Suomen Vuokranantajat ry

Tärkeä muistutus hallitusneuvotteluihin: pääomatulon verotuksen kiristäminen ei kasvattaisi verotuloja

Jaa
Käynnissä olevissa hallitustunnusteluissa pohditaan hyvinvointivaltion rahoittamista. Pääomaverotuksen kiristäminen voi kuulostaa helpolta ratkaisulta, mutta ei kuitenkaan välttämättä toimi. Sen sijaan pääomaverotuksen kiristämisellä voisi olla negatiivisia vaikutuksia vuokramarkkinoihin, muistuttaa Suomen Vuokranantajat.

Kevään hallitusohjelmaneuvotteluissa on väläytelty myös pääomaverotuksen kiristämistä ratkaisuna valtiontalouteen. Suomen Vuokranantajat nostaa esiin kolme syytä, miksi ratkaisu ei toimi:

  1. Pääomaverotuksen kiristäminen ei automaattisesti kasvata verokertymää.

Kun vuonna 2012 pääomatuloverokantaa nostettiin 2-4 %, veronalaisten pääomatulojen määrä tippui peräti 8 %. Sen sijaan viime vuonna, kun kokonaisveroaste laski, kokonaisverokertymä kasvoi yli 2%.

Pääomatuloveroa on jatkuvasti kiristetty. Vuonna 1995 pääomatuloverokanta oli 25 prosenttia, kun nykyisin vero on korkeimmillaan 34 prosenttia. Yhteisövero on puolestaan laskenut samasta 25 prosentin tasosta 20 prosenttiin.

  1. Asuntosijoittamisessa pääomaverotuksen kiristäminen kannustaisi yhtiömuotoiseen sijoitustoimintaan, jonka verokanta on alempi ja tällöin verokertymä pienenisi.

Pääomatuloverokantaa nostamalla kannustettaisiin erityisesti laajempaa asuntosijoittamista harjoittavia yksityishenkilöitä siirtymään osakeyhtiömuotoiseen toimintaan. Osakeyhtiöitä verotetaan yhteisöveroprosentin mukaan, joka on pääomatuloveroprosenttia alempi. Täten valtion verotulot pienenisivät.

  1. Pääomaveron kiristys voi kiristää myös vuokramarkkinoiden tilannetta

Pääomaveron kiristys voi myös kannustaa asuntosijoittajia luopumaan asuntosijoitustoiminnasta tai nostaa vuokratasoja. Näin pääomaverotuksen kiristäminen vaikeuttaisi entisestään kireää asuntotilannetta.

Lisätietoa verotuksen vaikutuksista julki ensi viikolla

Keskiviikkona 8.5. julkaistaan Eri sijoitusmuotojen verokohtelu -selvitys. Selvityksen on tehnyt Deloitte Oy Suomen Vuokranantajien toimeksiannosta. Selvitys valottaa, kannustetaanko Suomen verojärjestelmällä sijoittamista metsään, asuntoihin vai osakkeisiin.

”Verotuksella on merkittäviä vaikutuksia myös Suomen asuntomarkkinoihin. On tärkeää, että päätöksentekijät tiedostavat tämän tehdessään hallitusohjelmaa”, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva korostaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 17 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Tuoreissa vuokratilastoissa näkyy vahvasti pääkaupunkiseudun ylitarjonta, samalla muussa maassa vuokrat nousevat huomattavasti enemmän18.4.2024 08:59:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä tammi-maaliskuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodentakaisesta koko maassa 1,4 prosenttia. Vuokrien vuosimuutos oli pääkaupunkiseudulla maltillisesti positiivinen (0,4 %) jatkaen eron tekemistä muuhun Suomeen (+2,1 %). Pääkaupunkiseudulla ainoastaan kolmioiden vuokrat nousivat, mutta muutoin muun maan vuokrakehitys jättää pääkaupunkiseudun yhä vahvemmin taakseen, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Vuokranantajan veroilmoituksen aika – muista ilmoittaa pienetkin vuokratulot ja varo Airbnb-sudenkuoppaa26.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Verohallinnon tilastojen mukaan vuokratuloja saa yli 370 000 suomalaista. Esitäytettyjä veroilmoituksia lähetetään parhaillaan kaikille tulonsaajille. Ilmoituksen tiedot vuokratuloista perustuvat joko edellisen vuoden tietoihin tai verovelvollisen itse aiemmin ilmoittamiin tietoihin. Vuokratulojen ilmoittamisen kanssa onkin syytä olla huolellinen vuosittain, sillä pienetkin muutokset on ilmoitettava. Myös lyhytaikaisen vuokrauksen kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä se saattaa vaikuttaa oman asunnon myyntivoiton verovapauteen, Suomen Vuokranantajien lakiasiainjohtaja Tarik Ahsanullah muistuttaa.

Vuokralainen, varo: luvaton remontti voi johtaa isoon laskuun20.3.2024 10:57:28 EET | Tiedote

Uusimmat oikeustapaukset muistuttavat ikävällä tavalla siitä, kuinka keväinen remonttikuume voi käydä vuokralaiselle kalliiksi. Vaasan hovioikeus tuomitsi 22.11.2023 vuokralaisen maksamaan asunnossa luvattomasti tekemistään muutostöistä lähes 18 000 euroa ja sen päälle vielä vuokranantajan yli 30 000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Tapauksessa vuokralainen oli ilman vuokranantajan lupaa vaihtanut asunnon lattian ja remontoinut keittiötä. Muun muassa sähkö- ja putkitöihin liittyneet puutteellisuudet ja niistä aiheutuneet turvallisuus- ja vahinkoriskit oikeuttivat vuokranantajan uusimaan remontin vuokralaisen piikkiin.

Tuore katsaus paljastaa: vuokramarkkinoilla koronan jälkeen kaksi isoa muutosta5.3.2024 11:00:00 EET | Tiedote

Suomen Vuokranantajat on yhteistyössä Vuokraovi.comin kanssa analysoinut vuokra-asuntomarkkinoiden kehitystä. Vuokra-asuntojen kysyntä on ennätystasolla, mutta samaan aikaan vuokra-asunnoista on ylitarjontaa etenkin pääkaupunkiseudulla. Vuosi 2023 jatkoi koronapandemian jälkeistä kehitystä – vuokrien nousu vauhdittui ja vuokra-asuntojen markkinointiaikojen lyhentyivät. Vuokra-asuntojen ylitarjonta ei kosketa koko maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye