Valvira

Tartuntatautilain väliaikainen muutos ei saa vaarantaa asiakkaiden ja potilaiden palveluja ja perusoikeuksia

Jaa
Sairauspoissaolojen ja tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen vuoksi hoitohenkilöstön riittävyys erityisesti kotihoidossa ja sosiaalihuollon asumispalveluyksiköissä uhkaa vaarantua. Tästä syystä joillain alueilla asumispalveluyksiköissä on henkilöstövajeen vuoksi päädytty siirtämään asiakkaita toisiin yksiköihin. Tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen mukaan työnantaja voi vain erityisestä syystä käyttää asiakkaiden ja potilaiden kanssa lähikontaktissa työskentelyyn henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan. Valvontaviranomaiset ovat saaneet asiasta yhteydenottoja palveluntuottajilta ja kunnilta.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.

Valvira ja aluehallintovirastot muistuttavat, että asiakkaiden ja potilaiden suojaksi tarkoitettu lakimuutos ei saa vaarantaa asiakkaiden palvelujen ja perusoikeuksien toteutumista. Palvelujen laatua ei saa heikentää eikä asiakkaita saa siirtää toiseen yksikköön henkilöstövajeen vuoksi, ellei se ole aivan välttämätöntä asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Ensisijaisesti asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi tapahtuvien siirtojen tulisi kohdistua henkilöstöön eikä asiakkaisiin.

Suomen perustuslaki turvaa perusoikeudet kaikille, ja vaikeassakin henkilöstötilanteessa on noudatettava voimassa olevia lakeja. Sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus elää omaa elämäänsä ilman, että viranomaiset tai muut ulkopuoliset tahot lakiin perustumattomasti puuttuvat hänen yksityiselämäänsä. Yksityisyyden suojaa kunnioittava, asiakaslähtöinen ja yksilölliset palvelutarpeet huomioiva laadukas palvelu on sosiaalihuollon asiakkaan lakisääteinen oikeus. Kunnan on myös turvattava asiakkaan pitkäaikaisen hoitojärjestelyn pysyvyys.

Valvira ja aluehallintovirastot kehottavat palveluntuottajia arvioimaan henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi tehtävien toimenpiteiden vaikutusta asiakkaiden oikeuksiin. Tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen eli 48a pykälän mukaan on erityisestä syystä mahdollista käyttää myös vaillinaisen rokotesarjan omaavaa tai sairastetun taudin antaman suojan saanutta henkilöstöä. Erityinen syy on esimerkiksi se, että vaatimukset täyttävää henkilöstöä ei ole nopeasti tai ylipäänsä saatavilla ja että asiakkaiden tai potilaiden turvallisuus ja palvelujen tarve edellyttävät henkilöstön läsnäoloa. Tällöin terveysturvallisuutta varmistetaan henkilöstön asianmukaisella suojautumisella.

Tartuntatautilain väliaikaisen muutoksen toimeenpanoa ohjaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL.  Lisätietoa aiheesta THL:n verkkosivuilla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ryhmäpäällikkö Kirsti Tolonen, Valvira, 0295 209 215


Ylitarkastaja Elina Uusitalo, Valvira, 0295 209 334


etunimi.sukunimi@valvira.fi



Johtava ylitarkastaja Sari Husa, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 0295 017 361


Sosiaalihuoltoyksikön päällikkö, ylitarkastaja Kirsi Laitinen, Itä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 016 821


Kehittämispäällikkö Ulla Peltola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto, 0295 018 101


Lakimies Annina Jauhojärvi, Lapin aluehallintovirasto, 0295 017 020


Aluehallintoylilääkäri, yksikön päällikkö Pasi Hirvikoski, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 598


Ylitarkastaja Emmi Häyrynen, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 018 622
etunimi.sukunimi@avi.fi

Kuvat

Kuvituskuva. Rawpixel.
Kuvituskuva. Rawpixel.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Valvira
Valvira
PL 43
00521 Helsinki

http://www.valvira.fi

Valvira on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan keskusvirasto. Valvomme sosiaali- ja terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen, alkoholielinkeinon sekä ympäristöterveydenhuollon toiminnan asianmukaisuutta.  Myönnämme sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalan lupia ja ohjaamme aluehallintovirastoja, jotta lupa-, ohjaus- ja valvontakäytännöt olisivat yhdenmukaisia koko maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valvira

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemusruuhkan purku jatkuu29.2.2024 15:25:43 EET | Tiedote

Sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia uuteen Soteri-rekisteriin tulee edelleen runsaasti ja niiden käsittely kestää pitkään. Hakemuksia on saatu ratkaistua yhteensä yli 600, mutta jonossa olevien määrä on kasvanut entisestään. Tällä hetkellä käsittelyä odottaa noin 2950 hakemusta. Valviran ja aluehallintovirastojen yhteinen palveluntuottajarekisteri Soteri on ollut käytössä nyt kaksi kuukautta.

Yksityisten sote-palveluntuottajien rekisteröintihakemuksia on jonossa noin 2000 – käsittely pahasti ruuhkautunut31.1.2024 08:39:40 EET | Tiedote

Yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajat joutuvat nyt odottamaan tavallista pidempään ennen kuin pääsevät aloittamaan toimintansa. Lain mukaan yksityiset palveluntuottajat eivät saa aloittaa toimintaansa ennen kuin palveluntuottaja ja sen palveluyksiköt on rekisteröity Valviran ylläpitämään, uuteen Soteri-rekisteriin. Tällä hetkellä rekisteröintihakemusten käsittely on valitettavasti pahasti ruuhkautunut Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Yksittäisen rekisteröintihakemuksen käsittely voi enimmillään kestää jopa useita kuukausia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye