Kiinteistötyönantajat ry

Talouskatsaus 2/2018: Kiinteistöpalvelujen kasvava kysyntä kärjistää alan rekrytointihaasteita

Jaa
Positiivinen taloustilanne ja rakentamisen kasvavat volyymit tukevat kiinteistöalaa ja kasvattavat myös kiinteistöpalvelujen kysyntää. Tämä selviää tuoreesta Kiinteistöalan talouskatsauksesta. Kiinteistöpalvelualan hyvästä vedosta huolimatta alaa jo ennestään vaivaavat vakavat rekrytointihaasteet uhkaavat syödä pohjaa kasvulta.

Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyritykset arvioivat palvelujen kysynnän lisääntyvän kaikilla osa-alueilla ja eri asiakasryhmissä. Syyskuussa toteutetun kyselyn vastaajista 60 prosenttia arvioi kiinteistöalan palvelujen kokonaiskysynnän lisääntyneen edellisten 12 kuukauden aikana. Yli puolet vastaajista odottaa kysynnän kasvavan myös tulevan vuoden aikana.

Positiivisimmat odotukset kohdistuvat siivouspalvelujen, teknisten palvelujen sekä kiinteistöhuollon kehitykseen. Asiakasryhmistä suurimmat kasvuodotukset ovat asunto-osakeyhtiöiden ja ammattimaisten kiinteistösijoittajien palvelutarpeiden kohdalla.

Myös EK:n viimeisimmän suhdannebarometrin mukaan kiinteistöpalvelujen myyntiodotukset ovat positiiviset. Myyntiodotusten kehitystä kuvaava saldoluku on noussut edellisten 12 kuukauden aikana korkeimmalle tasolle viimeisten viiden vuoden ajanjaksolla.

- Kiinteistöpalvelualan suhdannetilanne on tällä hetkellä positiivinen, mutta toimialan talouskehitys niin hyvässä kuin pahassa seuraa muuta taloutta aina jonkin verran jäljessä. Rakentamiseen ennakoitu käänne on jo nähtävissä myönnettyjen rakennuslupien määrän laskuna. Kun tähän lisätään vielä nouseva korkotaso, ei alan hyvään tilanteeseen voi liiaksi tuudittautua, kommentoi talouskatsauksen tuloksia Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.

Toimenpiteitä tarvitaan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi

Vaikka alan suhdannenäkymät ovat positiivisia, rekrytointivaikeudet ja työvoiman kohtaanto-ongelmat ovat yleisiä kiinteistöpalvelualan jokaisella osa-alueella. Tämä käy ilmi sekä EK:n suhdannebarometrista, että Kiinteistötyönantajien jäsenkyselystä. Kyselyn vastaajista 54 prosenttia ennakoi työvoiman saatavuuden heikkenevän edelleen nykyisestä. Työvoiman saatavuuden koetaan olevan haastavinta siivouspalveluissa, etenkin liikennevälineiden ja toimistojen siivouksessa.

- Rekrytointihaasteiden ratkaisemiseksi on tärkeää, että esimerkiksi maahanmuuttajien työllistymistä helpotetaan työlupakäytäntöjä tehostamalla ja että työnteosta tehdään kaikissa tilanteissa houkuttelevampi vaihtoehto toimettomuudelle. Myös koulutuksen tuottama osaaminen on saatava paremmin ja tasalaatuisemmin vastaamaan kiinteistöpalvelualan tarpeita, Gramén toteaa.

Yrityksissä rekrytointivaikeuksien keskeisimmiksi syiksi nähdään hakijoiden puute avoimiin tehtäviin sekä työkykyisten työttömyys- ja sosiaaliturvan muodostamat kannustinloukut, jotka heikentävät työkykyisten motivaatiota vastaanottaa työtä. Myös hakijoiden riittämätön koulutus ja liian vähäinen alan työkokemus nousivat kyselyssä vahvasti esiin.

Kiinteistöalan talouskatsaus 2 /2018

Lisätietoja: Pia Gramén, toimitusjohtaja, Kiinteistötyönantajat ry, puh. 040 820 7599 tai pia.gramen@kiinteistotyonantajat.fi

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalalla toimivien yritysten ja yhteisöjen työmarkkinaedunvalvoja ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, erilaisilla toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä kiinteistöjen hallinnointipalveluilla.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työnantajajärjestö ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Tuemme yritysten kilpailukykyä ja kasvua edistämällä koko kiinteistöalan toimintaedellytyksiä. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä hallinnointipalveluilla. Työehtosopimustemme piirissä on noin 90 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Kiinteistötyönantajat on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye