Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry

Täydennyskoulutus kiinnostaa korkeasti koulutettuja - erityisesti työttömien opiskelumahdollisuudet turvattava

Jaa
Kaksi kolmesta yhteiskunta-alan korkeakoulutetusta haluaa kehittää osaamistaan täydennyskoulutuksella. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) toteutti valmistuneille jäsenilleen osaamiseen ja osaamistarpeisiin liittyvän kyselyn keväällä 2016.

- Ykalaiset ovat selvästi kiinnostuneita kehittämään ja ylläpitämään osaamistaan pitkin työuraansa. Elinikäinen oppiminen kuuluu kaikille elämäntilanteesta ja työmarkkinastatuksesta riippumatta, sanoo YKAn koulutuspolitiikan asiantuntija Piritta Jokelainen.

Liiton jäsenet ovat kyselyn tulosten perusteella kiinnostuneita pääosin erilaisista kursseista ja täydennyskoulutuksista. Uuden korkeakoulututkinnon suorittamisesta kiinnostuneita oli vastaajista vajaa 30 prosenttia.

- Tarvitaan monipuolisia työelämän tarpeisiin vastaavia täydennyskoulutusmuotoja sekä aidot mahdollisuudet päivittää osaamistaan työmarkkinatilanteesta riippumatta. Yksi toteuttamisvaihtoehto olisi henkilökohtainen koulutustili, josta henkilö voisi maksaa täydennyskouluttautumisen kustannuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriössä valmisteilla oleva lakimuutos vaikeuttaisi toteutuessaan työttömien mahdollisuuksia opiskella työttömyysaikana.

- Opiskelumahdollisuuksia työttömyysaikana pitää pikemminkin laajentaa nykyisestä. Osaaminen on työttömän tärkein valttikortti työmarkkinoilla, ja kouluttautuminen on työnhaun ohella parasta mahdollista työttömyysajan käyttöä, sanoo Jokelainen.

YKAn kyselyn tuloksiin pääset tutustumaan täällä. Kyselyyn vastasi 1392 liiton jäsentä.

Lisätietoja:

koulutuspolitiikan asiantuntija Piritta Jokelainen, p. 050 320 8969

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestintäpäällikkö Kati Ahtiainen
kati.ahtiainen@yhteiskunta-ala.fi
p. 050 3013 998

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
Mikonkatu 8 A
00100 Helsinki

010 231 0350https://yka.fi/

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on akavalainen etu- ja palvelujärjestö, joka toimii jäsenistönsä edunvalvojana työmarkkinoilla. Liiton nimi oli aiemmin Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry. Liittoon kuuluu yli 12 000 korkeakoulutettua jäsentä, jotka työskentelevät hallinnon, talouden, tutkimuksen, koulutuksen sekä viestinnän esimies- ja asiantuntijatehtävissä. Yleisimmät tutkintonimikkeet ovat VTM, YTM ja HTM.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry

YKA: Laadukkaasta lainvalmistelusta on pidettävä kiinni13.9.2023 03:00:00 EEST | Tiedote

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (YKA) on huolissaan laadukkaan lainvalmistelun toteutumisesta. Hallitusohjelmaa on alettu panna toimeen tiukalla aikataululla: sekä työttömyysturvan että yleisen asumistuen heikennyksiä koskevien hallituksen esitysten lausuntoaika on alle kaksi viikkoa. Valtioneuvoston oma suositus lausuntoaikojen pituudeksi on kolme kertaa pidempi: 6–8 viikkoa. Kiire heikentää lainvalmistelun laatua, vaarantaa demokratian ja kuormittaa henkilöstöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye