Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe Brookings-instituutissa Washington D.C.:ssä 27.9.2018

Vahvempi Eurooppa: yhteinen intressimme

Olen monen kollegani tapaan viettänyt viime päivät YK:n yleiskokouksessa. Yleiskokouksen tämänvuotisista puheista ja keskusteluista aistimani mieliala ei enää ole uusi, mutta kirkastui entisestään: me todellakin olemme nyt keskellä kansainvälisten suhteiden läpikotaista muutosta. Suurvaltojen välinen voimatasapaino järkkyy. Instituutioiden luotettavuutta koetellaan. Ja täysin uusia haasteita kasaantuu jo olemassa olevien päälle.

Toivoon ja optimismiin on edelleen paljon syitä, mutta ne jäävät usein pelon ja pessimismin varjoon. Tutuksi tullut tie on jäämässä taakse, ja näkyvyys eteenpäin on heikko. Se johtaa epävarmuuteen. Epävarmuus puolestaan luo turvattomuutta.

Turvattomuuden ja epävarmuuden yhdistelmä voi horjuttaa koko yhteiskuntarakennettamme. Sekä kansallinen että kansainvälinen yhteishenki, yhteenkuuluvuudentunne, heikkenee nopeasti. Kun käännymme sisäänpäin, saatamme unohtaa yhteistyön arvon.

Tällainen kehityssuunta on suoraan sanottuna vaarallinen. Meidän on puututtava siihen rohkeasti ja ryhdyttävä rakentamaan sellaista tulevaisuutta, jonka haluamme. Euroopan on kuitenkin vahvistuttava, jotta sillä olisi rooli tulevaisuuden rakentamisessa.

* * *

Euroopan unioni syntyi aikana, joka sekin oli turvaton, paljon turvattomampi kuin meidän aikamme. Kuusi perustajavaltiota alkoivat rakentaa toisen maailmansodan raunioille yhdistämällä hiili- ja teräsvaransa ja aloittamalla projektin yhteismarkkinoista. Muodostui kansallisvaltioiden yhteisö, jonka jäsenet päättivät yhdistää voimansa – ja jakaa suvereeniutensa – omasta vapaasta tahdostaan. Tämä periaate ei ole vuosikymmenten kuluessa muuttunut miksikään. Jäsenvaltiot ovat edelleen vastuussa. Ihmiset päättävät, mitä EU tekee. Euroopan unioni ei ole olemassa palvellakseen omia toimielimiään. EU:n ja sen toimielinten tehtävänä on toimia jäsenvaltioiden ja niiden kansalaisten parhaaksi.

Eikä pidä unohtaa, miten erinomaisesti Euroopan unioni on tehtävässään onnistunut. Sisämarkkinat, vapaa liikkuvuus ja yhteiset toimintatavat ovat kehittyneet useiden laajentumiskierrosten myötä. Ne ovat kasvattaneet sellaista hyvinvointia ja vakautta, joita maanosamme aiemmat sukupolvet eivät olisi pystyneet edes kuvittelemaan. Euroopan sisäinen vahvuus on lujittanut myös transatlanttista kumppanuutta. Tukeva kotoinen maaperä on ollut otollinen sille, että eurooppalaiset ja amerikkalaiset ovat yhdessä voineet puolustaa ja edistää yhteisiä arvojamme maailmassa: demokratiaa, vapautta ja oikeusvaltioperiaatetta.

Suomen EU-jäsenyys vuonna 1995 liitti meidät lujasti yhteisöön ja arvoihin, jotka koemme omaksemme. Muistan hyvin sen ajan voimakkaan eurooppalaisen hengen ja yhteenkuuluvuudentunteen. Tuo henki on valitettavasti ajan saatossa heikentynyt.

Ei liene salaisuus, että EU on parhaillaan vaikeassa vaiheessa. Eripuraisuus varjostaa yhtenäisyyttä. Brexit on tappio molemmille osapuolille, niin Isolle-Britannialle kuin niille EU:n 27 jäsenmaalle, jotka jäävät jäljelle. Joissakin jäsenmaissa on kansallisten vaalien myötä syntynyt hallituksia, jotka kyseenalaistavat Euroopan ydinarvot.

Uskon, että saamme asiamme järjestykseen vain luomalla eurooppalaisen hengen uudestaan.

Tuolla hengellä en suinkaan tarkoita pelkkää pehmeää, idealistista tavoitetta. Se on myös kovaa realismia. Yhteenkuuluvuudentunne lisää turvallisuuttamme sekä kykyämme kohdata ja sietää ongelmia. Ilman eurooppalaista henkeä olemme myös paljon alttiimpia ulkoisille uhkatekijöille. Ja päinvastoin: uskon, että yhteiset ponnistelut turvallisuuden eteen ovat myös paras keino vahvistaa yhteishenkeämme.

* * *

EU:lla on paljon välineitä jäsentensä pehmeän turvallisuuden varmistamiseksi. Kovaa turvallisuutta ja puolustusta unioni sen sijaan on ollut hitaampi tarjoamaan. Siitä lähtien, kun yritys luoda Euroopan puolustusyhteisö 1950-luvulla epäonnistui, Nato on ollut jäsentensä kollektiivisen puolustuksen kiistaton perusta. Näin on edelleen. Myös Suomen ja Ruotsin kaltaisten ei-jäsenten kannalta Nato on oleellisen tärkeä Euroopan turvallisuudelle ja vakaudelle. Arvostamme suuresti läheistä kumppanuuttamme Naton kanssa.

Nato on jo lähes seitsemänkymmenen vuoden ajan ollut pitkälti sama asia kuin Yhdysvallat. Amerikkalaiset ovat saaneet kantaa harteillaan suuren osan Euroopan turvallisuudesta. Se on ollut Euroopalle arvokasta. Ja ymmärrämme täysin, miksi Yhdysvallat odottaa Euroopan tekevän enemmän oman turvallisuutensa eteen.

Juuri niin aiommekin tehdä. Olen nostanut vahvempaa eurooppalaista puolustusta esille jo yli vuosikymmenen ajan. Ilokseni huomaan, että jotain on vihdoin tapahtumassa.

Euroopan unioni on käynnistänyt ensimmäisen PRY-projektinsa. Yhdysvaltain näkökulmasta tämä PRY eli pysyvä rakenteellinen yhteistyö voi kuulostaa kovin teknokraattiselta ja sen määrärahat vähäisiltä. PRY on kuitenkin tärkeä askel EU:n puolustusinvestointien, -voimavarojen ja -valmiuden kehittämisessä.

EU:n Lissabonin sopimuksen artiklasta 42.7 on myös syntynyt uutta keskustelua. Mikäli artiklan sisältö ei ole kaikille tuttu, siinä sanotaan, että ”jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin”. Olen iloinen, että olemme viimein ryhtymässä käsittelemään sitä, mitä tuo artikla kriisitilanteessa tarkoittaisi. Minkä tahansa unionin ydintehtävä on suojella omia kansalaisiaan.

Tiedän, että Euroopan ”strateginen autonomia” on täällä Washingtonissa monen mielestä lähes kirosana. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Euroopan aktivoituminen puolustuksen saralla ei ole yritys horjuttaa Natoa. Päinvastoin. Tavoitteena on kehittää vahvempia eurooppalaisia voimavaroja. Nuo voimavarat voidaan ottaa käyttöön niin Naton, EU:n kuin monikansallisten yhteenliittymien kautta tai kansallisesti. Tämä ei ole nollasummapeliä. Vahvempi Eurooppa tarkoittaa vahvempaa Natoa. Ja vahvempi Eurooppa on hyödyllisempi kumppani Yhdysvalloille.

Suomi ottaa oman puolustuksensa hyvin vakavasti. Kylmän sodan päätyttyäkin olemme olleet jatkuvasti varuillamme. Kansalaistemme puolustustahto on Euroopan voimakkainta. Vahvan kansallisen puolustuksen ylläpitäminen on tehokas viesti kahdella tapaa. Ensinnäkin se on kynnys mahdollisia hyökkääjiä vastaan. Toiseksi se tekee meistä kiinnostavamman kumppanin. Tämä on käynyt ilmi läheisessä kahdenvälisessä yhteistyössämme monen Nato-maan kanssa, myös Yhdysvaltojen.

* * *

Näinä myrskyisinä aikoina vahvempi Eurooppa on meidän eurooppalaisten intresseissä. Minä kuitenkin esitän, että vahvempi Eurooppa on myös yhteinen transatlanttinen intressimme.

Tarkastelkaamme hiukan geopolitiikkaa ja maailman kahta muuta suurta toimijaa. Kiina ja Venäjä pyrkivät molemmat kasvattamaan vaikutusvaltaansa alueellamme. Venäjä on tehnyt sitä aggressiivisesti, esitellyt sotilaallista voimaansa ja käyttänytkin sitä, kuten olemme Ukrainassa ja Syyriassa saaneet nähdä. Kiinalaisten keinot ovat olleet hienovaraisempia. Molemmat näyttäytyvät tällä hetkellä myötämielisinä Eurooppaa kohtaan. Washington ei ole viime aikoina osoittanut aivan saman tasoista mielenkiintoa Eurooppaa kohtaan.

Kun Kiina jatkaa silkkiteitään Eurooppaan ja yrittää rahan voimalla päästä osaksi infrastruktuuriamme, se toimii mieluummin yksittäisten Euroopan maiden tai ad hoc -ryhmien kuin vahvan EU:n kanssa. Kun Venäjä puolestaan pyrkii jälleenrakentamaan taloudellista suhdettaan Euroopan kanssa sanktioista huolimatta, se väittää toimivansa mieluiten vahvan EU:n kanssa. Venäjänkin osalta totuus voi olla paljon hajanaisempi.

Peking ja Moskova ovat taatusti panneet merkille säröt transatlanttisessa liitossa. Tukevamman jalansijan antaminen Yhdysvaltain päävastustajille Euroopan maaperällä ei voi olla maan intresseissä. Vahva ja yhtenäinen Eurooppa on paremmin varustettu pitämään puolensa niitä vastaan.

Yhteiset kilpailijat yhdistävät meitä. Myös yhteisten intressien pitäisi meitä yhdistää. Sanon tämän täysin tietoisena siitä, että Yhdysvalloilla ja Euroopalla on tällä hetkellä avoimia erimielisyyksiä monella saralla ulkopolitiikasta kaupankäyntiin. Mutta mistä Yhdysvallat löytäisi Eurooppaa luotettavamman kumppanin?

Sama kysymys pätee, vaikka pitäisimme transatlanttista suhdetta pelkkänä transaktiosuhteena. Taloutemme ovat kietoutuneet vahvasti toisiinsa. Vaikka toisella puolella olisikin kauppavajetta, palvelut ja suorat ulkomaiset investoinnit tasapainottavat tilannetta. Avoin ja vapaa kaupankäynti hyödyttää meitä molempia. Transatlanttiset arvoketjut edistävät kilpailukykyä sekä eurooppalaisissa että amerikkalaisissa yrityksissä.

Ilmastonmuutos ja muut ympäristöhaasteet vaativat aivan uudenlaisia teknologisia innovaatioita. Yrityksillämme, yliopistoillamme ja tutkimuslaboratorioillamme on tällä saralla paljon tarjottavaa toisilleen. Voimme yhdessä varmistaa, että sääntöjä laativat edelleen demokratiat, eivät muut. Atlantin ylittävä yhteistyö teknologian alalla auttaa meitä myös kohtaamaan yhä monimutkaisempia hybridi- ja kyberuhkia.

Ja lopuksi, geopolitiikasta ja transaktionalismista riippumatta, meidän ei pidä unohtaa, miten korvaamaton transatlanttinen yhteytemme jo itsessään on. Korvaamaton sanan molemmissa merkityksissä. Äärimmäisen tärkeä. Mutta myös sellainen, jota ei voi korvata. Jonka aineeton arvo on niin korkea, ettei sitä voi dollareissa eikä euroissa mitata. Kutsukaamme sitä transatlanttiseksi hengeksi, yhteenkuuluvuudentunteeksi. Meillä ei ole varaa menettää sitä Atlantin valtameren kummallakaan puolella.