Vihdin kunta

Täysimittainen sisäjalkapallokenttä nousi alle vuodessa aktiivisten ihmisten Vihtiin

Jaa
Etelä-Nummelan liikuntapuistoon on avattu palloiluhalli, Aura Light Certos Areena. Jättimäisen hallin pinta-ala on noin 8 600 neliömetriä. Hallia hyödynnetään avaamisesta lähtien tehokkaasti, sillä sen käytöstä vastaavat Vihdin kunta, Nummelan Palloseura ja Vihdin Viesti yhteistyössä Vihdin Jäähalli Oy:n kanssa.
Etelä-Nummelan liikuntapuiston vasta-avattu palloiluhalli sisältää täysimittaisen sisäjalkapallokentän. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Etelä-Nummelan liikuntapuiston vasta-avattu palloiluhalli sisältää täysimittaisen sisäjalkapallokentän. Kuva: Hanna Jokitöyrä

–Palloiluhallin rakentaminen onnistui motivoituneiden toimijoiden kesken ketterästi hyvässä yhteistyössä. Halli on hieno ja käyttäjät tyytyväisiä, kertoo Vihdin tekninen johtaja Matti Kokkinen.

Kunta myönsi paikalliselle Vihdin Jäähalli Oy:lle 3,5 miljoonan euron lainan toteuttamista varten. Halli rakennettiin korvaamaan Nummelan ratapuistoon talvikausiksi pystytetty kuplahalli sekä lisäämään liikuntamahdollisuuksia alueen nykyisille ja tuleville asukkaille.

–Hanke on koko Suomeakin ajatellen ainutlaatuinen yhteistyö kolmannen sektorin ja kunnan välillä. Tavoitteena oli tehdä käyttäjien kannalta hyvä halli mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti. Halli valmistui 8 kk:ssa kunnalle esitetyillä kustannusarvioilla ja käyttäjien ensimmäiset arviot ovat olleet hyvin positiivisia. Ensimmäisten sähkölaskujen mukaan halli on käyttökustannuksiltaankin edullinen, kertoo Vihdin Jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Harju.

Halliyhtiöon vuokrannut kunnalta palloiluhallin alueen 30 vuodeksi. Samalla on sovittu, että kunta rakentaa pysäköintialueen, joka palvelee sekä hallin kävijöitä, että liikuntapuiston muita vierailijoita. Tällä hetkellä pysäköinti tapahtuu tilapäisesti ulkoliikuntakentällä. Ensi keväänä valmistuvat lopulliset pysäköintialueet. Molemmat pysäköintialueet ovat ensi kesän Sepänpihan Kotinäyttelyn vierailijoiden käytössä.

Puolilämpimässä hallissa on 60 x 100 metrin jalkapallokenttä sekä yli 100 metriä pitkä juoksusuora ja yleisurheilupaikkoja, pituushyppy- ja kolmiloikkapaikka. Tulevaisuudessa hallissa on harjoittelumahdollisuus seiväshypylle ja heittolajeille. Lämmitysmuotona ovat ilmalämpöpumput. Hallin päädyssä on viimeistelyvaiheessa oleva sosiaalitilarakennus, jossa on neljä pukuhuonetta ja muita tiloja yhteensä 300 neliötä.

Halli tarjoaa urheilumahdollisuuksia talvikaudella sekä koululaisille että järjestöille. Nummelan palloseura on järjestänyt hallissa jo talviturnauksen. Suomen Palloliitto voi järjestää leirejä hallissa ja muuta toimintaa.

Etelä-Nummelan alueelle on suunniteltu myös uusi koulu- ja päiväkotikeskus. Alueella on jo koirapuisto, Menestyjien puisto ja juuri valmistuneet valaistut kuntoportaat. Kuntoportaat ovat jo osoittautuneet suosituiksi palloiluhallille harjoittelevien lasten vanhempien keskuudessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Matti Kokkinen, tekninen johtaja, Vihdin kunta, matti.kokkinen(at)vihti.fi, +358 44 042 1347

Kuvat

Etelä-Nummelan liikuntapuiston vasta-avattu palloiluhalli sisältää täysimittaisen sisäjalkapallokentän. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Etelä-Nummelan liikuntapuiston vasta-avattu palloiluhalli sisältää täysimittaisen sisäjalkapallokentän. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Lataa
Aura Light Certos Areena. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Aura Light Certos Areena. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Lataa
Palloiluhallissa voi harrastaa monia lajeja. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Palloiluhallissa voi harrastaa monia lajeja. Kuva: Hanna Jokitöyrä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vihdin kunta
Vihdin kunta
Asemantie 30
03100 NUMMELA

https://www.vihti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta

Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote

Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.

Microsoft ja Vihdin kunta allekirjoittivat tonttikaupat tulevan datakeskuksen maa-alueesta27.6.2023 12:26:00 EEST | Tiedote

Microsoftin ja Vihdin kunnan edustajat allekirjoittivat torstaina 15. kesäkuuta kauppakirjan maa-alueesta, joka on varattu tulevalle datakeskukselle. Maa-alue koostuu kahdesta tontista, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 46 hehtaaria. Kaupan arvo on noin 12,3 miljoonaa euroa. Microsoftin datakeskus on sijoittumassa Etelä-Nummelan työpaikka-alueelle Rostin yrityspuistoon Turun moottoritien ja Vanhan Turuntien väliin. Alueella on voimassa oleva asemakaava. Vihdin kunnanvaltuusto päätti tonttien myymisestä Microsoftille syyskuussa 2022. Alueet luovutetaan ostajalle esirakentamattomina. - Microsoftin datakeskus on Vihdin yli 500-vuotisen historian suurin investointi ja olemme äärimmäisen iloisia voidessamme toivottaa Microsoftin tervetulleeksi Vihtiin - yhteistyö Microsoftin kanssa on ollut koko projektin ajan äärimmäisen sujuvaa ja on ollut ilo nähdä kuinka hankkeen suunnittelussa on käytetty alan parhaimpia osaajia. Datakeskus on suuri työllistäjä rakennusvaiheessa ja valmistuessaan

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye