Mielenterveyspooli

Tarja Filatov on eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja

Jaa
Filatovin mukaan neuvottelukunnassa pitää löytää keinoja, joilla ihmisten mieli voi hyvin töissä ja mielenterveyden ongelmia voidaan ennaltaehkäistä.

Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on valtakunnallisten mielenterveysjärjestöjen kokoama kaikkien eduskuntapuolueiden yhteistyöelin.

“Ensimmäisessä kokouksessa nousi tärkeänä esiin esimerkiksi kouluterveydenhuolto, koululaisten hyvinvointi ja ylipäätään mikä on lasten ja nuorten kasvuympäristö, joka edistää mielenterveyttä”, neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd.) sanoo.

Mielenterveyden häiriöt ovat suurin syy työkyvyttömyyseläkkeen saamiseen Suomessa.

“Se kertoo siitä, että olemme neuvottelukunnassa inhimillisesti tärkeän asian kanssa tekemisissä, mutta myös taloudellisesti ja koko yhteiskunnan hyvinvointivaltion kestävyyden näkökulmasta”, hän sanoo.

Työllisyys nousuun mielenterveyttä edistämällä

Filatov on tehnyt pitkään töitä työllisyyden kanssa: hän on seitsemännen kauden kansanedustaja ja pisimpään työministerinä toiminut suomalainen.

“Meidän pitää löytää keinoja, joilla ihmisen mieli voi voida hyvin vähän raskaammissakin työolosuhteissa, ja ennaltaehkäistä mielenterveyden häiriön syntyä. Toisaalta pitää löytää tukielementtejä, joilla saadaan mielenterveyskuntoutujien osaaminen ja työpanos yhteiskunnan ja oman hyvinvoinnin rakentamiseen”, Filatov sanoo.

Mitä neuvottelukunta tekee?

  • Neuvottelukunta käsittelee ajankohtaisia sosiaali- ja terveydenhuollon lainvalmisteluasioita.
  • Neuvottelukunnan tavoitteena on nostaa mielenterveyden edistäminen valtionhallintoa poikkileikkaavaksi asiaksi.
  • Neuvottelukunta vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nostamalla esiin mielenterveyden edistämisen näkökulmia ja pyrkii vähentämään mielenterveyteen liittyvää leimautumista lisäämällä tietoa.
  • Neuvottelukunta herättää keskustelua ja nostaa julkisuuteen asioita, jotka parantavat kansalaisten mielenterveyttä, mielenterveyden valmiuksia ja hyvinvointia.

Eduskuntaryhmien nimeämät jäsenet 2019-2023

Keskustan eduskuntaryhmä
kansanedustaja Anu Vehviläinen
kansanedustaja Pekka Aittakumpu

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
kansanedustaja Marko Kilpi
kansanedustaja Mia Laiho

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä
kansanedustaja Sari Tanus
kansanedustaja Päivi Räsänen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
kansanedustaja Juho Eerola
kansanedustaja Kaisa Juuso

Ruotsalainen eduskuntaryhmä
kansanedustaja Mikko Ollikainen
kansanedustaja Anders Norrback

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
kansanedustaja Tarja Filatov (pj)
kansanedustaja Kim Berg

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
kansanedustaja Hanna Sarkkinen
kansanedustaja Katja Hänninen

Vihreä eduskuntaryhmä
kansanedustaja Sofia Virta
kansanedustaja Bella Forsgren

Neuvottelukunnan mielenterveysjärjestöt

MIELI Suomen Mielenterveys ry
Mielenterveyden keskusliitto
Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry
Psykosociala Förbundet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö
Alviina Alametsä
+358 40 8286 553
alviina.alametsa@mielenterveysseura.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Mielenterveyspooli
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

+358 40 192 95 04http://www.mielenterveyspooli.fi

Mielenterveyspoolin muodostavat suomalaisen mielenterveystyön keskeiset toimijat. Verkostossa on mukana yhteensä 32 järjestöä. Mielenterveyspooli tekee väestön mielenterveyttä vahvistavaa yhteiskuntapolitiikkaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli

Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Hyvät mielenterveyspalvelut vaativat resursseja18.10.2023 18:28:02 EEST | Tiedote

Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii mielenterveyspalveluiden turvaamiseen ja mielenterveyden edistämiseen riittävää rahoitusta. Investoinnit mielenterveyspalveluihin, mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja mielenterveyden edistämiseen maksavat itsensä takaisin ihmisten parempana työ- ja toimintakykynä sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten laskuna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye