Kiinteistöliitto

Taloyhtiöissä epävarmuutta yhtiökokousten järjestämisestä

Jaa
Taloyhtiöissä on vielä runsaasti epävarmuutta koronatilanteeseen liittyvistä yhtiökokousjärjestelyistä. Kiinteistöliiton jäsenilleen tekemän kyselyn perusteella kolmannes taloyhtiöistä ei vielä helmikuun alkupuolella tiennyt tämän vuoden varsinaisen yhtiökokouksensa järjestämistapaa.

Kyselyn vastaajista 22 prosenttia arvelee, että kokous järjestetään perinteisenä yhtiökokouksena, johon pääsee osallistumaan myös etäyhteydellä. 20 prosenttia taloyhtiöistä aikoi järjestää varsinaisen yhtiökokouksen perinteisenä kokouksena viranomaismääräyksiä noudattaen. Vastanneista 14 prosenttia aikoo tarjota osallistujille mahdollisuutta etäosallistumiseen sekä kirjallisen kannan ilmoittamiseen ennakkoon. Perinteisen kokouksen järjestämisen ohella osakkaiden ennakkokantoja aikoi kerätä seitsemän prosenttia vastanneista taloyhtiöistä.

Lisäaikaa yhtiökokousten pitämiseen toivotaan taloyhtiöissä

Osa kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä kaipaa poikkeusolojen vuoksi yhtiökokouksen määräajan pidentämistä viimevuotiseen tapaan. Viime vuonna lisäaikaan turvautui 31 prosenttia tähän kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä. ”Lisäaikaa kaivanneita vastaajia mietityttivät erityisesti ikääntyneiden osakkaiden valmiudet etäosallistumiseen, mikä tuli erittäin selkeänä havaintona esille”, toteaa Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Osassa taloyhtiöitä yhtiökokousten osallistumisaktiivisuus kasvoi viime vuonna, kun osakkaille tarjottiin mahdollisuutta etäosallistumiseen. Osassa taloyhtiöistä osallistuminen taas väheni.

Puolet taloyhtiöistä valmiita sähköisiin kokousjärjestelyihin

Puolet vastaajista ilmoitti, että heidän taloyhtiössään osakkailla on teknologian ja käyttötaitojen puolesta valmiudet järjestää yhtiökokous sähköisesti. Pääkaupunkiseudulla sähköiseen etäkokoukseen oli valmiudet kahdella kolmesta taloyhtiöstä, mutta muualla Suomessa valmiudet oli keskimäärin 42 prosentilla vastaajista.

”Epävarmuutta asiassa kuvastaa kuitenkin se, että miltei viidennes vastaajista valitsi vaihtoehdon ”en osaa sanoa”, Jukka Kero sanoo.

Suurimmat sähköiseen etäosallistumiseen liittyvät haasteet kasautuvat sellaisiin taloyhtiöihin, joissa on paljon iäkästä osakaskuntaa. Vastaajat mainitsivat haasteiksi myös osakkaiden sähköpostitietojen puuttumisen, tietokoneiden ja älypuhelinten puutteen sekä isännöintitoimiston palveluiden rajoitteet.

Runsas puolet taloyhtiöiden hallituksista käyttää sähköisiä järjestelmiä

Taloyhtiöiden hallituksen kokouksissa on käytössä sähköisiä järjestelmiä hieman runsaalla puolella vastaajien taloyhtiöitä. Pääkaupunkiseudulla osuus oli 71 ja muualla Suomessa keskimäärin 44 prosenttia.

”Mitä suurempi yhtiö, sitä suuremmalla osuudella on käytössään sähköisiä kokousjärjestelmiä. Kolmella neljästä kyse oli valmisohjelmistosta, ja 14 prosentilla isännöintitoimiston järjestelmästä. Puhelinyhteyden ilmoitti järjestelmäksi noin viisi prosenttia vastaajista”, Jukka Kero kertoo.

Lisätietoa yhtiökokouksista 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto
Annankatu 24, 3. krs
00100 HELSINKI

09 1667 6761http://www.kiinteistoliitto.fi

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

 

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye