Tampereen ammattikorkeakoulu

TAMKin uudet opiskelijat on valittu tammikuussa alkaviin tutkinto-ohjelmiin

Jaa

Tampereen ammattikorkeakoulussa aloittaa vuoden alussa noin 660 uutta opiskelijaa. Ensisijaisista hakijoista noin joka kolmas pääsee TAMKin tutkinto-ohjelmiin. Kaikki syksyn yhteishaun hakijat ovat saaneet valtakunnallisen tuloskirjeen. Joissakin hakukohteissa on mahdollista tulla hyväksytyksi varasijalta vielä 13. joulukuuta saakka. Joulukuun alussa voi hakea avoimen AMK:n polkuopintoihin.

Korkeakoulujen syksyn yhteishaussa TAMK oli jälleen vetovoimainen: hakijoita oli reilut 4000, heistä ensisijaisia hakijoita noin puolet. Jokaista aloituspaikkaa tavoitteli keskimäärin 3 ensisijaista hakijaa. Tammikuussa 2023 aloittavista opiskelijoista 443 tulee suorittamaan ammattikorkeakoulututkintoa ja 217 ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. 

Syksyn AMK-hakukohteista suosituin, ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella, oli maahanmuuttajille suunnattu kaksikielinen sairaanhoitajakoulutus, johon oli 444 ensisijaista hakijaa. Hakijoiden määrä lähes kaksinkertaistui viime syksystä, jolloin koulutus oli hakukohteena ensimmäistä kertaa. Tutkinto-ohjelmaan otettiin yhteensä 35 opiskelijaa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa.

Orientaatioviikoilla aloitetaan

Uudet opiskelijaryhmät aloittavat opintonsa tammikuussa TAMKin kampuksilla järjestettävillä orientaatioilla, jotta opiskelijat pääsevät tutustumaan uuteen opiskeluympäristöönsä ja opiskelukavereihinsa.

Opiskelijoille suunnattua informaatiota päivitetään TAMKin verkkosivuille opintojen alkuun eli tammikuulle saakka. On tärkeää, että uudet opiskelijat seuraavat sekä sähköpostiaan että TAMKin uuden opiskelijan verkkosivuja https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/tamk-opiskelijan-opas. Linkkien kautta pääsee kunkin tutkinto-ohjelman omille sivuille.  

Opiskelupaikka otettava vastaan viimeistään 2. joulukuuta 

Kaikki syksyn yhteishaussa opiskelupaikkaa hakeneet saavat valtakunnallisen tuloskirjeen, joka sisältää opiskelijavalinnan tuloksen sekä valinnan pisteet hakukohteittain. Korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset ovat nähtävissä myös Oma opintopolku -palvelussa.  

Valituksi tulleen hakijan on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään perjantaina 2.12.2022 kello 15.00. Joissakin hakukohteissa on vielä mahdollista tulla hyväksytyksi varasijoilta tiistaihin 13.12.2022 kello 15.00 saakka. 

Seuraavat hakumahdollisuudet

TAMKiin voi hakea opiskelemaan myös avointen korkeakouluopintojen perusteella avoimen väylän erillishaussa tai toisesta korkeakoulusta siirtohaun kautta. Seuraava hakuaika avoimen AMKin polkuopintoihin Avoimen AMKin polkuopinnot | Tampereen korkeakouluyhteisö (tuni.fi) on 1.–2.12.

Seuraava valtakunnallinen korkeakoulujen yhteishaku syksyllä 2023 alkaviin tutkinto-ohjelmiin on tammikuussa englanninkielisiin ja maaliskuussa suomenkielisiin koulutuksiin.

Lisätietoa 

TAMKin koulutustarjonta: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/tamk-koulutustarjonta 

TAMKin hakijapalvelut: hakijapalvelut.tamk@tuni.fi  

opintopolku.fi

TAMKin opiskelijan opas suomeksi: https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/tamk-opiskelijan-opas 

TAMKin opiskelijan opas englanniksi: https://www.tuni.fi/studentsguide/tamk-students-guide

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Opiskelijarekrytoinnin päällikkö Kristiina Engblom-Pelkkala, p. 040 663 7679, kristiina.engblom-pelkkala@tuni.fi

Koulutuksen vararehtori Sanna Wesanko, p. 040 509 2711, sanna.wesanko@tuni.fi

Tietoja julkaisijasta

Tampereen ammattikorkeakoulu
Tampereen ammattikorkeakoulu
Kuntokatu 3
33520 TAMPERE

p. 0294 5222https://www.tuni.fi/tamk

Tampereen ammattikorkeakoulu on monialainen työelämäkorkeakoulu, joka vastaa työ- ja elinkeinoelämän muuttuviin osaamistarpeisiin tuottamalla parasta ammatillista korkeakoulutusta ja innovaatioita. Toimimme aktiivisessa yhteistyössä korkeakouluyhteisön ja työelämän kumppaneiden kanssa, kotimaisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kärkiosaamisemme suuntautuu oppimisen edistämiseen, uusien teknologioiden hyödyntämiseen, ekologisiin innovaatioihin ja sosiokulttuurisiin haasteisiin. TAMKissa on yli 10 000 opiskelijaa ja vakituista henkilöstöä noin 700.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme