Kiinteistötyönantajat ry

Talouskatsaus: Kiinteistöpalvelualan kasvuodotukset hidastumassa

Jaa
Heikkenevä talousnäkymä painaa kiinteistöpalvelualan yritysten kasvuodotukset jonkin verran viime vuotta matalammiksi. Valtaosa kiinteistöpalveluyrityksistä ennakoi kaikkien alan palvelujen kysynnän säilyvän nykytasollaan tulevan vuoden aikana. Työvoiman saatavuus pysyttelee alan kasvun haasteiden kärjessä, eivätkä alan yritykset odota tilanteeseen nopeaa helpotusta.

Suomen talouskasvu on hidastumassa ja rakentamisen volyymit ovat ympäri maata laskemassa viime vuosien korkealta tasolta. Myös teollisuuden ja palvelualojen suhdannenäkymät ovat EK:n Suhdannebarometrin mukaan entistä negatiivisempia. Kiinteistöpalvelualan suhdannekehitys seuraa talouden yleisiä käänteitä. Alan yritysten odotukset palvelujen kysynnän kehitykselle ovat vakaat, mutta vähemmän positiiviset kuin viime syksynä.

- Talouden yleinen suhdannetilanne heijastuu kiinteistöpalvelualaan viiveellä, mutta jo ensi vuosi tulee olemaan alan yrityksissä haasteellisempi. Lisähaasteita tuovat työlupaprosessien hitaus ja jatkuva työvoimapula, sanoo Kiinteistötyönantajat ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén.

Kiinteistöpalvelujen kysyntänäkymät aiempaa maltillisempia

Syyskuussa toteutetun Toimialabarometrin mukaan Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyritysten näkemykset kiinteistöalan palvelujen kysynnän kehityksestä ovat kautta linjan vähemmän positiivisia kuin viime vuoden kyselyssä. Vastaajista 42 prosenttia arvioi nyt kiinteistöalan palvelujen kokonaiskysynnän lisääntyneen edellisten 12 kuukauden aikana, kun viime syksyn kyselyssä vastaava luku oli 60 prosenttia.

Lähes kaksi kolmasosaa barometrin vastaajista odottaa palvelujen kokonaiskysynnän pysyvän ennallaan tulevan vuoden aikana, ja kolmasosa vastaajista ennakoi maltillisen kasvun jatkuvan. Vuosi sitten kasvua odotti selkeästi yli puolet vastaajista.

Työvoiman saatavuudessa haasteita

Yli 60 prosenttia Toimialabarometrin vastaajista arvioi työvoiman yleisen saatavuuden heikentyneen edellisten 12 kuukauden aikana, eikä tilanteen odoteta kohenevan myöskään tulevan vuoden aikana. Haasteet ovat suurimpia siivouspalveluissa, joissa työvoiman saatavuuden tulevaisuudennäkymät ovat heikentyneet entisestään viime vuoden kyselystä.

Myös heinäkuisen EK:n Suhdannebarometrin vastaajista yli puolet arvioi ammattityövoiman puutteen olevan kiinteistöpalvelualalla kasvun esteenä.

- Alan rekrytointivaikeudet johtuvat useimmin siitä, että avoimiin tehtäviin ei ole sopivia hakijoita. Ratkaisun avaimina työvoimapulaan nähdään muun muassa oppilaitosyhteistyön lisääminen ja ulkomaisen työvoiman saatavuuden helpottaminen, sanoo Gramén.

Kiinteistöalan talouskatsauksen on Kiinteistötyönantajat ry:lle toteuttanut KTI Kiinteistötieto Oy.

Kiinteistöalan talouskatsaus 2/2019

Lisätietoja: Pia Gramén, toimitusjohtaja, Kiinteistötyönantajat ry, p. 040 820 7599 tai pia.gramen@kiinteistotyonantajat.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistötyönantajat ry
Kiinteistötyönantajat ry
Annankatu 25
00100 Helsinki

info(at)kiinteistotyonantajat.fihttps://www.kiinteistotyonantajat.fi/

Kiinteistötyönantajat ry on kiinteistöalan työnantajajärjestö ja kiinteistöpalvelualan toimialajärjestö. Tuemme yritysten kilpailukykyä ja kasvua edistämällä koko kiinteistöalan toimintaedellytyksiä. Noin 400 jäsenyritystämme tuottavat arvoa suomalaisten arkeen kiinteistöjen hoito- ja ylläpitopalveluilla, toimitila- ja käyttäjäpalveluilla sekä hallinnointipalveluilla. Työehtosopimustemme piirissä on noin 90 000 työntekijää ja toimihenkilöä.

Kiinteistötyönantajat on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistötyönantajat ry

Eero Hautaniemi Kiinteistötyönantajien hallituksen puheenjohtajaksi 20212.11.2020 16:06:50 EET | Tiedote

Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi on valittu Kiinteistötyönantajat ry:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2021. Asiasta päätti Kiinteistötyönantajien liittokokous 29.10.2020. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Rovanapa Oy:n toimitusjohtaja Kalevi Ranta. Kiinteistötyönantajien hallituksessa on kymmenen jäsentä ja kaksi varajäsentä. Uudeksi jäseneksi hallitukseen valittiin HH-Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Tokke Salonen ja uudeksi varajäseneksi Siskon Siivous Oy:n toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa 1.1.2021. Kiinteistötyönantajat ry:n hallitus 2021: Toimitusjohtaja Eero Hautaniemi Lassila & Tikanoja Oyj (pj.) Toimitusjohtaja Kalevi Ranta Rovanapa Oy (varapj.) Toimitusjohtaja Teemu Halenius Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Toimitusjohtaja Ismo Heikkonen RTK-Palvelu Oy Toimitusjohtaja Juhapekka Joronen SOL Palvelut Oy Toimitusjohtaja Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Toimitusjohtaja Tokke Salonen HH-Kiinteistöpal

Kiinteistötyönantajat ja PAM: Veronumeroa koskeva lainsäädäntö ulotettava kiinteistöpalvelualalle21.9.2020 08:00:07 EEST | Tiedote

Kiinteistötyönantajat ja Palvelualojen ammattiliitto PAM vaativat, että rakennusalalla käytössä oleva työntekijöiden veronumeropakko on laajennettava koskemaan myös kiinteistöpalvelualaa. Kiinteistöpalveluala kattaa siivouksen, kiinteistöhuollon, ulkoalueiden hoidon, energianhallinta- ja tekniset palvelut sekä erilaiset toimitila- ja käyttäjäpalvelut.

Kiinteistötyönantajat ry: Yrityksille suoraa rahallista tukea ja maksuhelpotuksia lainojen sijaan1.4.2020 16:27:10 EEST | Tiedote

Koronavirustilanne koettelee kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Kiinteistötyönantajat ry:n jäsenyrityksille suunnatun tuoreen kyselyn mukaan 43 prosenttia vastaajista arvioi, että koronavirustilanne heikentää yrityksen toimintakykyä ja taloudellista tilannetta erittäin tai melko paljon. Yli 50 prosenttia arvioi, että tilanne heikkenee ainakin jonkin verran. Vajaa 10 prosenttia arvioi yrityksen olevan vaarassa ajautua konkurssiin.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye