Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tartunnanjäljityksen painopistettä kohdennetaan Pirkanmaalla

Jaa
Jäljitystyötä suunnataan pitkäkestoisiin altistumisiin. Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain rokottamattomat samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit. Näissä tilanteissa tartuntariski on merkittävä. Kaikilla yli 12-vuotiailla on ollut mahdollisuus saada rokote koronavirusta vastaan.

Koronaviruksen tartunnanjäljitys on viimeisen puolentoista vuoden ajan ollut isossa roolissa epidemian hallinnassa. Tilanteessa, jossa yhteiskunnan toimintaa on merkittävästi rajoitettu ja ihmisten kontaktit ovat tavanomaista vähäisempiä, tapauksia ilmenee pääasiallisesti paikallisina ryvästyminä. Tällaisessa tilanteessa tehokas tartunnanjäljitys voi rajata tartuntoja ja estää ryppäitten muuttumista laajoiksi epidemioiksi.

Virusta kiertää väestössä nyt yleisesti enemmän, kun ihmiset liikkuvat enemmän ja aiempiin virustyyppeihin verrattuna tarttuvampi deltavirus on muuttunut valtavirukseksi. Epidemiaa ei pystytä perusteellisellakaan tartunnanjäljityksellä merkittävästi rajaamaan.

Jäljitys suunnataan pitkäkestoisiin altistumisiin

Koko epidemian ajan valtaosa koronavirustartunnan saaneista on saanut tartuntansa pitkäkestoisessa kontaktissa. Suurimpana ryhmänä ovat samassa taloudessa tartunnalle altistuneet. Lyhytkestoisemmat tapaamiset kahvilassa, ulkona tai muuten väljässä tilassa johtavat harvemmin tartuntoihin. Koulujen ja päiväkotien merkitys epidemian leviämisen kannalta on aiemmissa selvityksissä todettu vähäiseksi.

Koska karanteeniin asettaminen on aina merkittävää perusoikeuksiin puuttumista, jäljittäminen suunnataan jatkossa pitkäkestoisimpiin ja intensiivisimpiin altistumisiin, kuten esimerkiksi samassa taloudessa asuvien ja seurustelukumppanien välisiin kontakteihin. Niissä tartunnan riski on merkittävä. Riskiryhmillä, ja nyt jo kaikilla muillakin yli 12- vuotiailla, on ollut mahdollisuus suojautua vakavilta tautimuodoilta ottamalla rokotteet. Senkin vuoksi ihmisten perusoikeuksiin puuttuminen täytyy olla perusteltua ja mahdollisimman rajattua.

Sote-yksiköissä jatketaan aiempaan tapaan

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella tartunnanjäljitys kohdennetaan jatkossa suurimmassa tartuntariskissä oleviin ja merkittävien tartuntaryppäiden hoitoon, eli tilanteisiin, joissa tartunnanjäljityksen on osoitettu toimivan hyvin.

Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin lähtökohtaisesti vain rokottamattomat samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit. Koulu-, päiväkoti- ja harrastuskontakteja ei määrätä karanteeniin. Samanlaisia linjauksia on käytössä jo muissakin sairaanhoitopiireissä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tartunnanjäljitystä jatketaan aiempaan tapaan, sillä niissä jäljitys on tehokasta ja tartunnat uhkaavat vakavassa sairastumisen riskissä olevia henkilöitä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 4107760

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye