Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Taysissa erikoistuvien lääkärien tueksi palkattu uudet koulutusvastuulääkärit

Jaa
Erikoislääkärikoulutuksessa on Tampereella otettu tämän vuoden aikana isoja askelia eteenpäin, sillä Taysissa on aloittanut 24 erikoistumiskoulutuksesta vastaavaa lääkäriä. Suomen ensimmäiset koulutusvastuulääkärit eli ns. kova-lääkärit ovat koulutuksen asiantuntijoita, jotka osana omaa työtään koordinoivat ja kehittävät erikoislääkärikoulutusta omalla alallaan.

– Tämä on sairaalan ja yliopiston yhteinen innovaatio ja panostus koulutukseen. Käytännössä tarjoamme entistä suunnitelmallisempaa tukea ja ohjausta erikoistuville lääkäreille, kertoo apulaisylilääkäri ja koulutuskoordinaattori Johanna Rellman Taysista.

Koulutusvastuulääkäreiden nimeämisen lisäksi on aloitettu jo viime vuonna kaikille erikoistuvia kouluttaville lääkäreille suunnatut pedagogiset kurssit. Laadukkaan koulutuksen avulla saadaan houkuteltua erikoistuvia lääkäreitä, jotka tutkimusten mukaan jäävät useimmiten myös erikoistumisalueelleen töihin.

Jokainen yliopiston ja Taysin yhteinen koulutusvastuulääkäri vastaa siitä, että erikoistuva lääkäri saa riittävän perehdytyksen, koulutus on suunnitelmallista ja hänen osaamistaan arvioidaan systemaattisesti.

Malli on luotu erikoistuvien lääkäreiden palautteen pohjalta. Moni erikoistuva lääkäri on aiemmin kokenut, että työpaikoilla ei huolehdita riittävästi erikoistuvien perehdytyksestä ja oppimisen edistymisestä.

Yhteistyötä keskussairaaloiden kanssa

Koulutusvastuulääkäri on nimetty Taysissa jo lähes kaikille suurille ja keskisuurille erikoisaloille. Koulutusvastuulääkärin työhön kuuluu myös kiinteä yhteydenpito alueen keskussairaaloiden erikoistuviin lääkäreihin.

– Tavoitteenamme on saada koulutusvastuulääkäri jatkossa kaikille erikoisaloille. Pyrimme siihen, että koulutusvastuulääkärit saataisiin myös keskussairaaloihin ainakin kirurgiaan, sisätaudeille ja psykiatriaan, Rellman sanoo.

Koulutusvastuulääkäreille on tehty sopimus, jonka mukaan he voivat käyttää tehtävään 20 prosenttia työajastaan. Lisäksi tehdään sivutoimisopimus yliopiston kanssa.

-  Suomessa on käynnissä laaja erikoislääkärikoulutuksen uudistus. Koulutusvastuulääkärit ovat kehittämistyön konkretiaa, iloitsee Rellman.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja medialle


Apulaisylilääkäri ja koulutuskoordinaattori
Johanna Rellman
puh. 040 8412282
Tays

Tietoja julkaisijasta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Elämänaukio 2, PL 2000
33521 TAMPERE

03 311 611http://www.tays.fi

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tuottaa terveyttä lähes miljoonalle suomalaiselle Tays Keskussairaalassa, Tays Hatanpäällä, Tays Pitkäniemessä, Tays Sastamalassa ja Tays Valkeakoskella. Konserniimme kuuluvat myös Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy ja Fimlab Laboratoriot Oy. Lisätietoja meistä tays.fi ja valinnanvapaus.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Tays on ruuhkautunut jatkohoitoon jonottavista potilaista - kiireettömiä toimenpiteitä perutaan, kiireellinen hoito turvataan14.12.2022 11:06:45 EET | Tiedote

Taysin sairaalat ovat ruuhkautuneet ja vuodepaikat täyttyneet poikkeuksellisen monista jatkohoitopaikkaa odottavista potilaista. Kiireettömiä toimenpiteitä joudutaan tämän vuoksi siirtämään. Kiireellinen ja päivystyksellinen hoito turvataan. Tähän asti ruuhkia on yritetty purkaa muun muassa yhteistyössä kuntien kanssa, joustopaikkojen käyttöönotolla sekä hoitopolkuja ja hoitoonohjausta kehittämällä. Uusi jatkohoito-osasto perustetaan tammikuussa

Ylisfestarien ”isä” Taito Roivas palkittiin Elämän tähden -palkinnolla5.12.2022 10:52:32 EET | Tiedote

Ylöjärvellä ja Nokialla järjestetyssä Ylisfestarit -tapahtumassa avainroolissa alusta lähtien toiminut mielenterveyshoitaja Taito Roivas on saanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitukselta Elämän tähden -palkinnon. Hän on erinomainen esimerkki siitä, kuinka iso merkitys yksittäisellä työntekijällä voi olla ihmisten yhdenvertaisuuden edistämisessä ja asenteisiin vaikuttamisessa.

Varhainen tunnistaminen parantaa haimasyövän ennustetta – yleisöluentoja ja koulutustilaisuuksia Taysissa 17.–18.11.1.11.2022 10:21:09 EET | Tiedote

Maailman haimasyöpäpäivää (World pancreatic cancer day) vietetään 17.11.2022. Tays järjestää teemaan liittyen kaksi terveydenhuollon ammattilaisille suunnattua koulutustilaisuutta 17.–18.11. sekä yleisöluentotilaisuuden perjantaina 18.11. Tilaisuuksien tarkoituksena on lisätä sekä ammattilaisten että yleisön tietoisuutta haimasyövän oireista ja hoitomuodoista.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye