Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays saa vauvamyönteisyyssertifikaatin ensimmäisenä yliopistosairaalana Suomessa

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallinen imetyksen edistämisen seurantaryhmä on myöntänyt Taysille vauvamyönteisen sairaalan sertifikaatin toukokuussa tehdyn auditoinnin perusteella. Sertifikaatti on tunnustus pitkäaikaisesta laadukkaasta työstä vauvamyönteisyyden eteen.

THL:n nimeämä auditointiryhmä nosti erityisesti esille sen, miten vauvamyönteisten hoitokäytäntöjen avulla Taysissa tuetaan perheiden hyvinvointia monella tapaa. Imetyksen tukemisen ohella tuetaan myös vanhemmuutta sekä vanhempien ja lapsen välistä varhaista vuorovaikutusta.

Vauvamyönteisyyssertifikaatti on tärkeä tunnustus Tays Syntymäpaikan vuosia jatkuneesta jokapäiväisestä työstä perheiden hyvinvoinnin eteen. Laadukas, tutkimusnäyttöön perustuva työ on vaatinut koko henkilökunnan sitoutumista.

− Vauvamyönteiset hoitokäytännöt näkyvät konkreettisesti niin, että vauvat viettävät paljon aikaa ihokontaktissa vanhempiensa kanssa ja saavat lempeän ja parhaan mahdollisen alun elämäänsä, kertoo Vauvamyönteinen Pirkanmaa -projektin projektipäällikkö Jenni Rainio.

− Äidit imettävät aiempaa enemmän, ja vanhemmat ovat valmiimpia hoitamaan vauvojansa. Myös vastasyntyneiden matalat verensokeriarvot ja lämmönsäätelyn vaikeudet ovat vähentyneet vauvamyönteisten hoitokäytäntöjen lisääntymisen myötä.

Vauvamyönteisyys ja perhekeskeisyys on huomioitu myös Tays Syntymäpaikan vuonna 2020 käyttöönotetuissa tiloissa. Uudet tilat mahdollistivat muun muassa sen, että tehohoitoa tarvitseva vastasyntynyt ja hänen äitinsä voidaan hoitaa samalla osastolla.

Vauvamyönteisyyden ydin on imetyksen tukeminen

Kansainvälinen vauvamyönteisyysohjelma (Baby Friendly Hospital Initiative) on WHO:n ja Unicefin käynnistämä maailmanlaajuinen näyttöön perustuva terveyden edistämisen ohjelma. Ohjelman tavoitteena on edistää, tukea ja turvata imetystä. Sertifikaatti on osoitus siitä, että sairaalassa tuetaan imetyksen onnistumista. Imetyksellä on tärkeä merkitys jokaisen yksittäisen vauvan ja perheen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta, mutta myös laajemmin kansanterveyden edistäjänä. Suomessa vauvamyönteisyyssertifikaatti on Taysin lisäksi voimassa viidessä sairaalassa

Taysissa imetysohjaus alkaa neuvolan antaman ohjauksen ohella jo raskausajan käynneillä ja jatkuu läpi synnytyksen ja koko sairaalassaoloajan. Toimintaa ohjaa yksiköihin laadittu imetyksen edistämisen toimintasuunnitelma. Perheet saavat tietoa imetyksen käynnistymisestä ja ylläpitämisestä sekä äidinmaidon tärkeydestä. Vastasyntyneet pääsevät ihokontaktiin vanhemman rintakehälle ja ensi-imetys tapahtuu tavallisesti jo synnytyssalissa. Lisämaitoa annetaan pääsääntöisesti lääketieteellisten perusteiden pohjalta. Sairaalassa noudatetaan kansainvälistä äidinmaidonkorvikkeiden markkinointikoodia.

Imetyksen onnistumista tuetaan Taysissa perheiden yksilöllinen tilanne ja toiveet huomioiden. Vauvamyönteisistä hoitokäytännöistä hyötyvät myös ei-imettävät perheet ja heidän vauvansa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö, Vauvamyönteinen Pirkanmaa
Jenni Rainio
jenni.rainio@pshp.fi
Tampereen yliopistollinen sairaala

Ylihoitaja, Synnytysten ja naistentautien vastuualue
Terhi Virtanen
Puh. 03-31166384
terhi.virtanen@pshp.fi
Tampereen yliopistollinen sairaala

Kuvauksista voi sopia yhteyshenkilöjen kanssa.

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Ukrainatalo sai etiikkapalkinnon30.6.2022 13:30:24 EEST | Tiedote

Pirkanmaan terveydenhuollon etiikan edistämisrahaston vuosittainen etiikkapalkinto on tänä vuonna myönnetty Tampereella toimivalle Ukrainatalolle. Palkinto on 6000 euroa. Vuosittain jaettavan palkinnon myöntää Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja sen hoitoeettinen neuvottelukunta. Ukrainatalo perustettiin keväällä 2022, ja se on ensimmäinen Suomessa toimiva sotaa paenneille ukrainalaisille tarkoitettu kohtaamispaikka. Ukrainatalon tavoitteena on edistää kotoutumista, työllistymistä sekä verkostoitumista. Avoimin ovin toimiva talo tarjoaa yhteisöllisyyden lisäksi myös käytännön tukea. Apua on mahdollista saada esimerkiksi työ- ja opiskelupaikan hakemiseen sekä asuntojen ja majoituksen etsimiseen. Lapsille järjestetään kerhotoimintaa, ja nuorille aikuisille se toimii myös oppimiskeskuksena. Tavoitteena on lisätä suomalaisten ja ukrainalaisten kulttuurin tuntemusta. Ukrainatalo toimii vapaaehtoisvoimin, ja sen käyttäjät tulevat ympäri Suomea. Pirkanmaan etiikan edistämispalkinnon saajaksi voi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme