Messukeskus

Teknologia 21 -messut ottaa käyttöön omaehtoisen koronapassin

Jaa
Marraskuussa järjestettävillä teknologia-alan messuilla on käytössä omaehtoinen koronapassi, joka perustuu asiakkaiden ja messuvieraiden omaehtoiseen vakuutukseen rekisteröitymisen yhteydessä. Teknologia 21 -tapahtumakokonaisuus järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 9.–11.11.

Teknologia 21 -messujen asiakkailta ja messuvierailta edellytetään omaehtoista vakuutusta, jonka edellytyksenä on joko täysi rokotussuoja, viimeisten 6 kuukauden aikana sairastettu koronatauti tai negatiivinen koronatestitulos. 

”Teknologia-messuilla on myös valmius ottaa käyttöön kansallinen koronapassi, mikäli se toteutuu syksyn aikana. Sen viipyessä päätimme kuitenkin ottaa käyttöön omaehtoisen koronapassin, joka perustuu vapaaehtoisuudelle: suosittelemme vahvasti, että messuille saapuisivat vain täyden rokotussuojan saaneet, koronan viimeisen 6 kuukauden aikana sairastaneet tai koronatestillä testatut kävijät ja näytteilleasettajat”, painottaa Teknologia-messuista vastaava liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.    

Messukeskuksen turvallisuusjärjestelyt ovat ensiluokkaiset, ja Messukeskus sai muun muassa ensimmäisenä pohjoismaisena tapahtumatalona COVID 19 -sertifikaatin tunnustuksena esimerkillisestä työstä koronaturvallisuuden hyväksi. SAFE Asset Groupin kansainvälinen vertailututkimus puolestaan osoittaa, että messukäynti on jopa kauppakeskuksessa käyntiä turvallisempi.

“Suuren messukokonaisuuden valmistelu vaatii paljon aikaa ja resursseja. Huojentavaa on, että rokotekattavauus nousee koko ajan. Nyt käyttöön otettava omaehtoinen koronapassi on lisätyökalu, jolla haluamme varmistaa Pohjoismaiden johtavan teknologia-alan turvallisen toteutuksen marraskuussa”, Bergström sanoo.

Omaehtoinen koronapassi perustuu vahvaan suositukseen, eikä kävijöiden tarvitse esittää erillisiä todistuksia sisäänpääsyn yhteydessä. Koronatestiksi riittää myös itse tehty ennakkotesti.

Teknologia-messut nostaa esille tämän hetken kiinnostavimpia startup-yrityksiä

Teknologia 21 -messuilla voi tutustua alan kiinnostavimpiin uutuustuotteisiin ja palveluihin, ja myös startupit ja uudet liikeideat nousevat esille. Osana Teknologia-messujen ohjelmaa järjestetään startup-kilpailu, jonka tavoitteena on tuoda esille tämän hetken lupaavimpia ja potentiaalisimpia alan kasvuyrityksiä. Kilpailun hakuaika on käynnissä ja päättyy 10.10., jonka jälkeen kilpailuraati valitsee 3–5 finalistia messuilla keskiviikkona 10.11. järjestettävään pitchaus-finaaliin. Voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön lahjoittamalla 20 000 € stipendillä.

Teknologia-messut järjestää startup-kilpailun yhteistyössä Finnish Business Angels Network kanssa. Fiban on Euroopan suurimpia bisnesenkeliverkostoja, ja sen jäsenenä on yli 670 sijoittajaa. Lisätietoja startup-kilpailusta ja osallistumisesta löytyy nettisivuilta www.teknologia21.fi/startup.

Tapahtuman teemana Kestävän huomisen ratkaisut – Solutions for Sustainable Future

Teknologia-messukokonaisuus koostuu useista eri osa-alueista, joita ovat automaatio, elektroniikka, energia, hydrauliikka ja pneumatiikka, levytyö, koneenrakentaminen, AI ja robotiikka, kunnossapito, ICT ja 3D-tulostaminen. Tulevaisuuteen keskittyvä vastuullisuusteema lävistää kaikki osa-alueet ja alleviivaa sitä, että juuri teknologia tarjoaa ratkaisuja moneen ajankohtaiseen kestävän kehityksen haasteeseen. Teema näkyy messuilla muun muassa ohjelmarakenteessa, puhujavalinnoissa sekä näytteilleasettajien osastoilla.  

Teknologia-messujen ohjelmakokonaisuuteen kuuluu laajan lavaohjelman lisäksi alan työmahdollisuuksia esittelevä Tulevaisuuden työnantaja -päivä, Ällistyttävät robotit -kilpailun semifinaali ja finaali sekä energia- ja kunnossapitokongressit. Ohjelma kokonaisuudessaan julkaistaan 15.9.2021 osoitteessa www.teknologia21.fi.  

Pohjoismaiden johtava teknologia-alan tapahtuma Teknologia 21 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 9.–11.11.2021. Tapahtuman teema on Kestävän huomisen ratkaisut – Solutions for Sustainable Future. www.teknologia21.fi, #teknologia21  

Lisätietoja: Messukeskus Helsinki, Marcus Bergström, p. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com

Kuvat viime tapahtumasta Messukeskuksen kuvapankista http://mediabank.messukeskus.com    

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye