Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysin kuvantaminen hakee uusia ratkaisuja lääketieteellisten tutkimusten käsittelyyn virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn avulla

Jaa

Digitaalinen kolmiulotteinen kuvantaminen on keskeinen osa modernia lääketiedettä. Kasvojen alueen tietokoneavusteinen leikkaussuunnittelu ja 3D-tulostus ovatkin jo arkipäivää Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitoksen S-kuvantamisen yksikössä. Muun muassa magneettitutkimus, tietokonetomografia ja kartiokeilatietokonetomografia antavat tietoa sairauksien diagnosointiin ja hoidon suunnitteluun sekä mahdollistavat tietokoneavusteisen leikkaussuunnittelun ja 3D-tulostuksen.

Radiologinen diagnostiikka ja tietokoneavusteinen operaatiosuunnittelu toteutetaan edelleen kaksiulotteisesti, vaikka tutkittavat kudokset ja rakenteet ovat kolmiulotteisia. Tays ja Tampereen yliopisto ovat pioneerihengessä lähteneet hakemaan ratkaisua todellisen kolmiulotteisuuden saavuttamiseen Tays Keskussairaalan S-kuvantamisen innovaatioiden ja visioiden pohjalta.

Mukana hankkeessa on suomalaisia yrityksiä. Business Finland on myöntänyt tutkimushankkeelle merkittävän rahoituksen.

– Kolmiulotteinen hahmottaminen on haaste nykyisillä työkaluilla, harmittelevat Taysin radiologian yksikön vastuualuejohtaja, dosentti Irina Rinta-Kiikka, erikoishammaslääkäri Jorma Järnstedt ja erikoistuva hammaslääkäri Helena Mehtonen.

– Uusilta lääkäreiltä vie vuosia oppia, miten kaksiulotteisista leikekuvista nähdään potilaan todellinen tilanne, ja kokeneetkin lääkärit kaipaavat tehokkaampia työkaluja esimerkiksi leikkausten suunnitteluun, he jatkavat.

Tutkimushankkeessa tutkitaan tapoja esittää ja käsitellä lääketieteellistä kuvantamisdataa uusin kolmiulotteisin menetelmin. Hankkeessa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta, moniaistista esittämistä, puhe- ja eleohjausta sekä tuntopalautetta. Tämän rinnalle tuodaan tekoälyn menetelmiä analysoimaan dataa lääketieteen ammattilaisten tueksi.

Teollisuudessa jo arkea

Kolmiulotteinen mallintaminen ja visualisointi virtuaalitodellisuuden avulla ovat arkipäivää monilla teollisuuden aloilla.

Teollisuudessa käytettävät työkalut ja menetelmät eivät kuitenkaan suoraan sovellu lääketieteeseen, jossa kohteena on insinöörien suunnittelemien järjestelmien sijaan todellinen ihminen. Ihmisen kuvantamisessa täytyy pystyä esittämään monimutkaisia biologisia rakenteita ja niiden ominaisuuksia. Uudet teknologiat mahdollistavat tämän entistä tehokkaammin.

Tavoitteena on saada uusien työkalujen käyttö luontevaksi osaksi hoitopolkua. Samalla lääketieteellinen työnkulku sujuvoituu ja tarkentuu; tekoälyn menetelmät voivat vapauttaa lääkäreitä rutiinityöstä vaativampiin aiheisiin.

Tutkimusprojektin tiedot:

  • Nimi: DPI (Digital and Physical Immersion in Radiology and Surgery)
  • Kesto: 2 vuotta

 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja antavat:

Tutkimuksesta vastaava henkilö:
Erikoishammaslääkäri, palvelulinjaesimies Jorma Järnstedt, jorma.jarnstedt(at)pshp.fi, Tays Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitos, S-kuvantaminen

Erikoistuva hammaslääkäri Helena Mehtonen, helena.mehtonen(at)pshp.fi, Tays Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitos, S-kuvantaminen

Vastuualuejohtaja Irina Rinta-Kiikka, 03 311 64737, irina.rinta-kiikka(at)pshp.fi, Tays Kuvantamiskeskus- ja apteekkiliikelaitos, radiologia

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays Kehitysyhtiö Oy:n toiminta on käynnistynyt2.6.2020 14:08:33 EESTTiedote

Tays Kehitysyhtiö Oy perustettiin Tähtisairaala -hankkeen yhtenä tuloksena. Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien yhteisen Kehitysyhtiön toiminta on nyt käynnistynyt Matti Eskolan tultua valittua yhtiön toimitusjohtajaksi. Kesäkuun aikana sairaanhoitopiirien hallitusten käsittelyyn tulee sairaanhoitopiirien ja Kehitysyhtiön pitkäkestoinen, vuoden 2023 loppuun saakka jatkuva yhteistyösopimus.

Puoliso tai tukihenkilö voi 1.6. lähtien osallistua myös synnytyksen jälkeiseen aikaan sekä keisarileikkaukseen Taysissa29.5.2020 11:59:26 EESTTiedote

Puolison tai tukihenkilön läsnäolon rajoituksia synnytyksessä ja synnytyksen jälkeisenä aikana lievennetään 1.6.2020 alkaen Taysissa. Vastedes sekä synnytykseen että synnytyksen jälkeiseen hoitoon saa osallistua yksi tukihenkilö, mikäli perhe asuu Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelta tai on lähetetty Taysiin lääketieteellisin perustein.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme