Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Tänään alkava Rengasratsia tutkii, selviävätkö suomalaisten renkaat syksyn sateista

Jaa
Joka syksy poliisi kirjoittaa yli 400 liikennevirhemaksua puutteellisten renkaiden takia. Yhä useamman kuljettajan olisi syytä opetella ratsaamaan renkaansa itse, sillä hyväkuntoiset renkaat ovat liikenteessä yksi tehokkaimmista turvallisuustekijöistä.

Rengasratsia-turvallisuuskampanja pyörähtää tänään käyntiin koko maassa. Kampanjassa tutkitaan autojen renkaiden urasyvyyksiä sekä rengaspaineita.

”Sekä urasyvyyksillä että rengaspaineilla on suora vaikutus auton ajo-ominaisuuksiin ja sitä kautta laajemmin liikenneturvallisuuteen”, Rengasratsian kampanjapäällikkö ja Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora perustelee.

Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin yhdessä järjestämä Rengasratsia pidettiin ensimmäisen kerran vuonna syksyllä 1997. Sittemmin kampanjassa on tutkittu yhteensä noin 200 000 rengassarjaa.

”Kokonaisuutena suomalaiset ovat oppineet pitämään renkaistaan yhä paremmin huolta ja ymmärtämään niiden merkityksen liikenneturvallisuudelle. Samalla teillä ajaa pieni joukko kuljettajia, joilla turvallisuuspuutteita on autossa, renkaissa ja ajotavassa. Heidät haluamme tavoittaa”, Nuora sanoo.

Renkaat ovat merkittävin yksittäisistä teknisistä onnettomuuksiin johtaneista syistä. Puutteellinen rengastus on mukana joka seitsemännessä kuolonkolarissa.

Liikennekuolemat edelleen liian yleisiä

Keväällä 2020 koronavirus sulki Suomen, mikä näkyi liikennemäärien romahtamisena. Sittemmin liikenne on jälleen vilkastunut yhteiskunnan avautumisen ja kasvaneen kotimaan matkailun vuoksi, mutta vuoden 2019 tasosta ollaan vielä jäljessä. 

Liikenneturvallisuudessa liikennemäärien putoaminen näkyy kaksijakoisesti, Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen sanoo.

”Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat vähentyneet liikennemääriä vastaavasti, mutta liikennekuolemissa laskua ei juuri näy”, Valtonen sanoo.

Suomessa on tavoitteena puolittaa liikennekuolemat vuoden 2000 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Siitä Suomessa on oltu koko 2010-luku jäljessä, Valtonen sanoo.

Joka syksy 400 sanktiota huonoista renkaista

Ratsiaviikon ulkopuolella poliisi valvoo renkaiden kuntoa muun partioinnin osana. Joka syksy poliisi kirjoittaa noin 400 liikennevirhemaksua tai sakkoa renkaissa ilmenevien puutteiden takia.

”Moni ajattelee huomatessaan ajavansa kuluneilla renkailla, että uusii ne keväällä. Se ei kannata, sillä syksy on haastavaa aikaa rengasturvallisuudelle, kun lehdet ja sateet liukastavat tiet”, poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo.

Syksyn sateilla erityisen tärkeää on riittävä urasyvyys. Urien tehtävänä on viedä vesi pois renkaan ja tien välistä. Matala ura ei johda vettä pois: jarrutusmatkat ja vesiliirron riski kasvavat huomattavasti. 

Lain vaatima urasyvyys kesärenkaalla on 1,6 mm, mutta yleinen turvasyvyys on 4 mm. Sitä matalammalla uralla ajaessa vaaditaan erityistä varovaisuutta.

”Yli puolet autoilijoista ei kuitenkaan tiedä, missä kunnossa heidän renkaansa ovat. Urien syvyys on helppo selvittää kahden euron kolikolla, jonka hopeareunus on noin 4 mm. Jos reunus häviää renkaan pääuraan, urat ovat kunnossa”, Nuora sanoo.

Rengasratsian tärkeimpänä tavoitteena onkin levittää tietoisuutta rengasturvallisuudesta.

”Ratsaa renkaasi itse ja ratsaa renkaasi ajoissa”, Nuora tiivistää.

Rengasratsian viestit videolla:

Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja Poliisin puheenvuorot ja alustukset rengas- ja liikenneturvallisuudesta ovat katsottavissa Autonrengasliiton Youtube-kanavalla:

Autonrengasliitto: https://youtu.be/qC1y4g-9yUE
Liikenneturva: https://youtu.be/5OWF9i5LnNo
Poliisi: https://youtu.be/fRugtf3QOTs

Rengasratsia

  • Rengasratsia on Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin yhteinen rengasturvallisuuskampanja, joka on pidetty syksyisin vuodesta 1997 lähtien.
  • Tänä vuonna Rengasratsia pidetään viikolla 37 eli 13.-17.9.2021.
  • Tapahtumaviikolla seurataan henkilö- ja pakettiautojen renkaiden kuntoa ja jaetaan tietoa renkaiden vaikutuksesta ajoturvallisuuteen.
  • Kuntotutkimukset ja rengastietouden jakaminen suoritetaan jälleen tien päällä terveysturvallisuudesta tinkimättä.
  • Rengasratsian valtakunnallinen kampanja käynnistyy Helsingissä 13.9.. Ratsiaviikolla renkaita tutkitaan 30 eri paikkakunnalla.

Viestimme

Renkaat ovat yleisin henkilö- ja pakettiautojen riskitekijä tieliikenneonnettomuuksissa. Toivommekin, että autoilija muistaa:

  1. turvasuosituksen kesärenkaiden urasyvyydeksi sadekelillä olevan vähintään 4 mm
  2. varustaa autonsa ajokeliin sopivilla renkailla
  3. tarkistaa autonsa rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa
  4. etteivät hyvätkään renkaat auta, jos kuljettaja ottaa riskejä
  5. palauttaa vanhat renkaansa veloituksetta kierrätykseen ja pitää näin huolta yhteisestä ympäristöstämme

AIKATAULU MEDIALLE

Valtakunnallinen Rengasratsia-kampanja alkaa Helsingissä maanantaina 13.9.2021 kello 10.00 Nordenskiöldinkadulla Auroran sairaalan kohdalla (Auroranportti 2) tehtävillä tarkastuksilla. Toivotamme median tervetulleeksi.

Muissa kaupungeissa Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin edustajat suorittavat ratsiaviikolla 37 tarkastuksia oman aikataulunsa mukaan. Alueelliset yhteystiedot kaupungeittain löydätte liitetiedostosta "Rengasratsia 2021 – Yhteystiedot medialle."

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Autonrengasliitto
Jarmo Nuora, Kampanjapäällikkö
040 557 5690
jarmo.nuora@rengasnuora.fi


Poliisi
Heikki Kallio, Poliisitarkastaja
029 548 1556
heikki.kallio@poliisi.fi


Liikenneturva
Juha Valtonen
Tutkimuspäällikkö
040 727 777
juha.valtonen@liikenneturva.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf
Eteläranta 10 - Södra kajen 10
00130 HELSINKI - HELSINGFORS

020 595 5000http://www.autonrengasliitto.fi

Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Autonrengasliitto ry - Bildäcksförbundet rf

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye