Helsingin yliopistoHelsingin yliopisto

TEHO-hanke tehostaa syöpälääkkeiden kliinistä testausta

Jaa

Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston koordinoima TEHO - lääkeaihion pikatie lääkkeeksi -hanke menestyi Challenge Finland kilpailussa. Hanke palkittiin yli 2 miljoonan euron rahoituksella.

Kaksivuotisen Challenge Finland TEHO -hankkeen tavoitteena on edistää kotimaisten syöpätutkimuksen innovaatioiden hyödyntämistä osana uudenlaista mukautuvan kliinisen testauksen konseptia. Tällä hetkellä kotimaisen syöpätutkimuksen innovaatiot ja löydöt siirtyvät nihkeästi kliiniseen testaukseen ja siksi tutkimuksen hyödyt eivät aina saavuta syöpäpotilasta. TEHO-hanke pyrkii avaamaan prekliinisen ja kliinisen tutkimuksen välistä pullonkaulaa tuottamalla niin sanotun adaptiivisen (mukautuvan) kliinisen testauksen mukaisia prekliinisiä syöpämalleja, ennustavia biomarkkereita ja laskennallisia simulaatiomalleja. Simulaatioiden avulla voidaan alustavasti arvioida uusien hoidon tehoa ennustavien tekijöiden merkittävyyttä ennen varsinaisia testauksia potilailla.

TEHO-hanke yhdistää monipuolisesti suomalaista prekliinisen tutkimuksen ja kliinisen testauksen huippuosaamista. Hanke vastaa onkologisen lääketestauksen perusongelmiin ja tuottaa onnistuessaan uuden toimintamallin, joka mahdollistaisi lääketestauksen huomattavasti perinteistä pienemmillä potilasaineistoilla ja kustannuksilla. Toimintamalli lyhentäisi lääkeaihion tietä lääkkeeksi ja vähentäisi yksittäisten potilaiden altistusta tehottomille annoksille lääkekokeissa.

TEHO-konsepti luo uusia mahdollisuuksia kotimaisen syöpätutkimuksen kaupalliseen hyödyntämiseen ja mallilla on pitkäkestoisia positiivisia vaikutuksia koko kotimaiseen lääkekehitysympäristöön.

Hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston lisäksi Kansallinen syöpäkeskus, AbbVie Oy, Aurexel Life Sciences Oy, Bayer Oy, Biomedicum Genomics Oy, Orion Oyj, PacoMed Oy ja StatFinn Oy. Hankkeen vastuullisina johtajina toimivat syöpätutkijat Juha Klefström Helsingin yliopistosta ja Jukka Westermarck Turun yliopistosta.

MIKÄ ON CHALLENGE FINLAND?

Tekesin Challenge Finland -kilpailu toteuttaa hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeen tavoitteita. Kilpailun tavoitteena on löytää kaupallistettavia ratkaisuja merkittäviin ongelmiin yhdistämällä suomalaista huippututkimusta ja yritysten tutkimus- ja kehittämistyötä.

Keväällä 2016 Tekes valitsi lähes 300 hakijan joukosta 70 lupaavinta tutkimushanketta, jotka saivat mahdollisuuden kehittää alkuperäistä ideaansa ja etsiä ratkaisuja sen kaupallistamiseksi yhteistyössä yritysten kanssa. Parhaimmat hankkeet saivat jatkorahoituksen vuosille 2017 ja 2018.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja, dosentti Juha Klefström (juha.klefstrom@helsinki.fi, puh. 044 377 3876)
Professori Jukka Westermarck (jukka.westermarck@utu.fi, puh. 040 742 3007).

***********************************
Ystävällisin terveisin

Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi  050 406 2043

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Datatieteen tutkijat ja uudet menetelmät esillä Helsingin Tiedekulmassa tiistaina 29.5. kello 9-1525.5.2018 14:24Tiedote

Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto etsivät datatieteen menetelmille uusia käyttötapoja yhteisessä HiData-tutkimuskeskuksessa, Helsinki Centre for Data Science, joka esittäytyy Tiedekulmassa tiistaina 29.5., Yliopistonkatu 4. Tilaisuus on avoin ja antaa yleiskäsityksen datatieteen menetelmistä ja mahdollisuuksista eri tieteenaloilla. Tarkoitus on myös ideoida uusia tutkimusalueita ja sovelluksia.

Peltojen kipsikäsittelystä tehoa maatalouden vesiensuojeluun25.5.2018 09:00Tiedote

Peltojen kipsikäsittely on osoittautunut tehokkaaksi, turvalliseksi ja viljelijöiden hyväksymäksi keinoksi vähentää maatalouden fosforikuormitusta Itämereen. Tulokset perustuvat laajaan kipsinlevitystä testanneeseen pilottiin Varsinais-Suomessa. Kipsin laajamittaisella käytöllä pystyttäisiin vastaamaan Itämeren suojelukomission (HELCOM) Suomelle asettamiin fosforikuormituksen vähentämistavoitteisiin. Kipsikäsittelyllä olisi suuri potentiaali koko Itämeren tasolla.

Åkrarnas gipsbehandling effektiviserar vattenskyddet inom jordbruket25.5.2018 09:00Tiedote

Gipsbehandlingen av åkrar har visat sig vara effektiv, säker och även accepterad av bönderna som en metod att minska jordbrukets fosforbelastning på Östersjön. Resultaten bygger på ett omfattande pilotprojekt där gipsspridning har testats i Egentliga Finland. Om gipsbehandlingen togs i bruk i större utsträckning skulle det bli möjligt att uppfylla de mål som Skyddskommissionen för Östersjön (HELCOM) har fastställt för Finlands del när det gäller att minska fosforbelastningen. Gipsbehandlingen har stor potential med tanke på hela Östersjön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme