Storytel Oy

Tässä ovat vuoden 2020 parhaat äänikirjat

Jaa
Storytel Awards -virtuaaligaalassa palkittiin tänään vuoden parhaita äänikirjoja. Voittajien joukossa oli niin kansainvälinen menestysteos, kotimainen klassikko kuin esikoisdekkarikin.

Suuri äänikirjapalkinto jaettiin neljässä eri kategoriassa: kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus ja elämäkerrat, jännitys ja dekkarit sekä lasten- ja nuortenkirjallisuus. Kolmihenkiset asiantuntijaraadit valitsivat oman kategoriansa voittajan yleisöäänestyksen perusteella valittujen viiden finalistikirjan joukosta. Kotimaiset tarinat menestyivät myös tänä vuonna hienosti, sillä kolme neljästä kategoriasta voitti kotimaisen kirjailijan tekemä teos.

“On hienoa jakaa tunnustusta laadukkaille äänikirjoille ja ammattitaitoisille tekijöille, joilla on suuri merkitys kuunteluelämysten luomisessa. Palkinto on kunnianosoitus audioformaatille ja sen erityispiirteille”, Storytelin markkinointipäällikkö Hanna Walldén sanoo.

Hänen mukaansa yksi poikkeuksellisen vuoden valopilkuista on ollut suomalaisten kasvanut kiinnostus kirjallisuutta ja erityisesti äänikirjoja kohtaan.

“Äänikirjat toivat monelle viihdettä, iloa ja lohtua poikkeuksellisen tilanteen keskelle. Kirjallisuus voi tutkitusti auttaa helpottamaan myös yksinäisyyden tunnetta, mikä tekee siitä erityisen tärkeää juuri nyt.”

Kaunokirjallisuus: Voittajakirjassa ei ole mitään kaavamaista

Kaunokirjallisuuden kategoriassa voittajaksi valittiin Delia Owensin Suon villi laulu (WSOY). Raati painotti valinnassaan teoksen kokonaisvaltaista kuuntelukokemusta, jossa teos oli ylivoimainen. Raadin mukaan lukija Sanna Majuri on kuin tehty laulamaan suon villiä laulua. Majurin syvä ja pehmeä ääni sopii täydellisesti tarinan maailman kuumaan ja kosteaan ilmastoon, suokasvillisuuden täyttäville poluille ja luonnon voimakkaaseen läsnäoloon.

“Voittajakirja on ainutlaatuinen kertomus ihmisyydestä, selviytymisestä ja luonnon ihmeellisestä täydellisyydestä. Siinä ei ole mitään laskelmoivaa tai kaavamaista. Tällainen vilpittömyys on ajassamme harvinaista. Se yksinkertaisesti hurmasi meidät. Ja tarinan lopetus yllätti raatimme kokeneimmatkin lukijat. Teoksen viimeiset virkkeet olivat hienoimpia kokemiamme”, raati perustelee.

Kun kyseessä on käännösteos, palkinto luovutetaan kirjan kääntäjälle Maria Lyytiselle.

Jännitys ja dekkarit: Tarina imaisi mukaansa

Jännitys ja dekkarit -kategoriassa raati valitsi yksimielisesti voittajaksi Elina Backmanin dekkarin Kun kuningas kuolee (Otava). Myös tämän voittajakirjan lukija oli Sanna Majuri, joka osasi antaa tarinalle tilaa juuri oikealla tavalla. Raadin mukaan kirja teki vaikutuksen ennen kaikkea tarinan imun vuoksi.

“Voittajakirja on taitavasti monen eri hahmon kautta kerrottu ja kahdessa aikatasossa liikkuva tarina. Backman luo uskottavan maailman kesäisessä Suomessa, erityisesti Hartolassa. Esikoiskirjailija on ottanut ison palan purtavakseen ja selviää siitä. Kliseistä rakentuu dekkari, joka kantaa loppuun saakka. Myös kansainväliset ja kansalliset vaikutteet näkyvät, mikä on vain hyvä asia”, raati perustelee.

Tietokirjallisuus ja elämäkerrat: Tällaisia ääniä kaipaamme kirjallisuuden kentälle

Tietokirjallisuus ja elämäkerrat – kategoriassa voittajaksi valittiin Linda-Maria Roineen kirja Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus (Johnny Kniga) hänen itsensä lukemana. Linda-Maria Roine voitti kategorian jo toista kertaa peräkkäin, sillä viime vuonna Suuren äänikirjapalkinnon voitti Roineen ja Venla Pystysen teos Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään.

Raadin mukaan Mercedes Bentso –Totuus ja tunnustus on raikas ja kiinnostava hybriditeos. Sen omaelämäkerrallinen esseistiikka oli pilkottu helposti lähestyttäviin paloihin, jotka käsittelevät niin feminismin ongelmia kuin kirjailijan kiehtovaa kiinnostusta väkivaltaan ja rikollisiin.

”Roineen ääni on peloton, mutta epävarmuudessaan ja säröisyydessään ihanan inhimillinen. Roineen väkevä tulkinta tekee teoksesta lähes manifestimaisen, pitää otteessaan ja tuo kuuntelukokemukseen upean, autenttisen lisäulottuvuuden. Hän uskaltaa ajatella toisin kuin muut ja nostaa keskusteluun vaiettuja aiheita. Tällaisia ääniä kaipaamme kirjallisuuden kentälle. Ne houkuttelevat myös uutta kohderyhmää lukemaan”, raati perustelee.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus: Elävää ja ajatonta tarinankerrontaa

Lasten- ja nuortekirjallisuus -kategorian voittajaksi valittiin yksimielisesti Tiina Nopolan ja Sinikka Nopolan kirjan Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (Tammi). Raadin mukaan kirja toimii erityisen hyvin Vuokko Hovatan lukemana.

”Kyseessä on vahva, toimiva ja mukaansatempaava tarina. Kaikki teoksen henkilöhahmot ovat äärimmäisen tarkkoja ja tunnistettavia. Kirjan kuvaus yhdenlaisesta suomalaisesta perheestä, kesästä ja loman tarpeesta on osuva. Tarina vie kuuntelijaansa niin elämän isojen kysymysten kuin hullunkuristen hetkienkin äärelle ja kuljettaa taitavasti rinnakkain sekä lapsen että aikuisen näkökulmaa. Se ei pyri väärällä tavalla opettamaan, mutta johdattaa taidokkaan kerronnan avulla kuuntelijan oivallusten ja elämänoppien äärelle”, raati perustelee.

Alkuperäisteos on kirjoitettu jo vuonna 1992, mutta äänikirjamuodossa se julkaistiin vuonna 2020. Raadin mukaan teos kantaa vähintään yhtä vahvana myös äänikirjan muodossa. Se on merkki elävästä ja ajattomasta tarinankerronnasta.

Suuren äänikirjapalkinnon voittajat 2020:

Kaunokirjallisuus:

Suon villi Laulu – Delia Owens
Lukija Sanna Majuri
Kustantaja: WSOY
Raati: Satu Rämö, Seppo Puttonen ja Sanna Stellan

Jännitys ja dekkarit:

Kun kuningas kuolee – Elina Backman
Lukija Sanna Majuri
Kustantaja: Otava
Raati: Heikki Valkama, Meri Milash ja Miika Viljakainen

Tietokirjallisuus ja elämäkerrat:

Mercedes Bentso – Totuus ja tunnustus – Linda-Maria Roine
Lukija Linda-Maria Roine
Kustantaja: Johnny Kniga
Raati: Laura Friman, Tiia Rantanen ja Anu Ubaud

Lasten- ja nuortenkirjallisuus:

Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa – Tiina Nopola ja Sinikka Nopola
Lukija Vuokko Hovatta
Kustantaja: Tammi
Raati: Jani Toivola, Jasmin Beloued ja Antti L.J. Pääkkönen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hanna Walldén
Marketing Manager, Content & Communication
hanna.wallden@storytel.com
+358 50 352 8622

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Storytel Oy
Storytel Oy
Käenkuja 3Aa
00500 Helsinki

http://www.storytel.com

Storytel on yksi maailman johtavista äänikirjojen ja e-kirjojen suoratoistopalveluista, jonka visiona on tehdä maailmasta empaattisempi paikka tarinoiden kautta. Palvelu toimii älypuhelimelle tai tabletille ladattavan mobiilisovelluksen kautta ja antaa käyttäjälle mahdollisuuden nauttia tarinoista rajattomasti missä ja milloin vain. Suomessa Storytelin valikoima kattaa yli 300 000 ääni- ja e-kirjaa.

Paitsi digitaalinen kirjapalvelu Storytel on myös kasvava kustannuskonserni. Storytelin kustannustoiminta muodostuu useista kustantamoista, kuten Norstedts, Gummerus Kustannus, Massolit, StorySide, Aula & Co, Printz Publishing, People's Press, Rabén & Sjögren, B. Wahlströms ja Norstedts Kartor. Storytel julkaisee myös itse suoraan kuunneltaviksi kirjoitettuja Storytel Original -äänikirjoja, äänikirjasarjoja sekä podcasteja. Ruotsissa vuonna 2005 perustettu Storytel toimii tällä hetkellä yli 20 maassa ja sen pääkonttori on Tukholmassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Storytel Oy

Sisko Savonlahdelta Vastaa kysymykseen -niminen Storytel Original -haastattelusarja29.9.2021 13:54:46 EEST | Tiedote

Juuri uuden Kai minä halusin tätä -kirjansa julkaisseelta Sisko Savonlahdelta ilmestyy ääni- ja e-kirjapalvelu Storytelissä Vastaa kysymykseen -niminen haastattelusarja. Sarjassa suorapuheisina tunnetut suomalaiset vastaavat yllättäviin ja vähemmän yllättäviin kysymyksiin, jotka Sisko Savonlahti on löytänyt internetistä. Vastaa kysymykseen on Storytel Original -tuotanto ja kuunneltavissa vain Storytelissä.

Lucinda Rileyn Kadonnut sisar odotetusti Storytelin kesän kuunnelluin kirja - muut menestyjät yllättävät3.9.2021 11:43:40 EEST | Tiedote

Huippusuositun irlantilaiskirjailija Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan seitsemäs osa nousi odotetusti Storytelin kesän kappalemääräisesti kuunnelluimmaksi kirjaksi. Kymmenestä kuunnelluimmasta kirjasta kuusi oli lastenkirjoja. Top 10:ssä nähtiin myös Storytel Original -julkaisu Sydänjää, jonka ovat kirjoittaneet Camilla Läckberg ja Alexander Karim.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye