Tammi

Tammi julkaisee Tero Pitkämäen elämäkerran

Jaa
Toimittaja Keijo Leppäsen kirjoittama KEIHÄSMIES julkaistaan syyskuussa 2020.

Maailmanmestaruus 2007 ja kuusi muuta arvokisamitalia, Suomen maineenkantaja ja yleisurheilun ykköstykki 15 vuotta, takuuvarma tuloksentekijä. Tero Pitkämäen urheilu-ura on suomalaisille tuttu. Nyt avautuvat myös sen taustat: eteläpohjalainen sisu ja herrasmiesluonne, urheiluammattilaisuus, suhtautuminen menestykseen ja vastoinkäymisiin, tinkimätön asenne harjoitteluun ja poikkeuksellinen kyky toipua vammoista.

Keihäsmies on myös tarina suomalaisesta keihäänheitosta viime vuosikymmeninä. Päähenkilön ja hänen lähipiirinsä lisäksi ääneen pääsevät lajin kotimaiset ja ulkomaiset legendat, fanit ja vallanpitäjät.

"Kirjaan tulee pelkästään faktaa, kuten tapanani on haastatteluissakin aina ollut. Fiktiot kuuluvat muihin teoksiin. Tulen käyttämään paljon aikaa 'Keken' apuna, että kirjasta tulee mahdollisimman hyvin minun näköiseni. Siksi muut esiintymiset ja haastattelut saavat nyt odottaa ja keskityn kirjaprojektin läpiviemiseen. Pyritään tekemään tyylillä ja taidolla.  Toivottavasti onnistumme tekemään kirjan, josta on myös hyötyä nuorille urheilijoille ja kiinnostavaa luettavaa kenelle tahansa", sanoo Tero Pitkämäki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tammen tietokirjojen kustannuspäällikkö Kati Lampela
p. 050 5776 100
kati.lampela@tammi.fi

Tietoja julkaisijasta

Tammi
Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tammi

Siri Kolusta kotikirjailija Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden osastolle25.1.2024 11:29:08 EET | Tiedote

Tammi vahvistaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantamista uudenlaisella yhteistyöllä: lasten- ja nuortenkirjatiimiin liittyy kotikirjailija vuoden 2025 alusta. Kotikirjailija on määräaikaisen kautensa aikana luomassa tarinamaailmoja Tammen toimituksen kanssa, antamassa ja organisoimassa koulutusta talon kirjailijoille, luomassa yhteiskunnallisia suhteita ja vahvistamassa lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemaa ja näkyvyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye