SDP EDUSKUNTA

Talousvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen sähköhyvitys helpottaa kotitalouksien tilannetta

Jaa

-Energian voimakas hinnannousu on ajanut monet kotitaloudet vaikeaan tilanteeseen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että hallitus on tänään saavuttanut sovun sähköhyvityspaketista, jotta ihmisten hätään voidaan vastata, sanovat SDP:n talousvaliokunnan kansanedustajat Matias Mäkynen, Hussein al-Taee, Raimo Piirainen ja Tuula Väätäinen.

Hallitus esittää mallia, jossa sähköyhtiöt hyvittäisivät suoraan marras-helmikuulta asiakkailleen yli 10 sentin kilowattihinnan sähkösopimuksista sähkölaskusta puolet 90 euron omavastuun ylittävältä osalta. Tuen enimmäismäärä on 700 euroa kuussa. Tuen kustannusarvio on 412 miljoonaa ja rahoitus suunnataan hallituksen tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa, joka on parhaillaan hallituksen neuvotteluissa.

Samassa yhteydessä sovittiin lisämaksuajasta sähkölaskujen suhteen. Jatkossa kuluttajat voisivat saada lisäaikaa enimmillään neljä kuukautta, ja yrittäjät kaksi kuukautta laskun alkuperäisestä maksupäivästä. Tämä tuo monelle helpotusta arkeen ja mahdollisuutta suunnitella omaa taloutta entistä pitkäjänteisemmin.

-Lisääntyneen kotimaisen sähköntuotannon myötä olemme entistä päättäväisemmin matkalla kohtia energiaomavaraisuutta, mutta tässä tilanteessa ihmisten tukeminen nousseiden hintojen paineessa on enemmän kuin perusteltua. Samaa mieltä ovat myös monet talousasiantuntijat, kansanedustajat muistuttavat.

Yhdessä hallitusten aikaisempien päätösten kanssa sähkön hinta rajoittuu käytännössä noin 12–18 senttiin kilowattitunnilta. Samoin valmistelussa on vielä SDP:n aloitteesta esitys sähkön hintakatosta.  

-Nyt on ensiarvoisen tärkeää, että hintakattomallin valmistelua jatketaan määrätietoisesti, että meillä on tulevalle talvelle malli, jossa tuki kohdentuu entistä voimakkaammin kaikkein eniten tarvitseville, edustajat päättävät.

Yhteyshenkilöt

Hussein al-TaeeKansanedustaja

Yhteydenotot: avustaja Mika Hujanen +358 46 923 1858

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta vierailee Pöytyän kunnassa tiistaina 31.1.202330.1.2023 10:00:00 EET | Tiedote

OHJELMA Tiistai 31.1.2023 Klo 9.00 Yläneen varhaiskasvatusyksikkö (Nissiläntie 3, Yläne), tutustuminen tiloihin ja toimintaan Ma. varhaiskasvatusyksikön johtaja Miia Lehtonen esittelee tiloja ja yksikön toimintaa. Klo 10.15 Siirtyminen Yläneeltä Kyröön Klo 11.00 Lounas, Elisenvaaran oppimiskeskus, ruokala (Kyröntie 16, Kyrö) Klo 11.30 Tutustuminen Elisenvaaran yhtenäiskoulun ja Elisenvaaran lukion tiloihin ja toimintaan sekä keskustelu / Kirjaston lukusali Elisenvaaran yhtenäiskoulun vs. rehtori Terhi Westerlund ja Elisenvaaran lukion rehtori Ari Höyssä esittelevät Elisenvaaran oppimiskeskukseen sijoittuvien oppilaitosten tiloja ja toimintaa. Klo 13.00 Harrastamisen Suomen mallin mukaista harrastustoimintaa kunnassa koordinoiva liikunnanohjaaja Markus Salo esittelee hankkeen puitteissa järjestettyä, koulupäivien yhteyteen sijoittuvaa harrastustoimintaa. Osallistumisesta lounaalle sekä mahdollisista erityisruokavalioista pyydetään ilmoittamaan toimistosihteeri Riitta Lehtopohjalle perja

SDP:n Paula Werning: Uusia toimia kotitalouksien velkaantumisen torjumiseksi27.1.2023 14:13:15 EET | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää merkittävänä parannuksena taloyhtiölainojen takaisinmaksuajan lyhentämistä 30 vuoteen samoin kuten asuntoluottojen enimmäismaksuaikaakin. Eduskunta päätti tänään täysistunnossa asiasta. Laki astuu voimaan 1.7.2023. Kotitalouksien velkaantuneisuus on viime vuosien aikana noussut ennen näkemättömän korkeaksi. Uudet säännökset ehkäisevät jatkossa kotitalouksien asuntoluottojen maksuaikojen pidentymistä ja kotitalouksien ylivelkaantumista. Sääntely tulee myös kattamaan muiden luotonantajien kuin luottolaitosten myöntämät asuntoluotot. - Tämä Marinin hallitusohjelman mukainen kirjaus tulee hillitsemään liiallista luotonantoa erityisesti taloyhtiöille. Lisäksi ne tulevat edistämään asiakassuojaa sekä parantamaan muun kuluttajaluotonannon myöntämiskäytäntöjä, Werning linjaa. Uudiskohteen ostajalle on jatkossa turvattava selkeä tiedonsaanti asuntoyhteisölainasta eli taloyhtiölainasta. - Asunnon kokonaishinta on aina ilmoitettava ymmärrettävästi ja verta

Eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja Mäkisalo-Ropponen: Yhdenvertaisuus kuuluu myös koeaikaan26.1.2023 15:43:33 EET | Tiedote

Marraskuussa hallinto-oikeus totesi päätöksessään, että työnantajalla ei ollut koeaikana velvollisuutta toteuttaa kuulovammaiselle työntekijälle yhdenvertaisuuslain mukaisia kohtuullisia mukautuksia. Päätös ei ole vielä lainvoimainen ja siihen ollaan hakemassa valituslupaa. Yhdenvertaisuuslaissa määriteltyjen kohtuullisten mukautusten tarkoituksena on mahdollistaa vammaisten työntekijöiden yhdenvertaisuus työpaikalla. SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen pitää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden kannalta välttämättömänä, että kohtuulliset mukautukset tehdään jo koeaikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme