Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

TE-toimiston tehtävien siirrossa varmistettava palvelujen saatavuus ja laatu

Jaa
Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakimuutosta, jonka myötä TE-toimiston tehtävät siirrettäisiin työnvälityksen osalta maakunnille ja yksityisille palvelutarjoajille ja työttömyysturvan osalta työttömyyskassoille ja Kelalle.

Työttömyysturvan saamiseen liittyvien tehtävien siirto työttömyyskassoille ja Kelaan voisi parantaa työttömien saamaa palvelua, sillä henkilö saisi etuuksiin liittyvät palvelut ja neuvonnan samasta paikasta. Nykyisin TE-toimisto tutkii suuren osan etuusoikeuteen vaikuttavista seikoista. Myös etuuden hakemiseen liittyviä selvityksiä tarvitsisi toimittaa vain yhteen paikkaan.

Työllistämispalveluiden resurssit ja saatavuus on kuitenkin varmistettava uudistuksessa. Työttömillä on uudistuksen jälkeenkin oltava mahdollisuus saada tukea työllistymiseensä vähintään siinä määrin kuin nykyisin. Jos uudistuksella tavoitellaan säästöjä jo entisestään minimiresursseilla toimivalle palvelun alalle, vaarana on työttömyysjaksojen pidentyminen. Aivan erityisesti on kiinnitettävä huomiota niihin henkilöihin, joiden työllistyminen on syystä tai toisesta tavanomaista vaikeampaa.

Myös palvelujen yhdenvertaisuus on tärkeää huomioida uudistuksessa. Palvelujen tasapuolinen saatavuus eri tuottajien ja alueiden välillä ei saa kärsiä.

Kassat painottavat, että kyseessä on yksi suurimmista uudistuksista, joita työttömyysturvajärjestelmään on tehty vuosikymmeniin. Uudistukseen on siksi varattava riittävästi aikaa ja uudet palvelut valmisteltava huolella. Erityisesti toimivien tietojärjestelmien rakentaminen on ratkaisevaa uudistuksen onnistumisen kannalta.

Työttömyyskassat ovat valmiita kehittämään työttömyysturvajärjestelmää ja pitävät erityisesti järjestelmän selkeyttä, tehokkuutta ja asiakkaan palveluprosessia parantavia uudistuksia tärkeinä.

Työttömyyskassojen jäseninä on noin kaksi miljoonaa suomalaista.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö
Kumpulantie 3
00520 Helsinki

http://www.tyj.fi

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ on työttömyyskassojen yhteistoimintaelin. Kaikki Suomessa toimivat 14 työttömyyskassaa ovat jäseninä TYJ:ssä. Kassoissa on jäseninä noin kaksi miljoonaa palkansaajaa ja yrittäjää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye