Espoon kaupunki - Esbo stad

Tartu tilaisuuteen ja muuta Leppävaaran katukuva elävämmäksi

Jaa
Espoon kaupunki järjestää kaikille avoimen katutaidekilpailun, jolla etsitään ehdotuksia teokseksi Alberganportin alikulkutunneliin.

Alikulkutunneli on osa Alberganpromenadin kevyen liikenteen väylää alittaen Leppävaarankadun. Katutaidekilpailun tarkoitus on löytää mahdollisimman hyvin juuri tähän paikkaan sopiva teos. Esitettävän ehdotuksen tulee muuttaa alikulkutunnelin nykyinen harmaa ilme positiiviseksi. Parhaassa tapauksessa teos liittyy luontevaksi osaksi Leppävaaran katukuvaa ja identiteettiä.

Leppävaara on asukasluvultaan Espoon suurin suuralue, ja Leppävaaran liikenneterminaali on pääkaupunkiseudun kolmanneksi vilkkain joukkoliikenteen solmukohta. Liikenneterminaalin asematunnelin yleisilmettä kohennetaan vuoden 2018 kevään ja kesän aikana toteutettavassa peruskorjauksessa.

– Yleisenä tavoitteena on kohottaa Leppävaaran keskuksen, joukkoliikenteen sekä kevyenliikenteen profiilia. Alberganportin alikulkutunnelin katutaidekilpailu on jatkumoa tälle asemanseudun kehittämishankkeelle, kertoo Leppävaaran alueen projektijohtaja Mika Rantala.

Ehdotuksen arvostelussa kiinnitetään huomiota teoksen taiteelliseen toteutukseen ja sopivuuteen kyseiselle vilkkaalle paikalle sekä kaupunkiympäristöön. Muita arvostelun kohteita ovat teoksen huollettavuus ja ehdotuksen toteutuskelpoisuus.

Voittajateos toteutetaan kevät-kesällä 2018

Kilpailuehdotukset on jätettävä 26.2.2018 mennessä. Palkittavien ehdotusten valinta on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa palkintolautakunta valitsee ehdotuksista jatkoon pääsevät teokset, jotka tulevat esille Sellon kirjastoon maaliskuussa ja julkaistaan Tehtävä Leppävaarassa -Facebook-sivulla. Yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan jatkoon päässeistä ehdotuksista.

Palkintolautakunta ottaa yleisöäänestyksen tuloksen huomioon lopullisia valintoja tehdessään. Palkintolautakunnassa on mukana myös asukasedustus. Voittaja julkaistaan 6.4. palkintojenjakotilaisuudessa, ja palkintona jaetaan yhteensä 5000 €. Voittajateos toteutetaan kevät-kesällä 2018.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Espoon kaupungin tekninen- ja ympäristötoimi, kulttuurin tulosyksikkö ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo. Kilpailu järjestetään kolmella kielellä, suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi.

Kilpailuohjelma löytyy osoitteesta espoo.fi/katutaidekilpailu

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:
ympäristömuotoilija Niko Riepponen
+358 46 8771927
katutaidekilpailu@espoo.fi

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

www.kulttuuriespoo.fi | www.espoo.fi/kulttuuri

#kulttuuriespoo @kulttuuriespoo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye