Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays vähentää kiireetöntä hoitoa vakavan koronatilanteen vuoksi

Jaa

Rokottamattomien koronatartunnat ovat Pirkanmaalla edelleen nousussa. Päivittäin sairaalaan tulee 4-5 uutta koronapotilasta. Kuormitus on alkanut näkyä sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa.

Tiistaina 7.12.2021 Taysissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.

- Tilanteen vuoksi Tays joutuu vähentämään kiireetöntä hoitoa. Henkilöstöä ei ole samaan aikaan saatavissa sekä kiireettömään hoitoon että kasvavan koronapotilasmäärän hoitoon. Osastoille saadaan tilaa ja osaavaa henkilökuntaa vain muuta toimintaa vähentämällä, sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.

Pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälä 58d, jolloin tapahtumissa ja asiakastiloissa tulee noudattaa turvaväliä. Voimaan tullessaan asiakastiloihin, kuten museoihin, kuntosaleille tai uimahalleihin sekä tapahtumiin ja esityksiin voitaisiin ottaa noin kaksi kolmasosaa normaalista asiakasmäärästä. Koronapassia käyttämällä voi vapautua myös tästä rajoituksesta.

Pandemiaohjausryhmä suosittelee niin ikään, että koulujen joulujuhlat pidetään luokissa. Maskit voidaan ottaa kuntakohtaisesti käyttöön koulutyössä myös 4.-5.-luokalaisille, jos kunnan tartuntatilanne sitä edellyttää.

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä korostaa, että kaikissa yleisötapahtumissa on syytä käyttää maskeja.

- Musiikkitapahtumissa ja teattereissa maskeja käytetään hyvin mutta erityisesti urheilutapahtumissa olisi vielä petrattavaa. Toivomme, että voisimme tällä välttää tilanteen, jossa yleisötilaisuudet joudutaan kokonaan kieltämään, Sand toteaa.

Viime viikolla 1102 tartuntaa

Kaksi rokoteannosta Pirkanmaalla on saanut 87,6 prosenttia, yhden annoksen 82,9 prosenttia ja kolme annosta 6,4 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla 396 tartuntaa 100 000 asukasta kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa testatuista oli viime viikolla 15,9 prosenttia.

Viime viikon aikana Pirkanmaalla todettiin 1102 tartuntaa. Tartunnan lähde saatiin selville 66 prosentissa tartunnoista. Epidemia on pirkanmaalainen, sillä Pirkanmaan ulkopuolelta tuli prosentti ja ulkomailta niin ikään prosentti todetuista tartunnoista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtajaylilääkäri Juhani Sand
Puh. 044 719 5959

Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Puh. 050 410 7760

Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella sekä psykiatrian avohoidon eri toimipisteissä. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa, Tays Sydänsairaala, Fimlab Laboratoriot ja Tays Kehitysyhtiö. Lisätietoja meistä: tays.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Nykyisiä rajoituksia esitetään jatkettavaksi seuraavat kaksi viikkoa18.1.2022 15:11:56 EET | Tiedote

Koronan omikron-aalto on edelleen Pirkanmaallakin noususuuntainen. Testattujen perusteella voidaan arvioida, että noin joka toinen hengitystieinfektioon sairastunut potee tällä hetkellä koronaa. Lisäksi henkilökunnan ja heidän perheidensä sairastuminen haastaa sairaalahoidon järjestämistä. Taysissa koronapotilaiden määrä on kasvussa, hoidossa on yli 40 potilasta ensisijaisesti koronan takia. Teho-osaston potilasmäärä on pysynyt viikon ajan samalla tasolla. Nykyisiä rajoituksia esitetään aluehallintovirastolle jatkettavaksi.

Karanteenin asettamisesta luovutaan – jäljitys keskitetään terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja riskiryhmien asumisyksiköihin12.1.2022 15:39:19 EET | Tiedote

Koronavirustapausten voimakkaasti lisäännyttyä Pirkanmaan alueen tartunnanjäljitykseen on kehittynyt merkittävää viivettä ja yhä pienempi osa tartunnoista tulee tartuntatautiviranomaisten tietoon. Pirkanmaalla luovutaan altistuneiden jäljityksestä terveydenhuollon yksiköitä, hoivalaitoksia ja asumisyksiköitä lukuun ottamatta. Myös Koronavilkun avauskoodien lähettämisestä luovutaan. Eristysaika lyhenee Pirkanmaalla viiteen vuorokauteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme