WolfcomWolfcom

Tapio Lehtinen starttaa revanssihengessä maailman haastavimmalle purjehdukselle

Jaa
Suomalaispurjehtija Tapio Lehtinen (64) starttaa tulevana sunnuntaina 4. syyskuuta Ranskan Les Sables-d’Olonnen satamasta maailman haastavimpaan yksinpurjehduskilpailuun. Golden Globe Race purjehditaan soolona maapallon ympäri ilman pysähdyksiä tai modernia teknologiaa. Lehtinen osallistuu kisaan samalla 36-jalkaisella Asteria-veneellään, jolla hän purjehti myös vuosina 2018-19 kisatun ensimmäisen Golden Globe Race:n. Silloin hänestä tuli purjehdushistorian kuudes ihminen, joka on selvittänyt maailman pisimmän ja yksinäisimmän purjehduskilpailun lähdöstä maaliin. Edellisestä kilpailusta opittuna Asteriassa on nyt valtamerikelpoinen pohjamaali, parempi tuuliperäsin, uusia purjeita ja vähemmän painoa.
”Asteria on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Edellisen kisan kaltaista barnakkelikatastrofia ei tällä kertaa pitäisi syntyä. Osia on uusittu ja tavaraa karsittu, joten painoakin on 700 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Harvoin voi urheilukilpailussa kertoa pyrkivänsä tekemään kolme kuukautta aiempaa nopeamman suorituksen, mutta siihen tähtään”, kertoo sunnuntaina maailman haastavimpaan yksinpurjehduskilpailuun starttaava Tapio Lehtinen.
Lehtinen on suomalaismedian etähaastateltavissa lauantaina.  Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
”Asteria on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Edellisen kisan kaltaista barnakkelikatastrofia ei tällä kertaa pitäisi syntyä. Osia on uusittu ja tavaraa karsittu, joten painoakin on 700 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Harvoin voi urheilukilpailussa kertoa pyrkivänsä tekemään kolme kuukautta aiempaa nopeamman suorituksen, mutta siihen tähtään”, kertoo sunnuntaina maailman haastavimpaan yksinpurjehduskilpailuun starttaava Tapio Lehtinen. Lehtinen on suomalaismedian etähaastateltavissa lauantaina. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing

Kilpailun starttiviivalle on selviytymässä 16 venettä ja purjehtijaa, joiden tavoitteena on purjehtia 30 000 merimailin (55 560 km) matka yksin ilman pysähdyksiä, varuste- tai muonatäydennyksiä, automaattiohjauslaitteita tai elektronisia navigointivälineitä. Ensimmäisessä vuoden 1968 kilpailussa maaliin pääsi vain yksi kilpailija, sittemmin suorituksestaan aateloitu Sir Robin Knox-Johnston. Vuoden 2018 uusinnassa matkaan lähteneestä 18:sta purjehtijasta viisi pääsi maaliin.

”Vuoden 2018 kilpailuun lähdimme leppoisissa heinäkuun kesäkeleissä. Nyt lähtö on runsas kaksi kuukautta myöhemmin ja Biskajanlahdelle on ennustettu viikonlopuksi väkevää matalapainetta. Kisaajilta otetaankin luulot pois heti startin jälkeen, kun Biskajanlahdelle on luvassa ensimmäinen syysmyrsky ja reipasta 15-20 ms -vastatuulta. Leikin on jo ennen starttia jättänyt kesken puolet kisaan ilmoittautuneista veneistä. Vielä tällä viikolla yksi purjehtija tippui kisasta, kun ei läpäissyt terveystarkastusta”, kertoo purjehtija Tapio Lehtinen ja jatkaa:

”Olemme valmistautuneet uuteen Golden Globe Race -kisaan isolla ja asiantuntevalla porukalla. Galiana-venekuntani tiimi on mukana täällä Ranskassa viime hetken valmisteluissa, joten konespesialistimme, sähkömiehemme, purjemaakarimme ja heladuunarimme ovat varmistaneet, että kaikki toimivat. Vaikka lähden matkaan yksin, on tämän huikean tiimin tuki myös henkisesti tärkeää kisan aikana. Olenkin samalla sekä itsekkään innostunut että nöyrän kiitollinen päästessäni nauttimaan purjehduksesta muiden jäädessä rantaan kannustamaan.” 

Lehtinen ja veneensä Asteria ovat hyvässä kisakunnossa

Haastava reitti kulkee Ranskan Les Sables-d’Olonnesta Kanariansaarten kautta Hyväntoivonniemen ympäri Australiaan ja sieltä edelleen Kap Hornin ympäri Uruguayn kautta takaisin Ranskaan. Kilpailijoita odotetaan maaliin keväällä 2023.

”Asteria on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Nyt pohjamaalikin on valtamerikelpoista, eikä edellisen kisan kaltaista barnakkelikatastrofia pitäisi syntyä. Harvoin voi urheilukilpailussa kertoa pyrkivänsä tekemään kolme kuukautta aiempaa nopeamman suorituksen, mutta pohjamaalivahingosta on opittu ja sen opin avulla nopeutan kulkuani kahdella kuukaudella. Olen myös karsinut varusteiden ja muonavarastoni painoa edellisestä kisasta 700 kiloa ja lisäksi Asteriassa on uusi tuuliperäsin, joka oikaisee veneen kulkua. Siitä tulee ajansäästöä pari viikkoa. Loput kaksi viikkoa kiritään puhtaasti sisulla, tahdonvoimalla ja viime kisan synnyttämällä revanssihengellä”, lupaa Lehtinen ja lisää: ”Lisäksi minulla on nyt toimiva, isoäitini peruja oleva mekaaninen herätyskello. Näin varmistan, että herään ajoissa tarkistamaan kurssin ja kannelle ohjaamaan. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tämä tarkoittaa unta vain 20 minuutin pätkissä kerrallaan.”

Pitkä purjehdus vaatii paksut kirjat

Edellisen kilpailun matkalukemiseksi Lehtinen valitsi ainoastaan ennen vuotta 1968 kirjoitettuja kirjoja ja äänitettyä musiikkia. Tällä kertaa Asteriaan on lastattu myös modernimpaa kirjallisuutta, kuten tuoreita Nobel- ja Finlandia-voittajia.

”Viimeksi mukanani oli Saarikosken käännösversio James Joycen Odysseuksesta, nyt luen Leevi Lehdon version samasta teoksesta. Klassikoista mukana on myös Melvillen Moby Dick ja maailmantilanteesta johtuen esimerkiksi Tolstoita. Asterian mastossa liehuu toki myös Ukrainan lippu. Matkamusiikkina on edelleen samat 100 vanhaa C-kasettia kuin edellisellä kierroksellani maailman ympäri”, kertoo myös kulttuurista ja historiasta kiinnostunut Tapio Lehtinen.

Huomiota merten hyvinvointiin

Myrskyt ovat tavallisia syyskuussa, mutta säätilan ääri-ilmiöt ja merieläinten kato kiinnittivät Lehtisen huomion edellisessä kilpailussa. Huoli valtamerten ja ilmaston tilasta ja halu tehdä asiaan muutos ovat keskeinen teema, johon Lehtinen haluaa purjehduksellaan kiinnittää huomiota.

”Olen äärettömän ylpeä ja kiitollinen siitä, että olemme saaneet mukaan samat arvot jakavia kotimaisia yhteistyökumppaneita, jotka kukin ovat osa ratkaisua siirtyessämme kohti hiilineutraalia kiertotalousyhteiskuntaa. GGR-kilpailun pääyhteistyökumppanini 3StepIT on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yritys voi alasta riippumatta kehittää toimintaansa vastuullisesti ja kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.”

Seuraava kilpailu maailman ympäri heti GGR:n perään

Palatessaan Golden Globe Race -kisasta ensi keväänä, aikoo Lehtinen purjehtia vielä viimeisen kerran maailman ympäri 12-henkisen tiimin kanssa. Kyseessä on legendaarisen Whitbread Round the World -kisan 50-vuotisjuhlakilpailu, johon Tapio Lehtinen osallistuu Swan 55 Galiana -purjeveneellään. Myös ensi vuoden Ocean Globe Race purjehditaan kiertotalouden hengessä klassisilla veneillä ja menetelmillä. 

”Tälle yksinpurjehdukselle onkin kiva lähteä, kun on selkeä suunnitelma seuraavasta haasteesta. Mikäli kaikki sujuu nyt suunnitellusti, lähdemme neljä kuukautta GGR:n maaliintulosta uudelle maailmanympäryspurjehdukselle. On upeaa päästä luotsaamaan ja opastamaan suomalaisen valtameripurjehduksen seuraavaa sukupolvea merten ja tuulten saloihin”, iloitsee Lehtinen.

Lehtisen Golden Globe Race -kisan pääyhteistyökumppani on 3stepIT. Cinia on merkittävä yhteistyökumppani Lehtisen molemmissa kilpailuissa. Muita Tapio Lehtinen Sailingin kumppaneita ovat mm. Aava, Aktia, Caligo, Finnlines, Suomen Hyötytuuli, MM-Kotkamills, Norsepower ja Terawatt.

S/Y 3stepIT Asteria 

  • Sparkman & Stephens -veneensuunnittelutoimiston suunnittelemaMasthead sloop -tyyppinen Gaia 36 
  • Rakentaja Cantiere Benello, Livorno, Italia 1965 
  • Swan 36 -veneen pitkäkölinen edeltäjä 
  • Pituus 11 m, paino 8 tonnia, purjeiden pinta-ala 51m2

Tapio Lehtisen viimeiset haastattelut ennen Golden Globe Race -kisan starttia on mahdollista järjestää puhelimitse lauantaina 3. syyskuuta.

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: samuel.sorainen@wolfcom.fi tai +358 400 579 653

Medialla on mahdollista saada Golden Globe Race -kisan ajankohtaiset väliaikatiedot akkreditoitumalla osoitteessa https://goldengloberace.com/media/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja Lehtisen haastattelupyynnöt

Samuel Sorainen, PR- ja viestintätoimisto Wolfcom Oy
+358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi

Kuvat

”Asteria on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Edellisen kisan kaltaista barnakkelikatastrofia ei tällä kertaa pitäisi syntyä. Osia on uusittu ja tavaraa karsittu, joten painoakin on 700 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Harvoin voi urheilukilpailussa kertoa pyrkivänsä tekemään kolme kuukautta aiempaa nopeamman suorituksen, mutta siihen tähtään”, kertoo sunnuntaina maailman haastavimpaan yksinpurjehduskilpailuun starttaava Tapio Lehtinen.
Lehtinen on suomalaismedian etähaastateltavissa lauantaina.  Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
”Asteria on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan. Edellisen kisan kaltaista barnakkelikatastrofia ei tällä kertaa pitäisi syntyä. Osia on uusittu ja tavaraa karsittu, joten painoakin on 700 kiloa vähemmän kuin aiemmin. Harvoin voi urheilukilpailussa kertoa pyrkivänsä tekemään kolme kuukautta aiempaa nopeamman suorituksen, mutta siihen tähtään”, kertoo sunnuntaina maailman haastavimpaan yksinpurjehduskilpailuun starttaava Tapio Lehtinen. Lehtinen on suomalaismedian etähaastateltavissa lauantaina. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
Lataa
Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailun starttiviivalle on selviytymässä 16 venettä ja purjehtijaa, joiden tavoitteena on purjehtia 30 000 merimailinmatka yksin ilman pysähdyksiä, varuste- tai muonatäydennyksiä, automaattiohjauslaitteita tai elektronisia navigointivälineitä.

Tapio Lehtinen, Golden Globe Race 2022
Tapio Lehtinen, Golden Globe Race 2022
Lataa
Helsingfors Segelsällskapin (HSS) ex-kommodorin Tapio Lehtisen mittavan kilpapurjehdusuraan kuuluu vuoden 2018 Golden Globe Racen -kisan lisäksi myös vuosien 1981-1982 Whitbread Round the World -purjehdus Skopbank of Finland -veneen vahtipäällikkönä. Kuva: Pierre Ollier / Onshore Studio

Tapio Lehtinen. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
Tapio Lehtinen. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
Lataa
Barnakkelimiehen paluu: Purjehtija Tapio Lehtinen lähtee sunnuntaina ottamaan valtameristä revanssia osallistuessaan Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun. Vuoden 2018 kilpailussa Tapio Lehtisen matkantekoa hidastivat purjevene Asteriaan pohjamaalivirheen takia kiinnittyneet hanhenkaulakotilot. Sinnikäs Lehtinen saapui maaliin vajaa neljä kuukautta voittajan jälkeen. Suomalaispurjehtija nousi suorituksellaan purjehduksen maailmantähtien joukkoon. Kuva: Samuel Sorainen

Tapio Lehtinen.  Kuva: Pierre Ollier / Onshore Studio
Tapio Lehtinen. Kuva: Pierre Ollier / Onshore Studio
Lataa
Tapio Lehtinen.  Kuva: Pierre Ollier / Onshore Studio
Tapio Lehtinen. Kuva: Pierre Ollier / Onshore Studio
Lataa
Asteria. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
Asteria. Kuva: Tapio Lehtinen Sailing
Lataa
Lehtinen valmistautui Asteria-veneellään GGR-kisaan Ranskan rannikolla. Kuva Golden Globe Race
Lehtinen valmistautui Asteria-veneellään GGR-kisaan Ranskan rannikolla. Kuva Golden Globe Race
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Wolfcom
Korkeavuorenkatu 1 B 11
00140 Helsinki

+358400579653http://www.wolfcom.fi/

Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland

Korkeavuorenkatu 1 B 11, 00140 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Wolfcom

Suomen ensimmäinen luomuviski valmis nautittavaksi15.3.2024 13:49:40 EET | Tiedote

The Helsinki Distilling Company julkisti Nilsiässä torstaina Suomen ensimmäisen luomuviskin, joka on taidokas sekoitus perinteistä käsityötaitoa ja moderneja makutrendejä. Tahkon tislaamossa Kuopiossa tislatun ja kypsytetyn Tahko Single Malt ohramallasviskin valmistukseen on käytetty ainoastaan kotimaista luomuohramallasta, pohjavettä ja hiivaa. Sen maussa ovat tasapainossa hedelmäisyys ja tammitynnyrin hehkuva lämpö.

Maailmanympäripurjehdus: Suomalaisvenekunnat Kap Hornin valloituksessa18.2.2024 15:09:55 EET | Tiedote

Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailu on edennyt jo kolme osuutta, ja laivue kerääntyy paraikaa Uruguayn Punta del Esteen. Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure saapui etapin maaliin kokonaiskilpailun kolmantena. Omassa luokkajohdossaan oleva Spirit of Helsinki on kokonaiskilpailussa viides. Kolmannen etapin kohokohta oli pitkän ja vaativan Etelämeri-jakson päättyminen tarunhohtoisen Kap Hornin kiertoon. Venekunnat tekevät Uruguayssa huoltotoimenpiteitä ja valmistautuvat kilpailun päätösosuudelle, joka starttaa 5. maaliskuuta.

Skandinavian villinnyt Camping-viihderavintola Helsinkiin13.2.2024 12:56:52 EET | Tiedote

Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa kulttimaineeseen noussut viihderavintola Camping avautuu maaliskuussa Helsinkiin. Ratagolfin ympärille noussut ravintolakonsepti rikastuttaa paitsi Helsingin yökerho- ja klubitarjontaa, tarjoaa se päivisin ja viikonloppuisin elämyksellisen ympäristön laajemmalle kohderyhmälle työpalavereista ja ensitreffeistä myös lapsiperheiden ajanviettoon. Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa Helsinki Camping -baarissa on kilpatason 13-väyläinen minigolfrata, karaokehuone, monipuolinen baari ja street food -keittiö sekä DJ-vetoinen yökerho tanssilattioineen.

Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille13.2.2024 09:29:14 EET | Tiedote

Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.

Uusi voileipätrendi Suomeen – Vaasan leipoi Sub Sandwichin1.2.2024 13:13:15 EET | Tiedote

Gourmet-tason katuruuan suosio jatkuu vahvana, ja juuri nyt sitä kasvattavat erityisesti ruokaisat voileivät. Hampurilaisten, hodarien ja pizzan vanavedessä kuumaksi ruokatrendiksi noussut sandwich valtaa nyt myös kotikeittiöt, kun Vaasan tuo kauppoihin Vaasan Street Food Sub Sandwichin. Se on ensimmäinen kotimainen tuoreleipä, josta saa loihdittua aidon, ruokaisan sub-herkun kotikeittiössä, omalla tyylillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye