Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin erityisvastuualueelle tutkimusrahoitusta 88 tutkimushankkeelle

Jaa
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille ja muille alueen terveydenhuollon palveluja tuottavalle organisaatioille on myönnetty yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen kaikkiaan 2 817 076 euroa valtion tutkimusrahoitusta yhteensä 88 tutkimukselle. Suurimmat rahoitukset saivat Katri Kaukisen, Eeva Moilasen ja Teuvo Tammelan tutkimusryhmät.

Myöntöpäätökset ovat ehdollisia, kunnes sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa lopullisen valtion tutkimusrahoituksen määrän. Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta myöntää valtion tutkimusrahoitusta alueen kunnille, kuntayhtymille, yliopistolliselle sairaalalle, keskussairaaloille ja terveyskeskuksille saamiensa hakemusten arviointien perusteella.

Tampereen yliopistolliseen sairaalaan myönnettiin kaikkiaan 64 tutkimukselle rahoitusta yhteensä 2 042 847 euroa. Vuodelle 2019 valtion tutkimusrahoitusta yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen myönnettiin yhteensä 1 890 477 euroa 59 uudelle tutkimushankkeelle, lisäksi jatkorahoitusta myönnettiin yhteensä 152 400 euroa viidelle tutkimukselle.

Euromääräisesti suurimmat rahoitukset, 76 938 euroa, myönnettiin professori Katri Kaukisen tutkimusryhmälle ”Celiac disease diagnostics in scope - refining old and inventing new”-tutkimukseen ja professori Eeva Moilasen tutkimusryhmälle ”TRPA1 ion channel as a novel mechanism and treatment target in inflammation”-tutkimukseen sekä professori Teuvo Tammelan tutkimusryhmälle ”Urologian tutkimushanke” – tutkimukseen.

Rahoitusta epilepsian ja bronkioliitin tutkimukseen ja pyrofosfaatin puutostaudin hoitoon

Professori Jukka Peltolan tutkimukselle ”Vaikean epilepsian hoidon optimointi” myönnettiin rahoitusta 53 857 euroa. Epilepsia on yleisimpiä vakavia neurologisia sairauksia, toistuvat kohtaukset aiheuttavat merkittävää haittaa, esimerkiksi vammautumisen riski lisääntyy, samoin muistin ongelmien todennäköisyys. Vaikean epilepsian hoidon optimoinnilla tarkoitetaan lääke- ja neurostimulaatiohoitojen hallittua käyttöä, jossa epilepsiaan liittyviä biomarkkereita käytetään hoitojen valintaan ja soveltamiseen. Tavoitteena on saada kohdennettua oikea hoito oikea-aikaisesti oikeille potilaille. TAYS:n neurologian, neurokirurgian ja psykiatrian yksiköihin on keskittynyt epilepsian hoitoon liittyvää kliinistä ja teoreettista asiantuntemusta, jossa on voitu hyödyntää myös Tampereen teknillisen yliopiston kanssa tehtävää yhteistyötä. Aktiivinen tutkimustoiminta kohdistuu eri hoitomuotojen tehokkuuden ja siedettävyyden arviointiin, jossa käytetään uusia teknologisia innovaatioita. Tutkimuskokonaisuuteen liittyy merkittävästi niin paikallista, kansallista kuin kansainvälistäkin yhteistyötä.

Professori emeritus Matti Korpin tutkimushankkeelle ”Bronkioliitin hoito, kustannukset ja ennuste” myönnettiin 38 469 euroa. Tutkimus muodostuu neljästä projektista, joissa selvitetään pienten imeväisten bronkioliitin (=pienten keuhkoputkien tulehduksen) luontaista immuniteettia, hoitoa, hoidon kustannuksia, ennustetta ja riskitekijöitä.   Bronkioliitti on yleisin infektio, joka johtaa sairaalahoitoon alle 12 kk iässä länsimaissa. Bronkioliitti esiintyy vuosittaisina RSV-epidemioina, joiden yhteydessä 1-3 % alle 12 kk ikäisistä lapsista hoidetaan sairaalassa ja näistä lapsista 6 % hoidetaan teho-osastolla. Bronkioliitin hoidossa lääkkeet ovat tehottomia, ja hoidon kulmakivi on hapen antaminen, jos lapsi on hypoksinen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää bronkioliitin hoitokäytäntöjä, erityisesti tehohoidon tarvetta, suomalaisissa sairaaloissa, korkeavirtaus-happihoidon käyttöä ja kustannus-vaikuttavuutta bronkioliitin hoidossa, tehohoidon riskitekijöitä sekä bronkioliitin ennustetta. Erityinen painopiste on hengitysfunktiossa, etenkin pysyvien muutosten esiintymisessä 10–13-vuotiaana. Bronkioliitin jälkeisen astman ja hengitystoiminnan häiriön riskitekijöinä tutkitaan erityisesti luontaisen immuniteetin genetiikkaa.

Tohtori Pasi Nevalaisen tutkimukselle ”Pseudoxanthoma elasticum – pyrofosfaatin puutostaudin korvaushoito” myönnettiin starttirahoitus 30 775 euroa. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää lääkettä pyrofosfaatin puutostautiin, joka on harvinainen perinnöllinen aineenvaihduntasairaus. Puutos aiheuttaa sairastuneelle tyypillisen ihomuutoksen ja usein sokeuteen johtavan silmänpohjasairauden, valtimoita tukkivan kalsifikaation, johon voi liittyä alaraajan valtimotukos, sydän- tai aivoinfarkti. Yksilölle sairauden ennuste on lohduton ja yhteiskunnalle se on kallis sairaus. Parantavaa hoitoa ei ole. Uusimpien tutkimusten mukaan pyrofosfaattikorvaushoito saattaa pysäyttää sairauden etenemisen ja osin jopa korjata muutoksia. Mukana sairauden hoitomuodon kehittämisessä ovat Tampereen yliopistollisen sairaalan verisuonikirurgian, silmätautien, Fimlabin Laboratoriot Oy:n ja Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen asiantuntijoita. Yhteistyö Hollantiin ja Ranskaan on aloitettu.

Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimusrahoitukset, yhteensä 2 042 847 euroa:

Ashorn Per 30 775, Auranen Annika 23 082, Auvinen Anssi 46 163, Eskola Hannu 15 388, Hartikainen Kaisa 13 256, Hoppu Sanna 30 775, Hurme Mikko 38 469, Huttunen Tuomas 15 388, Hyöty Marja 15 388, Isomäki Pia 28 802, Järvinen Tero 23 082, Kaltiala-Heino Riittakerttu 15 388, Kankaanpää Markku 23 082, Kannus Pekka 15 388, Kaukinen Katri 76 938, Kaunonen Marja 15 388, Kellokumpu-Lehtinen Pirkko-Liisa 38 469, Knip Mikael 49 139, Korppi Matti 38 469, Kuitunen Anne 23 082, Kurppa Kalle 38 469, Kähönen Mika 53 857, Laivuori Hannele 23 082, Laukkarinen Johanna 46 163, Lehtimäki Lauri 30 775, Leinonen Esa 38 469, Lohi Olli 53 857, Luoto Teemu 38 469, Metso Saara 23 082, Miettinen Susanna 38 469, Moilanen Eeva 76 938, Murtola Teemu 53 857, Mustonen Jukka 38 469, Mäenpää Heikki 30 775, Mäki Markku 46 163, Neupane Subas 15 388, Nevalainen Pasi 30 775, Nieminen Riina 15 117, Nykter Matti 38 469, Oksala Niku 46 163, Ollikainen Jyrki 15 388, Parkkari Jari 23 082, Peltola Jukka 53 857, Pesu Marko 46 163, Puura Kaija 20 433, Pörsti Ilkka 41 963, Raitoharju Emma 23 082, Rimpelä Arja 30 775, Ronkainen Antti 15 388, Saaranpää-Heikkilä Outi 15 388, Salmi Teea 23 082, Snellman Erna 27 609, Sihvonen Raine 23 082, Tammela Outi 15 388, Tammela Teuvo 76 938, Udd Bjarne 61 551, Uitti Jukka 23 082, Uotila Jukka 23 082, Uusitalo-Järvinen Hannele 15 388, Vaajanen Anu 15 388, Vaalasti Annikki 15 388, Virtanen Suvi 46 163, Vuolteenaho Katriina 15 388 ja Österlund Pia 23 082.

Taysin erityisvastuualueen muiden toimijoiden tutkimusrahoitukset

Tampereen yliopistollisen sairaalan lisäksi tutkimustoimikunta myönsi terveyden tutkimukseen rahoitusta sitä hakeneille alueen terveydenhuollon osakeyhtiöille ja erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille, keskussairaaloille ja muille alueen sosiaali- ja terveystoimen organisaatioille kohdennettavaksi organisaatioiden tutkijoille ja tutkimusryhmille seuraavasti:

Tekonivelsairaala Coxa Oy:lle myönnettiin 61 552 euroa: Eskelinen Antti 15 388, Jämsen Esa 15 388, Moilanen Teemu 15 388 ja Skyttä Eerik 15 388.

Fimlab Laboratoriot Oy:lle myönnettiin 443 392 euroa: Haapasalo Hannu 38 469, Hytönen Vesa 30 775, Hyöty Heikki 58 720, Junttila Ilkka 23 082, Kallioniemi Anne 46 163, Karhunen Pekka 30 755, Kholová Ivana 23 082, Lehtimäki Terho 69 245, Parkkila Seppo 46 163 ja Visakorpi Tapio 76 938.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin, Seinäjoen keskussairaalaan myönnettiin 200 041 euroa: Jaatinen Pia 23 082, Kalliokoski Teemu 15 388, Kampman Olli 30 775, Kankaanranta Hannu 38 469, Maron Eduard 15 388, Niemelä Onni 23 082, Paavilainen Eija 23 082 ja Pihlajamäki Harri 30 775.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriin, Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikköön myönnettiin 30 775 euroa: Palomäki Ari 30 775.

Tampereen kaupugin Hyvinvointipalvelujen palvelualueen avo- ja asumispalveluille myönnettiin 38 469 euroa: Jylhä Marja 38 469.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja tiedotusvälineille:


Aila Kätkä, puh. 0505201855
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta
Tampereen yliopistollinen sairaala
aila.katka@pshp.fi

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye