Y-Säätiö

Taloushuolet painavat asunnottomuuden kokeneita

Jaa
Huoli omasta taloudellisesta tilanteesta varjostaa ihmisiä, jotka ovat asunnottomuuden jälkeen saaneet oman kodin. Tämä selviää Y-Säätiön asukkailleen tekemästä kyselystä. Asunnottomien yötä vietetään jälleen tulevana lauantaina 17.10.
Asunnottomien yön Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Kansallismuseosta tulevana verkkolähetyksenä. Kuva viime vuoden tapahtumasta Sörnäisistä. Kuva: Sampsa Kettunen/ Y-Säätiö
Asunnottomien yön Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Kansallismuseosta tulevana verkkolähetyksenä. Kuva viime vuoden tapahtumasta Sörnäisistä. Kuva: Sampsa Kettunen/ Y-Säätiö

Asunnottomuustoimija ja vuokranantaja Y-Säätiö selvitti asukkaidensa näkemyksiä omasta sosiaalisesta ja taloudellisesta hyvinvoinnistaan. Vastaajina olivat asunnottomuutta kokeneet asukkaat, jotka olivat vastikään vuokranneet asunnon Y-Säätiöltä.

Kyselystä nousi esille, että moni vastaaja kokee huolta taloudellisesta pärjäämisestään. Noin puolella vastaajista oli heikentynyt asema työmarkkinoilla, eikä esimerkiksi peruskoulun jälkeen suoritettua tutkintoa. Neljäsosa vastaajista kertoi lainaavansa usein rahaa arjen menoihin, kuten ruokaan tai muihin tavanomaisiin kuluihin.

Yli 60 prosenttia vastaajista koki, että heillä on vaikeuksia saada normaalit arjen menot katettua nykyisillä tuloillaan. Neljä viidestä kertoi saavansa tarvittaessa taloudellista apua sukulaisilta tai ystäviltä, että talous pysyy tasapainossa. Tyytyväisimpiä oltiin asuinoloihin.

Y-Säätiö tukee asukkaita antamalla asumis- ja talousneuvontaa

”Tämä on meille yleishyödyllisenä vuokranantajana todella tärkeää tietoa. Me tuemme asukkaiden hyvinvointia antamalla matalalla kynnyksellä asumis- ja talousneuvontaa. Meidän ammattilaisemme auttavat esimerkiksi velkaongelmien selvittämisessä ja tukien hakemisessa”, Y-Säätiön toimitusjohtaja Juha Kaakinen sanoo.

Y-Säätiön asumis- ja talousneuvonnassa kävijän tilannetta selvitetään aina kokonaisvaltaisesti ja pyritään turvaamaan asumisen jatkuminen. Taloudelliset ongelmat, pienituloisuus ja velkaantuminen kasvattavat asunnottomuuden riskiä.

”Tarjoamme tukea myös taloudellisen tilanteen parantamiseen. Meillä on oma Uuras-työllistymisohjelma, joka tarjoaa kaikille asukkaillemme työmahdollisuuksia matalalla kynnyksellä. Työkeikoista saadut tulot voi halutessaan ohjata suoraan vuokranmaksuun.”

Y-Säätiö ei kerää vuokraamillaan asunnoillaan voittoa, vaan vuokrat ovat omakustanneperustaisia.

Vastaajat kokivat oman kodin mahdollistavan ihmissuhteet

Kun vastaajilta kysyttiin viime vuoden kohokohtaa, oman asunnon saaminen nousi selkeäksi ykköseksi.

Asunto on paljon enemmän kuin vain katto pään päällä. Moni asukas koki kodin parantavan heidän sosiaalisia suhteitaan. Se mahdollisti esimerkiksi vanhojen ihmissuhteiden ylläpidon ja uusien muodostamisen. Moni nosti esille sen, että oman kodin kautta pääsi luomaan suhteen uudelleen esimerkiksi omiin lapsiin.

”Viimeisen vuoden kohokohdiksi nostettiin myös elämäntilanteen muutokset, kuten koulun aloittaminen, työpaikan saanti tai raitistuminen. Moni näistä hyvistä asioista olisi hankala tai jopa mahdoton toteuttaa ilman omaa asuntoa. Tämän vuoksi Asunto ensin -malli on asunnottomuuden poistamisessa ainoa oikea keino”, Juha Kaakinen sanoo.

Kysely toteutettiin haastattelemalla Y-Säätiön uusia asukkaita hyvinvoinnin eri näkökulmista.

Asunnottomien yötä vietetään jälleen 17. lokakuuta YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Teemana on ”Oma koti hurjan kallis”. Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna koronatilanteen vuoksi virtuaalisena. Yhteistyökumppanina on Kansallismuseo, josta tulee lauantaina verkkolähetys klo 16 alkaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Kaakinen, Y-Säätiön toimitusjohtaja
juha.kaakinen@ysaatio.fi
020 7020 325


Saija Turunen, Y-Säätiön tutkija
saija.turunen@ysaatio.fi
020 7020 320

Kuvat

Asunnottomien yön Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Kansallismuseosta tulevana verkkolähetyksenä. Kuva viime vuoden tapahtumasta Sörnäisistä. Kuva: Sampsa Kettunen/ Y-Säätiö
Asunnottomien yön Helsingin päätapahtuma järjestetään tänä vuonna Kansallismuseosta tulevana verkkolähetyksenä. Kuva viime vuoden tapahtumasta Sörnäisistä. Kuva: Sampsa Kettunen/ Y-Säätiö
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Y-Säätiö
Y-Säätiö
Pitkänsillanranta 3 A
00530 HELSINKI

09 7742 5540, palveluaika arkisin klo 9–15https://ysaatio.fi

Y-Säätiö on Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön asiantuntija. Y-Säätiö edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tarjoamalla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ihmisille, joiden on vaikea löytää asuntoa. Y-Säätiö on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon. Y-Säätiö-konsernilla on yli 18 000 asuntoa 57 paikkakunnalla. M2-Kodit on osa konsernia. ysaatio.fi / m2kodit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Y-Säätiö

Uraauurtava tutkimus tuottaa tietoa asunnottomuuden poistamisen tueksi20.3.2024 12:40:00 EET | Tiedote

Y-Säätiö ja Turun yliopisto käynnistivät RADAR-tutkimushankkeen, jossa rekisteritietoja hyödyntämällä selvitetään asunnottomuutta kokevien ihmisten palveluiden käyttöä sekä polkuja asunnottomuuteen ja siitä pois. Tutkimuksessa selvitetään myös Asunto ensin -mallin kustannusvaikutuksia, eli miten oman asunnon ja tarvittavan tuen tarjoaminen vaikuttaa asunnottomuudesta aiheutuviin kustannuksiin yhteiskunnalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye