Messukeskus

Teknologia 19 -messuilla tyytyväisiä kävijöitä, suurin osa löysi uuden tuotteen

Jaa

Marraskuun alussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettyjen Teknologia 19 -messujen kävijät olivat tyytyväisiä tapahtumakokonaisuuteen. Kolmen päivän aikana messuilla vieraili 14 558 alan ammattilaista ja heille esittäytyi lähes 500 näytteilleasettajaa tapahtuman historian suurimmassa näyttelyssä. Teknologia-messut järjestetään seuraavan kerran kahden vuoden päästä 9.–11.11.2021.

Teknologia 19 järjestettiin marraskuun alussa Messukeskuksessa Helsingissä. (Kuva: Messukeskus)
Teknologia 19 järjestettiin marraskuun alussa Messukeskuksessa Helsingissä. (Kuva: Messukeskus)

Kävijöistä 92 % oli tyytyväisiä Teknologia 19 -messuihin ja 74 % ilmoitti löytäneensä messuilta täysin uuden tuotteen tai palvelun. Yli puolelle kävijöistä käynti Teknologia-messuilla vaikutti tai auttoi tulevien ostopäätösten tekemisessä. Suurin osa kävijöistä (79 %) tekee yrityksessään hankintapäätöksiä tai osallistuu niihin. Tulokset käyvät ilmi juuri valmistuneesta Kantarin tekemästä kävijätutkimuksesta, johon vastasi 791 messukävijää.

Teknologia 19 -messuilla oli laaja kattaus ohjelmaa viidellä ohjelmalavalla ja yli sadan esiintyjän voimin. Messuille osallistui 28 startup-yritystä ja 55 kansainvälistä yritystä. Messujen yhteydessä järjestettiin myös useita oheistapahtumia kuten Women in Tech -verkoston järjestämän aamiaistilaisuus, Suomen automaatioseuran järjestämä OPC Day Finland ja Finland-China Industry & Technology Conference.

Teknologia-messut järjestetään seuraavan kerran Helsingin Messukeskuksessa 9.–11.11.2021. Silloin uutena osa-alueena on nykyaikainen alihankintatapahtuma Kasvu & Kumppanuus, joka edistää yritysten kasvua tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuksia. Lisäksi Teknologia 21 -messujen yhteydessä järjestetään kaksi uutta ammattiseminaaria: Teollinen Iot ja Digitalisaatio sekä T&T Teollisuuden tulevaisuus. Myös tänä vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Tivi Future of 5G jatkuu kahden vuoden päästä. Seminaarit järjestetään yhteistyössä Alma Talentin kanssa. Teknologia 21 -tapahtuman myynti on jo käynnissä.

Kuvia Teknologia 19 -messuista toimitusten vapaaseen käyttöön Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com

www.teknologia21.fi, #teknologia21

Lisätietoja: Messukeskus Helsinki, tiedottaja Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com

Avainsanat

Kuvat

Teknologia 19 järjestettiin marraskuun alussa Messukeskuksessa Helsingissä. (Kuva: Messukeskus)
Teknologia 19 järjestettiin marraskuun alussa Messukeskuksessa Helsingissä. (Kuva: Messukeskus)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Messukeskus edistää suomalaista elinkeinoelämää tekemällä kasvua kohtaamisista. Tarjoamme messuille, kokouksiin, kongresseihin ja muihin tapahtumiin 7 muuntautuvaa hallia, 40 erilaista kokoustilaa, 21 ravintolaa, uudistuneen tapahtumahotellin ja täydelliset tapahtumapalvelut. Messukeskus järjestää vuosittain 65 messutapahtumaa ja 1500 kokousta ja kongressia, joihin osallistuu yli miljoona vierasta. | Messukeskus – sata vuotta tapahtumien keskipisteessä 

Messukeskus Helsinki, Expo and Convention Centre, promotes Finnish welfare by enabling effective face to face encounters at exhibitions, meetings, conferences and other events. We host 65 exhibitions and 1,500 meetings and congresses each year providing a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services. Over one million visitors take part in the events. | Messukeskus – A century in the centre of events 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Matkailuajoneuvoalalla hyvä syke17.1.2020 08:30:00 EETTiedote

Matkailuajoneuvolla liikkuminen ja lomailu on kasvussa. Ajoneuvomatkailun etuja ovat erityisesti liikkumisen ja olemisen vapaus, soveltuvuus kaikenlaisiin elämäntilanteisiin sekä ympäristölle vähäisempi kuormitus lento- ja risteilymatkustamiseen verrattuna. Lisäksi nykyaikainen suunnittelu mahdollistaa ympärivuotisen ja mukavan liikkumisen. Helsingin Caravan-messuilla kerrotaan ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista ja esitellään lähes 200 erilaisiin tarkoituksiin soveltuvaa ajoneuvoa. Caravan-messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 17.– 19.1. Messukeskuksessa Helsingissä.

PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordicissa puhutaan alan vastuullisuudesta ja tulevaisuuden trendeistä17.1.2020 07:55:00 EETTiedote

Pakkaus-, elintarvike- ja muovialan ammattitapahtuma PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic tuo esille alojen tulevaisuutta ja nykyhetkessä vaikuttavia trendejä. Ääneen pääsevät erityisesti vastuulliset tuotantomenetelmät ja materiaalit, sekä tulevaisuuden työnantajat. Tapahtumakokonaisuus PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic järjestetään Helsingissä Messukeskuksessa 11.-12.3.2020.

AJONEUVOMATKAILU ON NYT TRENDIKÄSTÄ – UUTUUDET ESILLÄ HELSINGIN CARAVAN-MESSUILLA15.1.2020 16:31:20 EETTiedote

Matkailuautolla, -vaunulla tai retkeilyautolla matkustamisesta on omatoimimatkailun myötä tullut entistä suositumpaa. Nyt ei enää körötellä autojonoissa vaan nautitaan matkustamisen vapaudesta vaikkapa talvella Lofooteilla surffausmatkalla perheen kanssa. Helsingin Caravan-messuilla kerrotaan ajoneuvomatkailun mahdollisuuksista ja esitellään lähes 200 erilaisiin tarkoituksiin soveltuvaa matkailuajoneuvoa. Caravan-messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 17. – 19.1.2020 Messukeskuksessa Helsingissä.

Matkamessujen Lomamatkaennuste 2020: Suomalaisen matkailijan löytää ranta- tai kaupunkilomalta ulkomailta tai kotimaasta luonnon keskeltä15.1.2020 09:30:00 EETTiedote

Suomalaiset suunnittelevat vuonna 2020 matkoja kotimaankohteisiin, sekä Ruotsiin, Viroon ja Etelä-Euroopan kohteisiin. Rantalomille suunnataan aiempaa useammin ja kaupunkilomat ulkomailla säilyttävät asemansa, mutta myös kotimaan kaupunkikohteet kiinnostavat. Matkustamiseen aiotaan käyttää aiempaa enemmän rahaa vuonna 2020. Matkamessut on avoinna yleisölle Helsingissä Messukeskuksessa 17.−19.1.2020.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme