Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe 227. maanpuolustuskurssin avajaisissa 5.11.2018

Tänään alkava valtakunnallinen maanpuolustuskurssinne kantaa järjestysnumeroa 227. Perinne on arvokas ja seuraavien viikkojen aikana teistäkin tulee osa tätä perinnettä.

Nämä kurssit antavat osallistujilleen kattavan kuvan siitä, miten Suomi huolehtii turvallisuudestaan. Kurssit itsessään heijastavat pienessä mittakaavassa turvallisuutemme avaintekijöitä. Te tulette samaan täällä rautaisannoksen oppia opettajiltanne ja alustajiltanne, mutta varmasti myös toinen toisiltanne.

Tässä piilee vahvuutemme, jolle on aivan erityistä kysyntää näinä maailmanaikoina. Kun erilaisista taustoista tulevat ihmiset oivaltavat, että heillä on toisilleen annettavaa ja toisiltaan saatavaa, kasvaa myös yhteenkuuluvuuden tunne. Kun tunnemme yhteistä vastuuta omasta yhteisöstämme, olemme valmiimpia sitä yhdessä puolustamaan. Kun tämä valmius vielä nojaa korkealaatuiseen koulutukseen ja sen tarjoamaan osaamiseen, olemme vähemmän alttiita disinformaatiolle ja pahantahtoisille vaikuttamisyrityksille. Kuten olen tavannut sanoa, meistä jokainen on maanpuolustaja, ainakin korviensa välissä.

* * *

Kansainvälisessä politiikassa elämme kiistatta kasvavan epävakauden ja epävarmuuden aikaa. Monet menneisyydestä tutut vakauden elementit, joita erehdyimme pitämään pysyvinä, horjuvat. Monet epävakautta luovat tekijät, joiden luulimme jo jääneen unholaan, tekevät paluuta. Ja uusia vaaratekijöitä nousee niiden rinnalle. Kaikki vanhat totuudet eivät enää päde, mutta näkyvyys kohti tulevaisuutta on vielä kovin rajallinen. Näissä oloissa Suomen turvallisuudesta huolehtiminen vaatii erityistä valppautta.

On aktiivisesti osattava tarttua uusiin myönteisiin mahdollisuuksiin, silloin kun niitä meille avautuu. On kyettävä tarvittaessa nopeasti reagoimaan muutoksiin ympäristössämme, silloinkin kun nuo muutokset ovat epämieluisia.

* * *          

Tästä on kyse Suomen aktiivisessa vakauspolitiikassa, joka koskee yhtä lailla kaikkia neljää turvallisuutemme pilaria. Kansallinen puolustuksemme, läntinen yhteistyöverkostomme, Venäjä-suhteemme ja kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys – jokaisesta näistä neljästä pilarista meidän on pidettävä huolta.

Jokainen pilareistamme sinänsä olisi yksinään oman messunsa arvoinen. Asevelvollisuuteen perustuva oma puolustuksemme kehittyy kaiken aikaa. Puolustusvoimamme ovat jo nyt hyvässä valmiudessa ja kansalaisten puolustustahto Euroopan korkein. Edessä olevat suuret hankinnat vahvistavat puolustuskykyämme edelleen. Tällä on kaksi turvallisuutemme kannalta tärkeää vaikutusta: samalla kun pidämme yllä korkeaa kynnystä mahdollisia tunkeilijoita vastaan, teemme itsestämme yhä merkittävämmän kumppanin.

Venäjä-suhteessamme pidämme tiukasti kiinni yhteisistä eurooppalaisista pakotteiden linjoista, joista olemme itse olleet päättämässä. Samaan aikaan meille on tärkeää käydä selkeää ja toimivaa vuoropuhelua Venäjän kanssa niin naapuruuteen kuin kansainväliseen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Tämä vuoropuhelu on sujunut.

Sääntöpohjaisen järjestyksen puolesta teemme jatkuvasti työtä niin vakiintuneilla kansainvälisillä foorumeilla kuin tarjoamalla hyviä palveluksiamme ja luovia ratkaisuja dialogin edistämiseksi. Ihmiskunnan suuret kohtalonkysymykset vaativat globaaleja vastauksia. Ilman niitä turvallisuutemme järkkyy. Esimerkistä käyköön ilmastonmuutos. Planeettamme Maan puolustaminen on niin ikään maanpuolustusta.

* * *

Keskityn tänään näistä neljästä pilarista ensisijaisesti puolustusyhteistyöhömme. Olemme viime vuosina johdonmukaisesti rakentaneet tätä kokonaisuutta. Mutta sen verran paljon on tainnut tapahtua lyhyessä ajassa, että yhteistyön olemus tuntuu jääneen monelle epäselväksi.

Haluan nyt mahdollisimman perusteellisesti avata, mistä siinä on kyse ja mistä ei. Yhteistyötämme lienee helpoin jäsentää sen eri kehikoiden kautta: Euroopan unionin jäsenyys, Nato-kumppanuus, osallistuminen pienempiin maaryhmiin sekä kahdenväliset yhteistyöjärjestelymme yksittäisten maiden kanssa.

* * *

Olen pitkään kantanut huolta eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan tilasta. Viime vuosina EU:n puolustusyhteistyössä on vihdoin otettu tärkeitä askeleita eteenpäin, sekä rahoituksen että niin kutsutun pysyvän rakenteellisen yhteistyön puitteissa. Puheet eurooppalaisesta armeijasta vievät helposti väärinkäsityksiin. Kysehän on siitä, että unionissa on jo 28 kansallista armeijaa, joiden yhteistoimintaa voidaan kehittää. 

Eurooppalaisen puolustuksen todellinen ydin löytyy kuitenkin unionin perussopimuksesta. Lissabonin sopimuksen artiklassa 42(7) todetaan, että jos EU-jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenillä on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin. Teksti on hyvin vahva. Meillä ei kuitenkaan ole vielä varmuutta siitä, mitä sen toteuttaminen kriisitilanteessa tarkoittaisi.

Sen vuoksi olen ilahtunut Ranskan presidentti Macronin halukkuudesta käydä keskustelua tuon artiklan merkityksestä. Se ei suinkaan tarkoita perussopimuksen avaamista, vaan olemassa olevan velvollisuuden toimeenpanoa. Sanottakoon tässä sekin, että vaikka mainittu artikla on osa EU-sopimusta, ei sen mahdollinen toimeenpano ole EU-politiikkaa, vaan selkeästi jäsenmaiden kansallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. 

* * *

Kiinnostuksemme eurooppalaisen puolustuksen ja EU:n avunantovelvoitteen kehittämiseen ei tarkoita Naton merkityksen kyseenalaistamista. Naton rooli Euroopan turvallisuuden takaajana, samoin kuin sen läsnäolo Itämeren alueella, on tärkeä vakauden lähde. Kun jäsenkunta on niin suurelta osin sama, tarkoittaa EU:n puolustuksen vahvistaminen vääjäämättä sivutuotteenaan myös Naton vahvistamista. Enemmän eurooppalaista vastuunkantoahan juuri Yhdysvallat on jo vuosikymmenten ajan peräänkuuluttanut. Mitään nollasummapeliä tämä ei ole.

Suomen ja Ruotsin tiivis Nato-kumppanuus on meille arvokas osa kansainvälistä yhteistyötämme. Se pitää sisällään sekä poliittisen dialogin että yhteiseen harjoitustoimintaan osallistumisen. Harjoitustoiminnassa suurinta julkista huomiota meillä näyttävät herättävän näyttävät fyysiset harjoitukset, kuten parhaillaan Norjassa käynnissä oleva Trident Juncture. Niihin osallistuminen onkin hyödyllistä joukkojemme käytännön taitojen ja yhteensopivuuden kehittämisessä. Harjoittelemme näin myös uuden lainsäädäntömme mukaista kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista. Mutta korostan, kyse on nimenomaan ja vain sotilaallisten kykyjen kenttäharjoittelusta, eikä siitä pidä tehdä turvallisuuspoliittisia johtopäätöksiä.

* * *

Kokonaan toisen luonteisia sen sijaan ovat vähemmän julkisuudessa näkyvät Naton päätöksentekoharjoitukset, joihin Ruotsin kanssa kumppaneina osallistumme. Näissä niin kutsutuissa CMX-karttaharjoituksissa ilmaistaan toden teolla niitä Nato-yhteistyömme poliittisia rajoja. Siksi näiden harjoitusten valmisteluvastuu onkin ulkoministeriössä, kun taas kenttäharjoittelusta vastaa puolustussektori.

Tiiviistä kumppanuudestamme huolimatta rajoja tietenkin on, molemmin puolin. Emme ole Naton jäseniä. Toimimme ”kartalla” aivan kuten toimisimme tositilanteissakin. Emme siis osallistu Naton artikla 5:n päätöksentekoon emmekä sen toimeenpanoon. Eduskunnan kannan mukaisesti pidämme huolen omasta alueestamme, emmekä anna muiden käyttää sitä vihamielisiin tarkoituksiin kolmansia osapuolia kohtaan. Tänne tullaan vain jos kutsu käy.

Yhteisen harjoitustoiminnan avulla varmistamme, ettei sen enempää Nato-mailla, Ruotsilla kuin meilläkään ole harhaluuloja siitä, miten kriisin sattuessa toimittaisiin. Tämä ennakoitavuuden kasvaminen lisää osaltaan vakautta alueellamme.

Mitään automaatiota harjoituksiin osallistumisessa ei ole. Sitä koskevat päätökset tehdään aina ulko- ja turvallisuuspoliittisen kokonaisharkinnan perusteella. Olemme jo edenneet Naton kanssa yhteisessä ja suunnitellussa harjoitustoiminnassamme niin, että laadullisesti uusien avausten tarvetta tuskin on. Jatkossa kyse on enemmänkin jo hankitun osaamisen ja ymmärryksen päivittämisestä.

* * *

EU-jäsenyyden ja Nato-kumppanuuden ohella teemme puolustusyhteistyötä myös pienemmissä maaryhmissä. Yhteispohjoismaisen NORDEFCO:n lisäksi olemme määrätietoisesti hakeutuneet osaksi kolmen suuren eurooppalaisen maan – Saksan, Iso-Britannian ja Ranskan – perustamia yhteistyöfoorumeita. Nämä maaryhmittymät täydentävät toisiaan, eivätkä ole pois EU:n rakenteiden sisällä tehtävästä yhteistyöstä.

Olemme myös tiivistäneet kahdenvälisistä suhteistamme muodostuvaa verkostoa entisestään. Puolustusalan kahdenvälisiä yhteistyöasiakirjoja on hiljattain allekirjoitettu lähes kymmenen maan kanssa. Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa Suomella on yhteinen kolmenkeskinenkin yhteistyöpaperi. Yhteisymmärryspöytäkirjat ja aiesopimukset eivät tuo meille sen enempää sopimusvelvoitteita kuin turvatakuitakaan, mutta ne helpottavat käytännön yhteistyötä mahdollisessa kriisitilanteessa.

Ja juuri tästä koko kansainvälisessä puolustusyhteistyössämme on kyse. Emme jätä mitään yhden kortin varaan, vaan pidämme kumppanipalettimme laajana.

* * *

Otan vielä lopuksi esille kansainvälistä sopimusjärjestelmää, sitä neljättä pilariamme, koskevan ajankohtaisen aseriisuntatilanteen.

Kylmä sota ajoi suurvallat, silloisen Neuvostoliiton ja Yhdysvallat, kauas erilleen, mutta toistensa pelosta myös sopimaan yhteisistä pelisäännöistä. Syntyivät START- ja INF-sopimukset, joilla pyrittiin rajoittamaan pitkän matkan ja keskipitkän matkan ydinohjuksia – ja siinä onnistuttiinkin.

Tänään tilanne Venäjän ja Yhdysvaltain välillä on toinen. Vanhan START-sopimuksen korvannut New START on umpeutumassa, eikä sen jatkosta ole päästy yksimielisyyteen. Yhdysvallat on ilmoittanut, että se aikoo irtisanoutua INF-sopimuksesta. Molemmat sopimuksen osapuolet ovat väittäneet toisen sitä rikkovan.

Kylmän sodan perintönä meillä on ollut toimiva ydinaseita rajoittava sopimusjärjestelmä. Nyt se on siis vaarassa kadota. Sopimukseton tila toisi mukanaan valtavia riskejä. Mennyt kylmä sota vaihtuisikin jääkylmäksi sodaksi.

Tilanne tänään on muutoinkin toinen. Maailma on moninapaistunut, eivätkä aserajoitussopimukset enää ole kahden kauppaa. Tämä luo tilaa koko kansainväliselle yhteisölle ainakin pyrkiä edistämään aseistariisuntaa.

Yhdysvaltain ja Venäjän sanailu ohjuskeskusteluissa on nostanut Euroopan esiin, mutta ei subjektina vaan objektina. Keskipitkän kantaman ydinohjukset Venäjällä tai Euroopassa avaavat vaaran lähteen.  Sen välttäminen on Euroopalle äärimmäisen tärkeää.

Suomi on tarjonnut diplomaattisia ”hyviä palveluksia” ja niille on ollut viime vuosina myös kysyntää. Tulen ottamaan seuraavissa tapaamisissani suurvaltojen johdon kanssa esille aseriisuntakysymykset ja Suomen valmiuden edesauttaa uuden neuvottelukierroksen aloittamista. Ensi viikonvaihteen Pariisin rauhanfoorumi ja sen liepeillä tapahtuvat keskustelut tarjoavat hyvän tilaisuuden sääntöpohjaisen turvallisuusjärjestelmän puolustamiseen. Sitä henkeä Euroopan on syytä korostaa ja se avaa myös Suomelle EU:n tulevana puheenjohtajana työsarkaa.  

* * *

Hyvät kurssilaiset,

Omasta kokemuksestani tiedän, että tiukoilla täällä tulette olemaan. Toivotan kuitenkin kaikille opettavaista ja ajatuksia herättävää maanpuolustuskurssia. Kiitos.