Taloustutkimus: Museokortti on lisännyt museokäyntejä – suurin osa suomalaisista tuntee tuotteen

Jaa
Taloustutkimus selvitti suomalaisten näkemyksiä museoista ja Museokortista. Joulukuussa julkaistusta selvityksestä käy ilmi, että toukokuussa 2015 lanseeratun Museokortin tuntee jo yli 80 prosenttia suomalaisista. Museoihin ollaan yleisesti hyvin tyytyväisiä.
Museokortti on lisännyt museokäyntejä. Kortilla voi vierailla vuoden ajan yli 250 museossa ympäri Suomea.
Museokortti on lisännyt museokäyntejä. Kortilla voi vierailla vuoden ajan yli 250 museossa ympäri Suomea.

Suomen museoliiton ja Suomen Kulttuurirahaston tilaama tutkimus kertoo, että 2,5-vuotias Museokortti tunnetaan hyvin. Taloustutkimuksen selvityksen mukaan jopa 81 prosenttia suomalaisista tuntee toukokuussa 2015 käyttöön otetun kortin, joka löytyy jo 140 000 suomalaisen taskusta. Museokortti on vuoden voimassa oleva pääsylippu 250 museoon ympäri Suomen, Ahvenanmaalta Inariin.

Museokortti on muuttanut museoiden käyntikulttuuria. Taidenäyttelyihin ja museoihin poiketaan entistä useammin ja pienemmällä kynnyksellä. Museokortin omistajista 79 prosenttia kertoo vierailevansa aktiivisesti sellaisissa museokohteissa, joissa he eivät ole aiemmin käyneet. 68 prosenttia kertoo vierailleensa omissa suosikkimuseoissaan aiempaa useammin.  

Taloustutkimuksen mukaan 83 prosenttia Museokortin jo hankkineista aikoo todennäköisesti uusia korttinsa. Ainoastaan 4 prosenttia ei aio jatkaa korttinsa voimassaoloa.

Museoissa kaikkien aikojen kävijäennätys: Museokortti kasvattaa kävijämääriä monella tavalla

Suomalaismuseot tekivät viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Kävijämäärä kasvoi vuonna 2016 viidenneksellä, eli noin miljoonalla 6,6 miljoonaan kävijään. Museokortin omistajat käyvät keskimääräistä aktiivisemmin museoissa ja houkuttelevat mukaan myös ystäviään.

–Museokortin omistaja on kuin magneetti, joka houkuttelee myös kortittomat tuttavansa museokäynneille, kertoo Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.

Ennusteen mukaan vuonna 2017 Museokortilla vieraillaan museoissa lähes miljoona kertaa. Kävijämäärien ohella museoiden pääsymaksutulot ovat kasvaneet huomattavasti: tuoreimpana tilastovuonna 2016 yhteenlasketut tulot kasvoivat peräti 5,7 miljoonaa euroa eli 41 prosenttia.  

Museokortti-asiakkaiden määrän oletetaan kasvavan merkittävästi vuodenvaihteessa 2018, kun joululahjaksi hankitut kortit otetaan käyttöön.

Museoiden sisällöt kiinnostavat suomalaisia, tietoa kaivataan lisää

Museoiden sisältöihin ollaan selvityksen mukaan yleisesti hyvin tyytyväisiä. Tietoa museoista kuitenkin kaivattaisiin lisää ja niissä käytäisiin useammin, jos mediat kirjoittaisivat niistä enemmän.

Ihmisten tietämättömyys mainittiin tärkeimmäksi syyksi, kun kysyttiin miksei museoissa tule käytyä.

Museokäyntien syyksi selvityksessä mainitaan lomamatkat, elämyksellisyys, kiinnostus ja uuden oppiminen. Museot tarjoavat kyselyyn vastanneiden mielestä hyvää ajanvietettä ja kuuluvat yleissivistykseen. Suomalaisten museoiden parhaimmaksi puoleksi mainittiin lapsiystävällisyys.

Selvityksen mukaan suomalaiset käyvät museoissa puolet harvemmin kuin naapurimaassa Ruotsissa. 60 prosenttia aikuisväestöstä käy museossa vähintään kerran vuodessa. Vain 15 prosenttia jättää museot kokonaan väliin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi
.............................................


Marjo Vänttinen
Mediakoordinaattori
Puh. 044 430 07 12
marjo.vanttinen@museot.fi

Kuvat

Museokortti on lisännyt museokäyntejä. Kortilla voi vierailla vuoden ajan yli 250 museossa ympäri Suomea.
Museokortti on lisännyt museokäyntejä. Kortilla voi vierailla vuoden ajan yli 250 museossa ympäri Suomea.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Museokortti
Museokortti
Spaces Bulevardi, FMA Creations Oy, Bulevardi 21
00180 HELSINKI

http://www.fmac.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museokortti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye