Espoon kaupunki - Esbo stad

Tapiolan Kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio ja niiden ympäristö uudistuvat

Jaa

Tapiolan Kulttuurikeskus ja Kulttuuriaukio ympäristöineen uudistuvat ja yhdistyvät entistä tiiviimmin muuhun Tapiolan keskustaan. Tavoitteena on muuttaa Kulttuurikeskus nykyistä monipuolisemmaksi kulttuurikeskittymäksi, jonne sijoittuvat myös Espoon kaupunginteatterin uudet tilat. Kulttuuriaukiosta halutaan Tapiolan keskustaa elävöittävä korkeatasoinen alue, joka yhdistyy ympäröiviin kiinteistöihin ja niiden toimintoihin, ja joka tarjoaa elämyksiä ja toimintaa kaiken ikäisille.

Uusille ratkaisuille etsitään suunnitelmaa arkkitehtuurikilpailulla. Kilpailu koskee aluetta, joka sisältää nykyisen Kulttuurikeskuksen ja Kulttuuriaukion sekä aukiota ympäröivät korttelit.

Puutarhakaupungin perinteet ja arvot säilyvät

Kilpailussa haetaan ratkaisua ja ideoita monipuolistuvan Kulttuurikeskuksen laajentamiselle ja peruskorjaukselle sekä kilpailualueen asemakaavan muutoksen pohjaksi. Kilpailussa edellytetään toiminnallisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoista ja vahvasti tulevaisuuteen katsovaa ratkaisua, joka huomioi Tapiolan perinteen, perheet ja lapset sekä Kulttuurikeskuksen arkkitehtoniset arvot.

Tavoitteena on kytkeä Kulttuurikeskus nykyistä paremmin ympäröiviin julkisiin alueisiin, erityisesti Kulttuuriaukiolle ja Keskusaltaalle avautuvaksi. Uudistuneessa Kulttuurikeskuksessa on kolme suurta salia esittävälle taiteelle sekä avoin, moderni kirjasto ja kahvila- ja ravintolapalvelut. Tavoitteena on luoda ainutlaatuinen kulttuurikeskittymä Tapiolan perinteikkäitä arvoja kunnioittaen. Tapiolan Urheilutalon ja Kaupinkallion pysäköintitalon paikalle tulee asuntoja, liiketiloja ja palveluja.

”Tapiola kokonaisuudessaan uudistuu voimakkaasti. Kulttuuritarjonnan lisäksi myös muut palvelut paranevat edelleen ja asuntoja rakennetaan lisää. Metron ansiosta Tapiolaan on nyt helppo tulla varsinkin, kun uusi bussiterminaali saadaan käyttöön keväällä 2019. Myös autoilijat on huomioitu, sillä Tapiolan keskuksen alla on 2100 autopaikan pysäköintilaitos, josta pääsee suoraan Kulttuurikeskukseen,” sanoo Espoon teknisen toimen johtaja, kilpailun palkintolautakunnan puheenjohtaja Olli Isotalo.

”Uskon että uudistuneesta Tapiolan keskuksesta muodostuu kansallisesti ja kansainvälisesti hyvin vetovoimainen kohde.”

Kilpailu ratkeaa tammikuussa 2019

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa haetaan hankkeesta kiinnostuneita suunnittelijoita, joista valitaan viisi monialaista suunnitteluryhmää varsinaiseen kilpailuun. Kilpailu käynnistetään ennen juhannusta, ja ehdotukset tulee jättää viimeistään 26.10.2018.

Kilpailuehdotukset julkaistaan yleisölle kommentoitavaksi marraskuussa 2018, ja palkintolautakunta tekee ratkaisunsa tammikuussa 2019.

Uudistunut ja monipuolistunut Kulttuurikeskus avataan yleisölle vuonna 2025.

Kilpailuohjelma on julkaistu osoitteessa espoo.fi/kulttuuriaukio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme