Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheenvuoro YK:n 75-vuotisjuhlaistunnossa 21.9.2020

Jaa

Herra pääsihteeri, herra puheenjohtaja, arvoisat osanottajat,

Juhlistamme tänään Yhdistyneiden kansakuntien 75-vuotisjuhlavuotta. Kunnioitamme perustellusti sen saavutuksia ja ponnisteluja rauhan ja turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien edistämiseksi.

Mutta meidän on oltava rehellisiä: tämä juhlavuosi osuu YK:n kannalta vaikeaan hetkeen. Ihmiskunnalla ei ainoastaan ole vastassaan yhteisiä vihollisia – koronaviruspandemiasta ilmastonmuutokseen.

Samaan aikaan kykymme muodostaa yhteisiä vastauksia on heikentynyt. Normeihin ja instituutioihin, joita olemme yhdessä vuosikymmenten saatossa rakentaneet, kohdistuu yhä kasvava paine. Kansainvälisiä sopimuksia haastetaan ja tulkitaan tavoilla, jotka heikentävät sekä niiden potentiaalia että legitimiteettiä.

Tämä suunta on käännettävä. Globaalit haasteet, jotka uhkaavat koko ihmiskunnan olemassaoloa, vaativat tehokasta monenkeskistä yhteistyötä. Tarvitsemme Yhdistyneitä kansakuntia nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

***

Suomesta tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen vuonna 1955. Jäsenyyttämme juhlistaneessa tilaisuudessa Suomen edustaja totesi seuraavaa:

”Yksi suurimmista kansojemme yhteisölle kuuluvista tehtävistä on rakentaa ja vahvistaa oikeusjärjestelmää, jonka pohjana on kaikkien kansojen keskinäisten oikeuksien yleinen kunnioittaminen. Tähän rakentavaan työhön ihmiskunnan hyväksi Suomi haluaa täydestä sydämestään osallistua, omien ajatustensa ja pyrkimystensä mukaisesti.”

Nämä sanat pätevät yhä tänä päivänä. Suomi on edelleen täysin sitoutunut tähän tavoitteeseen.

Tänään hyväksytyssä juhlavuoden julkilausumassa vahvistimme sitoutumisemme YK:n periaatteisiin. 75-vuotias peruskirja on kestänyt hyvin aikaa.

Meidän kaikkien – Yhdistyneiden kansakuntien kansojen – tehtävänä on pitää peruskirja ja sen arvot voimassa. Ja meidän velvollisuutemme on saavuttaa haluamamme kaltainen tulevaisuus – luoda rauhanomaisempi, kestävämpi ja oikeudenmukaisempi maailma tuleville sukupolville.

Tietoja julkaisijasta

Tasavallan presidentin kanslia
Tasavallan presidentin kanslia
Mariankatu 2
00170 Helsinki

http://www.presidentti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tasavallan presidentin kanslia

President of the Republic of Finland to inspect Finnish Air Force and Finnish Defence Intelligence Agency5.10.2020 13:38:47 EESTPress release

Office of the President of the Republic Press release 23/2020 5 October 2020 President of the Republic of Finland Sauli Niinistö will inspect the Finnish Air Force and the Finnish Defence Intelligence Agency in Tikkakoski, Jyväskylä on Tuesday, 6 October 2020. During the inspection, President Niinistö will be briefed on the activities and current issues of the Air Force and the Defence Intelligence Agency. The programme includes following the Ruska 20 air operations exercise as well as discussions with Defence Forces personnel and reservists participating in the exercise. The Air Force is one of the three branches of the Defence Forces and it is responsible for Finland’s air defence and air operations. The Air Force’s main operating bases are Lapland Air Command in Rovaniemi, Karelia Air Command in Rissala, Satakunta Air Command in Pirkkala and the Air Force Academy in Tikkakoski. Ruska 20 is the largest exercise of the Finnish Air Force in 2020. The Finnish Defence Intelligence Agency

Republikens president inspekterar Flygvapnet och Försvarsmaktens underrättelsetjänst5.10.2020 13:37:59 EESTTiedote

Republikens presidents kansli Pressmeddelande 23/2020 5.10.2020 Tisdagen den 6 oktober 2020 inspekterar republikens president Sauli Niinistö Flygvapnet och Försvarsmaktens underrättelsetjänst i Tikkakoski, Jyväskylä. Under inspektionsbesöket bekantar sig president Niinistö med Flygvapnets och underrättelsetjänstens verksamhet och aktuella frågor. I programmet ingår bland annat en presentation av luftoperationsövningen Ruska 20 samt diskussioner med försvarsmaktens personal och de reservister som deltar i övningen. Flygvapnet, som är en av Försvarsmaktens tre försvarsgrenar, ansvarar för Finlands luftförsvar och luftoperationer. Flygvapnets huvudbaser är Lapplands flygflottilj i Rovaniemi, Karelens flygflottilj i Rissala, Satakunta flygflottilj i Birkala och Flygkrigsskolan i Tikkakoski. Ruska 20 är Flygvapnets huvudkrigsövning år 2020. Försvarsmaktens underrättelsetjänst är en institution som är underställd Huvudstaben och som samlar in och analyserar underrättelseinformation om det mi

Tasavallan presidentti tarkastaa Ilmavoimat ja Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen5.10.2020 13:37:00 EESTTiedote

Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 23/2020 5.10.2020 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tarkastaa Ilmavoimat ja Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiistaina 6. lokakuuta 2020 Tikkakoskella, Jyväskylässä. Tarkastuskäynnin aikana presidentti Niinistö tutustuu Ilmavoimien ja tiedustelulaitoksen toimintaan ja ajankohtaisiin asioihin. Ohjelmassa on muun muassa Ruska 20 -ilmaoperaatioharjoituksen esittely sekä keskustelua puolustusvoimien henkilökunnan ja harjoitukseen osallistuvien reserviläisten kanssa. Ilmavoimat on yksi Puolustusvoimien kolmesta puolustushaarasta ja se vastaa Suomen ilmapuolustuksesta ja ilmaoperaatiosta. Ilmavoimien päätukikohtia ovat Lapin lennosto Rovaniemellä, Karjalan lennosto Rissalassa, Satakunnan lennosto Pirkkalassa ja Ilmasotakoulu Tikkakoskella. Ruska 20 on Ilmavoimien vuoden 2020 pääsotaharjoitus. Puolustusvoimien tiedustelulaitos on Pääesikunnan alainen laitos, joka kerää ja analysoi sotilasstrategiseen ja lähialueen sotilaalliseen tilanteeseen liit

Förenta staterna och Ryssland förhandlar i Helsingfors om strategisk stabilitet och kärnvapenkontroll4.10.2020 19:59:22 EESTTiedote

Republikens presidents kansli Pressmeddelande 22/2020 4.10.2020 De förhandlingar om strategisk stabilitet och kärnvapenkontroll som inleddes mellan Förenta staterna och Ryssland i somras i Wien fortsätter på måndagen i Helsingfors. Också under den föregående förhandlingsomgången 2017 träffades Förenta staternas och Rysslands vice utrikesministrar i Helsingfors. Finland önskar förhandlarna, den här gången ambassadör Billingslean och vice utrikesminister Rjabkov, välkomna. Finland är alltid redo att erbjuda goda tjänster för att främja fred och säkerhet. Att stå till tjänst med en förtroendefull miljö för dialog, i enlighet med parternas önskemål, är en viktig del av detta arbete. Precis som förra gången träffar president Niinistö förhandlarna efter deras diskussioner.

US-Russian talks on strategic stability and nuclear arms control in Helsinki4.10.2020 19:23:58 EESTPress release

Office of the President of the Republic Press release 22/2020 4 October 2020 The latest round of talks on strategic stability and nuclear arms control between the United States and Russia, started in Vienna in the summer, continues on Monday in Helsinki. Also in the previous round in 2017 deputy foreign ministers of the United States and Russia met in Helsinki. We welcome the negotiators again, this time Ambassador Billingslea and Deputy Foreign Minister Ryabkov. Finland is always ready to offer its good offices for promoting peace and security. Securing a confidential environment for dialogue, as desired by the parties involved, is an important part of this work. As the previous time, President Niinistö will meet both negotiators after their talks.

Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Helsingissä strategisesta vakaudesta ja ydinasevalvonnasta4.10.2020 19:20:52 EESTTiedote

Tasavallan presidentin kanslia Tiedote 22/2020 4.10.2020 Yhdysvaltain ja Venäjän kesällä Wienissä alkanut keskustelukierros strategisesta vakaudesta ja ydinasevalvonnasta jatkuu maanantaina Helsingissä. Myös edellisellä kierroksella 2017 Yhdysvaltain ja Venäjän varaulkoministerit tapasivat Helsingissä. Suomi toivottaa neuvottelijat, tällä kertaa suurlähettiläs Billingslean ja varaulkoministeri Rjabkovin, jälleen tervetulleiksi. Suomi on aina valmis tarjoamaan hyviä palveluksiaan rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi. Luottamuksellisen ympäristön tarjoaminen dialogille, osapuolten toiveiden mukaisesti, on tärkeä osa tätä työtä. Kuten edelliselläkin kerralla, presidentti Niinistö tapaa neuvottelijat heidän keskustelujensa jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme