitapauksia voi ilmetä vielä kuluvan viikon loppuun, todennäköisesti 16.12.2018 mennessä. Ohjeita: Mikäli olet osallistunut seurakunnan messuun 25.11.2018 ja sinulla on tai tulee tuhkarokkoon viittaavia oireita etkä ole saanut rokotetta tuhkarokkoa vastaan (MPR-rokote), ota yhteyttä tilanteen arvioimiseksi puhelimitse Acutaan (puh. 03 311 65333; aikuiset) tai lasten päivystykseen (puh. 03 311 63345; lapset). Mikäli olet osallistunut seurakunnan messuun 25.11.2018, olet terve, eikä sinulla ole MPR-rokotuksen tai sairastetun taudin antamaa suojaa, ota puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskuksees

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme