Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

Taloustutkimus selvitti: OAJ kakkossijalle ammattiliittojen mielikuvavertailussa

Jaa
Opetusalan Ammattijärjestö sijoittui toiseksi Taloustutkimuksen tekemässä ammattiliittojen mielikuvavertailussa. OAJ:sta piirtyy kuva kansalaisten hyvin tuntemana edunvalvojana. Suomalaiset mainitsevat tutkitut mielikuvatekijät OAJ:n vahvuudeksi keskimäärin useammin kuin tutkituilla ammattiliitoilla keskimäärin.

Ammattiliittojen tunnettuutta ja mielikuvia ammattijärjestöistä selvitettiin osana Taloustutkimuksen laajaa Suomi tänään -kyselyä. OAJ sijoittui 22 ammattiliiton joukossa kakkossijalle vertailun kaikilla mittareilla. OAJ oli vertailujoukosta toiseksi tunnetuin, mielikuva siitä oli toiseksi positiivisin ja myös mielikuvatekijöiden yhteisvaikutus oli toiseksi myönteisin.

Yhteistyöhön, vaikuttamiseen ja neuvottelutoimintaan uskotaan yhä

Vastaajia pyydettiin arvioimaan muun muassa ammattiliittojen käytössä olevien edunvalvontakeinojen tuloksellisuutta. Tuloksekkaiksi keinoiksi nähdään oikeiden liittolaisten löytäminen asioiden edistämiseksi, neuvottelutoiminta keskusjärjestö- ja liittotasolla, päättäjiin vaikuttaminen sekä näkyminen mediassa. Lakkoihin ryhtymistä ja niillä uhkaamista, mielenilmauksia ja hakusaartoja pidetään taas vähiten tuloksellisina edunvalvonnan keinoina.

OAJ:n jäsenet katsovat, että ammattiliiton tulee edistää oman alan vetovoimaisuutta. Iso osa toivoo myös, että ammattijärjestö toimii pätkätyöläisten aseman parantamiseksi. OAJ:n jäsenet luottavat yhä liittotason sopimiseen ja muita vastaajia vähemmän paikalliseen sopimiseen.

Sekä vastaajina olleet OAJ:n jäsenet että muut vastaajat katsoivat, että OAJ on onnistunut erityisen hyvin yhteiskunnallisessa vastuunotossa sekä jäsenpalveluissa ja -eduissa. Kyselyyn helmi-huhtikuussa 2019 vastasi 2 817 suomalaista. Vastaajat olivat 15–79-vuotiaita. Vastaajajoukkoon osui reilut sata OAJ:n jäsentä.

Mietittävää ammattiliitoille

– OAJ sijoittui vertailujoukossa hyvin. Tulokset antavat silti paljon mietittävää niin OAJ:lle kuin muillekin ammattiliitoille, sillä ammattiliittojen arvostus ja niihin liittyvät mielikuvat ovat laskussa, samaten jäsenmäärät.

– Valtaosa ammattiliittojen jäsenistä aikoo kuitenkin pysyä jäsenenä. Tämä osoittaa osaltaan, että ammattijärjestöjen neuvottelutoiminnalle ja vaikuttamistyölle on yhä vahva tilaus. Liittojen perustehtävää pidetään edelleen tärkeänä, vaikka niiden arvostus on laskenut ja mielikuvat ovat aiempaa kriittisempiä. Jäsenyydestä haetaan turvaa työelämässä. Ammattiliiton halutaan vastakin neuvottelevan palvelussuhteen ehdoista ja ajavan oman ammattikunnan asiaa, OAJ:n järjestöjohtaja Pasi Pesonen tiivistää.

OAJ seuraa omissa tutkimuksissaan tarkemmin jäsenten tyytyväisyyttä järjestöön sekä sen edunvalvontaan ja muihin palveluihin. Laajan otannan järjestökuvatutkimus toteutetaan muutamien vuosien välein.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
järjestöjohtaja Pasi Pesonen, OAJ, puh. 040 593 4378

Tietoja julkaisijasta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
PL 20
00520 Helsinki

http://www.oaj.fi

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry

Opiskeluhuollon siirtäminen takaisin kunnille ei vielä korjaa ongelmaa11.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Hallitus selvittää, voitaisiinko opiskeluhuolto siirtää hyvinvointialueilta takaisin kunnille. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kannattaa selvityksen tekemistä, mutta katsoo, ettei ratkaisuja pidä tehdä hätiköiden. Olennaisinta on, miten palvelut on resursoitu. OAJ julkaisi kyselytuloksia opiskeluhuollon palveluiden toimivuudesta. OAJ peräänkuuluttaa myös sitä, että koulutuksen erityissuojelus säilyy kaikilla koulutusasteilla.

OAJ:n kysely: Liian suuret perusopetuksen ryhmäkoot ja oppimisen tuen ongelmat kasautuvat – kehysriihessä on päätettävä koulutuksen pelastusrenkaasta19.3.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen perusopetuksessa ja lukioissa työskenteleville jäsenille. Kyselyt näyttävät, että ryhmäkoot ovat liian suuria ja oppimisen tuki ei toteudu peruskouluissa. Ongelmat näkyvät myös lukioissa, joiden opiskelijoiden opiskelutaidot ja elämänhallintataidot ovat heikentyneet. OAJ peräänkuuluttaa koulutuksen erityissuojeluksen säilyttämisen tärkeyttä hallituksen kehysriihessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye