Tampereen yliopisto

Tampereen yliopisto tutkii Ukrainan sodan kuvaa Suomen, Venäjän ja Kiinan tv-uutisissa

Jaa

Millaista on Suomen, Venäjän ja Kiinan valtamedian uutisohjelmien sisältö Ukrainan sodasta ja sen suhteesta Venäjään, Euroopan unioniin ja Natoon? Tätä selvitetään Tampereen yliopiston huhti-toukokuussa tehtävässä tutkimuksessa. Vastaavanlainen uutisia koskeva tutkimus on tarkoitus aloittaa myös Brasiliassa, Intiassa ja Etelä-Afikassa.

Empiirinen data kerätään sisällönanalyysilla käyttäen yhteistä luokittelurunkoa, minkä lisäksi kustakin maasta tehdään laadullinen kuvaus uutisen välittämästä narratiivista. Pikaisesti toteutettava tutkimus tarjoaa empiirisen lähtökohdan myöhemmälle tutkimustyölle.

Tutkijat kartoittavat tv-uutiset Venäjän ja Kiinan ykköskanavilla sekä Suomessa Ylen pääkanavalla. Tutkittavaksi valitaan tv-uutiset sodan alkamispäivänä 24.2.2022 ja 1-2 päivänä seuraavina viikkoina huhtikuun puoleen väliin asti. Tutkimuksen alustavia tuloksia julkaistaan toukokuussa.

Vastaavat tutkimukset käynnistetään myös Brasiliassa, Intiassa ja Etelä-Afrikassa käyttämällä hyväksi tutkijaverkostoa, joka on syntynyt Suomen Akatemian rahoittamassa BRICS-hankkeessa.

Resurssit näihin hankkii kukin osanottaja ja Tampereen yliopisto vastaa vain hankkeen koordinoinnista. Lisäksi pyritään saamaan aikaan vastaavat tutkimukset omilla resursseillaan USA:ssa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja muissa valituissa EU-maissa.

Päätoimisena tutkijana on Tampereen yliopiston dosentti Svetlana Pasti, joka toimi myös Akatemian BRICS-hankkeen päätutkijana 2012-2016. Hän tekee sisällönanalyysin Venäjän ykköskanavan Vremya-lähetyksistä ja koordinoi muiden BRICS-maiden ja valittujen länsimaiden osallistumisen hankkeeseen.

Toisena tutkijana on kiinalainen Tao Zhang, joka on juuri aloittanut tohtoriopintonsa Tampereen yliopiston mediatutkimuksessa. Hän tekee Kiinan CCTV:n pääuutisten sisällönanalyysin.

Kolmantena tutkijana on mediatutkimuksen opiskelija Milla Blomqvist, joka tekee vastaavan analyysin Ylen pääuutislähetyksistä.

Tutkimusta johtaa emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng.

Tutkimuksen rahoittaa C.V. Åkerlundin Mediasäätiö.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori emeritus Kaarle Nordenstreng,
kaarle.nordenstreng@tuni.fi

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Tutkijat löysivät yhteyden lapsuuden riskitekijöistä aikuisiän sydän- ja verisuonitauteihin25.5.2022 12:12:50 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt yhteyden lapsuuden riskitekijöiden ja aikuisiän sydän- ja verisuonitautien ilmenemisen välillä. Keskimäärin 35-vuotisen seurannan perusteella voitiin osoittaa, että lapsuuden riskitekijöistä painoindeksi, seerumin kolesteroli ja triglyseridi, systolinen verenpaine sekä nuoruuden tupakointi vaikuttavat aikuisuuden riskiin saada sepelvaltimotauti, sydäninfarkti tai aivohalvaus tai kuolla sydän- ja verisuonitauteihin.

Väitös: Yksinkertaiset linjaorganisaatiot ja tiukat toimenkuvat estivät 1980-luvulla suomalaisten yleisten kirjastojen kehittämisen24.5.2022 14:00:00 EEST | Tiedote

Usko keskitetyn, systemaattisen suunnittelun voimaan käynnisti sodanjälkeisenä aikana suurten yleisten kirjastojen hallinnon kehittämisen. FL Mikko Laakso osoittaa väitöstutkimuksessaan, että kirjastojen tiukka sitoutuminen Kouluhallituksen malliohjesääntöihin esti paikallisten olosuhteiden huomioon ottamisen. Laakson mukaan Suomen suurissa yleisissä kirjastoissa onnistuttiin kuitenkin kohtalaisen hyvin seuraamaan kirjastojen hallinnon ja johtamisen kansainvälistä kehitystä. Uudet vaikutteet levisivät Suomeen 1940─1980 -luvuilla erityisesti ruotsalaisten ja tanskalaisten kirjastoalan asiantuntijoiden suodattamina.

Väitös: Immunologisten sairauksien ja niihin käytettyjen lääkeaineiden tutkimus voi auttaa löytämään kohdennetumpia hoitoja24.5.2022 10:00:00 EEST | Tiedote

Filosofian maisteri Maaria Palmrothin väitöskirjatutkimuksissa selvitettiin harvinaisen IRF2BP2-mutaation aiheuttaman immunologisen sairauden tautimekanismeja sekä tutkittiin autoimmuunisairauksien ja verisyöpien hoidossa käytettyjen lääkkeiden, JAK-estäjien, ominaisuuksia. Immunologisten sairauksien ja niiden hoitoon käytettyjen lääkkeiden molekyylitason tuntemus voi tulevaisuudessa mahdollistaa kohdennetumpien hoitojen löytymisen potilaille.

Taloustieteen väitös: Ruotsin politiikka lisännyt eriarvoisuutta23.5.2022 11:18:30 EEST | Tiedote

Voi vaikuttaa paradoksaaliselta, miten Pohjoismaat ovat yhdistäneet tasa-arvon ja korkean verotuksen kilpailukykyisiin talouksiin. Perinteisesti taloustieteessä on ajateltu, että tasa-arvolla ja taloudellisella tehokkuudella on vaihtosuhde, mutta Pohjoismaiden menestys ei ole ollut sattumaa. Tasa-arvo, taloudellinen turva ja dynaamiset taloudet voivat täydentää toisiaan. KTM ja TM Heikki Palviainen tutki taloustieteen väitöskirjassaan köyhyyden kehitystä ja sosiaaliturvajärjestelmien vaikutusta tulojen uudelleenjakoon ja työllisyyteen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme