HOK-Elanto

Tavoitteena turvallinen asiointi - HOK-Elannon kaikki Prismat avoinna 24/7 joulunalusviikolla

Jaa
Viimejouluiseen tapaan kaikki HOK-Elannon 14 Prismaa ovat joulua edeltävän viikon avoinna vuorokauden ympäri. Kokemukset ovat osoittaneet, että asiakkaat arvostavat laajoja aukioloaikoja, asioinnin helppoutta ja joustavuutta niin arkena kuin erityisesti juhlapyhien alla.

- Tänä vuonna laajat aukioloajat ovat aiempaakin tärkeämmät. Haluamme varmistaa turvallisen asioinnin myös jouluna ja siksi tarjoamme asiakkaille mahdollisuuden niin ruoka- kuin lahjaostostenkin tekoon juuri silloin kuin heille parhaiten sopii, ketjujohtaja Anu Tuomaala toteaa.

Keravan, Olarin, Itäkeskuksen, Triplan ja Kaaren Prismat palvelevat aina ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä.
Prismat Hertsissä, Hyvinkäällä, Isossa Omenassa, Sellossa, Malmilla, Viikissä, Järvenpäässä, Tikkurilassa ja Jumbossa avaavat ovensa keskiviikkona 16.12. klo 6 ja sulkevat ne seuraavan kerran jouluaattona 24.12. klo 18. Joulupäivänä 25.12. nämä Prismat ovat avoinna klo 10-21. Tapaninpäivänä palataan normaaliin 6-24 aukioloon.

Työvuorot tehdään tänäkin vuonna yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Aiempien kokemusten pohjalta yö- ja juhlapyhävuoroihin on riittänyt runsaasti halukasta henkilökuntaa.

Yhteenveto aukioloista:

16.12. klo 6 - 24.12. klo 18 kaikki Prismat avoinna 24/7

24.12.               00-18

25.12.               10-21

26.12.               normaali 6-24

24h Prismat palvelevat 24/7 läpi joulun

Yhteyshenkilöt

ketjujohtaja Anu Tuomaala, p. 010 76 68 080, anu.tuomaala@sok.fi

Tietoja julkaisijasta

HOK-Elanto
HOK-Elanto
Tripla Workery West Firdonkatu 2 T 111
00520 Helsinki

010 76 600http://www.hok-elanto.fi

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye