Aalto-yliopisto

Tekniikan alan yhteistyöyliopisto FITech kehittää yliopistokoulutusta elinkeinoelämän kanssa

Jaa
Ensimmäisenä tavoitteena tukea Lounais-Suomen talouskasvua lisäämällä tekniikan alan osaajien määrää alueella.

Tekniikan alan yhteistyöyliopisto FITech (Finnish Institute of Technology) aloitti toimintansa 20.11.2017 nimittämällä johtokunnan, jonka puheenjohtajaksi valittiin Aalto-yliopiston vararehtori Eero Eloranta. FITechinjohtokuntaan kuuluvat sen perustajajäsenten edustajat seitsemästä tekniikan alan yliopistosta, Teknologiateollisuus ry:stä ja Tekniikan akateemiset ry:stä.

Yhteistyöyliopiston ensimmäiselle innovaatioyhteisölle, FITech Turku -hankkeelle, nimitettiin erillinen johtoryhmä, joka koostuu elinkeinoelämän, Lounais-Suomen alueen ja perustajayliopistojen edustajista. Johtoryhmän puheenjohtajaksi nimitettiin Elomatic Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Manner.

FITechin tavoitteena on kehittää Suomen innovaatiokykyä korkeatasoisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan avulla yhteistyössä yliopistojen ja elinkeinoelämän kanssa. FITechin ensimmäisenä tehtävänä on tukea Lounais-Suomen talouskasvua lisäämällä tekniikan alan osaajien määrää alueella.

”Osaajia tarvitaan useille teollisuuden ja muun liiketoiminnan aloille sekä suuriin että erityisesti myös pienempiin yrityksiin. Positiivisen rakennemuutoksen ratkaisu kestävällä ja innovaatioita ruokkivalla tavalla on myös kansallisen kilpailukyvyn elinehto”, toteaa Olli Manner.

”Yliopistojen perinteisen koulutuksen rinnalle on tulossa innovatiivisia yhteistyömalleja yritysten, yliopistojen ja opiskelijoiden yhdistämiseksi. Esimerkiksi kursseihin on tarkoitus integroida projekteja, joissa olisi mukana usean yliopiston opiskelijoita ratkomassa eri yritysten haasteita”, kertoo Eero Eloranta.

”Lounais-Suomeen tarvittavien huippuosaajien koulutuksen varmistaminen on FITechin lähiajan tärkein tehtävä”, muistuttaa Eloranta.

”Tulevaisuudessa meidän on tärkeää löytää ratkaisuja myös muihin kansallisiin haasteisiin, kuten tietotekniikan erityisosaajien vajeeseen. Valtioneuvoston vuoden 2018 budjettiesityksessä on resursointiesitys FITech Turku -hankkeen lisäksi myös muihin kohteisiin”, Eloranta lisää.

FITechin johtokunta:
Eero Eloranta, Aalto-yliopisto, pj.
Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto
Mikko Hupa, Åbo Akademi
Jari Jokinen, Tekniikan akateemiset ry
Mervi Karikorpi, Teknologiateollisuus ry
Jarmo Partanen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Petri Suomala, Tampereen teknillinen yliopisto
Kalle-Antti Suominen, Turun yliopisto
Jukka Vesalainen, Vaasan yliopisto

FITech Turku -hankkeen johtoryhmä:
Olli Manner, Elomatic, pj.

Elinkeinoelämän edustajat:
Pekka Heikonen, Pemamek
Tapani Pulli, Meyer-Turku
Juha Rokka, Rolls-Royce

Alueen edustajat:
Niko Kyynäräinen, Turku Science Park Oy

Yliopistojen edustajat:
Eero Eloranta, Aalto-yliopisto
Jari Larkiola, Oulun yliopisto
Jarmo Partanen, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Tapio Salakoski, Turun yliopisto
Petri Suomala, Tampereen teknillinen yliopisto
Seppo Niemi, Vaasan yliopisto
Kim Wikström, Åbo Akademi

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

FITechin johtokunnan puheenjohtaja, vararehtori Eero Eloranta, Aalto-yliopisto, puh. 050 432 3411


FITech Turun johtoryhmän puheenjohtaja, hallituksen pj. Olli Manner, Elomatic, puh. 040 052 4843

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FITech (Finnish Institute of Technology) on tekniikan alan yliopistojen muodostama verkosto, joka aloitti toimintansa vuonna 2017. Sen tavoitteena on ohjata tekniikan alan osaajia Suomen kasvualoille. Yhteistyöyliopistoon kuuluvat Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. FITechin perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye