Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry

Tanssiva Toukokuu täyttää koko Suomen tanssilla ja tekee tanssin taiteen perusopetusta näkyväksi

Jaa
Lehdistötiedote 23.4.2019. Musiikki soi, jalat liitävät ja kädet lentävät kun yli 40 000 lasta ja nuorta täyttävät estradit esittäen vuoden aikana tanssikoulussa oppimiaan tanssitaitoja. Tanssivan Toukokuun ohjelman järjestävät yhdessä yli 80 tanssin taiteen perusopetuksen oppilaitosta ympäri maan. Korkealaatuiset tanssiesitykset täyttävät lavat, torit ja muut tapahtumapaikat Kittilästä Hankoon.

Tapahtuman avulla Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry haluaa tehdä näkyväksi tanssin taiteen perusopetuksen oppilaitosten toimintaa opetussuunnitelmaan kuuluvan esitystoiminnan kautta.

Tanssin harrastaminen tukee lapsen ja nuoren hyvinvointia

Tanssi on lapsen ja nuoren hyvinvointia lisäävä, monipuolinen harrastus. Tanssi stimuloi mieltä ja kehoa, rohkaisee luovuuteen sekä uusien taitojen harjoitteluun. Tanssiminen ryhmässä antaa hyvät eväät sosiaaliseen kanssakäymiseen, mistä on iloa myös myöhemmin, vaikkapa työelämässä. Tanssin on todettu myös vähentävän syrjäytymistä ja kannustavan mielekkäällä tavalla erilaisuuden hyväksymiseen.

Tanssin taiteen perusopetus rakentaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää tulevaisuutta

Tanssin taiteen perusopetus edistää elinikäistä taideharrastusta ja antaa valmiudet alan jatko-opintoihin. Tanssikouluissa luodaan pohjaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävälle tulevaisuudelle. Tavoitteellisesti toimivat tanssin taiteen perusopetuksen oppilaitokset vahvistavat niin pienten kuin suurten paikkakuntien kulttuuritarjontaa.

Valtionosuutta saavia taiteen perusopetuksen oppilaitoksia on 126, joista 12 on tanssioppilaitoksia. Tanssille osoitettu tuki on 3% koko taiteen perusopetukseen suunnatusta valtakunnallisesta tuesta vaikka 31% perusopetuksen piirissä olevista lapsista ja nuorista tanssii.

Linkki tapahtumamateriaaliin (vapaasti lehdistön käytettävissä):
https://www.stopp.fi/tanssivatoukokuu/materiaalit/

Verkkosivut: https://www.stopp.fi/tanssivatoukokuu/

Facebook: https://www.facebook.com/TanssivaToukokuu-569842396841150

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry
Toiminnanjohtaja Hannele Niiranen
toimisto@stopp.fi


+358 (0)400 813311

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry
Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry
Sandelsinkatu 10 C 40
00260 HELSINKI

-http://www.stopp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tanssioppilaitosten liitto STOPP ry

Tanssikasvattaja-palkinto nurmijärveläiselle Suvi Kajaukselle ja Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnot tanssitaiteilija Aarne Mäntylälle sekä tanssitaiteilija Liisa Nojoselle24.11.2018 19:00:00 EET | Tiedote

Tanssikasvattaja -palkinto Suomen tanssioppilaitosten liitto palkitsee Tanssikasvattaja -palkinnolla tanssipedagogi Suvi Kajauksen hänen osaamisestaan ja ansioistaan tanssi- ja taidekasvattajana. Suvi Kajaus on erikoistunut Nurmijärven Tanssiopistossa poikaryhmien tanssinopetukseen ja kehittänyt sitä erinomaisin tuloksin. Hän on onnistunut luomaan suorastaan paikallisen poikatanssi-innostuksen, ja oppilaita on jo monessa eri ikä- ja tasoryhmässä, Suvi Kajaus on toiminut tanssinopettajana vuodesta 2000 alkaen, ja on auliisti jakanut poikien tanssinopetukseen liittyvää tieto-taitoaan tanssin kentällä. Hän on ollut mm. toteuttamassa ja ideoimassa hanketta, jossa Nurmijärven Tanssiopiston oppilaat ja opettajat työskentelevät verkostona, vaihtaen osaamistaan ja näkemyksiään muiden tanssikoulujen kanssa. Työskentelyssä taiteellinen ja kasvatuksellinen yhteistyö vahvistuvat ja etenevät positiiviseen ja vapaaseen suuntaan avaten uusia näkökulmia toteuttaa tanssin taiteen perusopetusta. Tanssik

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye