Messukeskus

Teknologia 22 -tapahtuma täytti Messukeskuksen hallit kolmen vuoden odotuksen jälkeen

Jaa

Teknologia 22 -tapahtuma oli ensimmäinen iso pandemian jälkeen järjestetty ammattitapahtuma Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtumaan osallistui lähes 400 yritystä. Patoutunut tarve kohtaamisiin leimasi tunnelmia, ja tapahtumaan osallistuneet yritykset kiittelivät messusaldona saatuja liidejä ja kontakteja.

Teknologia 22-tapahtumaan osallistui lähes 400 yritystä ja yli 8000 teknologia-alan ammattilaista.
Teknologia 22-tapahtumaan osallistui lähes 400 yritystä ja yli 8000 teknologia-alan ammattilaista.

Teknologia 22 -tapahtumassa vieraili 8054 alan ammattilaista. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran syksyllä 2019. Poikkeukselliset vuodet vaikuttivat tapahtuman järjestämisajankohtaan; aiemmin syksyisin järjestetty tapahtuma siirtyi tällä kertaa kevääseen.

Toimitusjohtaja Jaakko Hämäläinen osallistui tapahtumaan tuplaroolissa: Finnish Fluid Power Association FFPA ry:n puheenjohtajana ja Bosch Rexroth Oy:n toimitusjohtajana. Bosch Rexroth tarjoaa asiakkailleen voimansiirto- ja ohjausteknologioita. “Asiakkaita oli saatu ilahduttavan paljon liikkeelle ja tapahtuman järjestelyt oli toteutettu erittäin onnistuneesti. Kahden vuoden Teams-sessioiden jälkeen oli helpottavaa päästä demoamaan tuotteita asiakkaille henkilökohtaisesti ja vuorovaikutteisesti. Tuloksena saimme runsaasti liidejä. Tästä on hyvä jatkaa Teknologia-tapahtuman kehittämistä yhä hyödyllisemmäksi kaikille osallistujille”, sanoo Hämäläinen.

WAGO Finland Oy tarjoaa automaatioratkaisuja useille eri toimialoille. Teknologia-tapahtumaan WAGO lähti uudistuneella ja entistä isommalla osastolla, vahvalla osasto-ohjelmalla sekä panostamalla osaston ennakkomarkkinointiin. Satsaus kannatti. ”Olemme saaneet näiltä messuilta enemmän liidejä kuin koskaan aiemmin. Osastolla on riittänyt väkeä koko ajan ja kohtaamisiin on selvästi patoutunutta tarvetta. Muut markkinointikanavat eivät tarjoa tällaisia livekohtaamisia ja mahdollisuutta tehokkaaseen brändinäkyvyyteen”, toimitusjohtaja Tero Illi sanoo.

Aalto-yliopiston Robosiili, Hidas (Greenele Oy) ja EOS Finland menestyivät kilpailuissa

Teknologia 22 -tapahtumassa käytiin Ällistyttävät robotit -kisa ja Teknologia Startup-kisa. Tietotekniikan ja Elektroniikan Seuran, Mikrobitti-lehden ja Messukeskuksen järjestämässä Ällistyttävät robotit -kilpailussa kilpailivat korkeakoulujen joukkueet, joiden tehtävänä oli luoda robotti, joka tekee jotain kiinnostavaa. Kilpailun voitti Aalto-yliopiston tiimin Robosiili. Voittaja sai 10 000 euron pääpalkinnon. Teknologia Startup -kilpailun finaalissa toisistaan otti mittaa seitsemän innovatiivista yritystä. Voiton vei Hidas (Greenele Oy), joka on kehittänyt pilvipohjaisen, pienitehoisen Type 2 -sähköautojen latausaseman.Voittaja sai Suomen Messusäätiön rahoittaman 20 000 euron palkinnon.

Myös Suomen 3D-tulostuspalkinto jaettiin Teknologia-tapahtumassa. Palkinnon sai EOS Finland Oy metallin jauhepetisulatus-menetelmän keksimisestä ja kehittämisestä teolliseen käyttöön. Suomen 3D-tulostuspalkinto myönnetään henkilölle, organisaatiolle, ryhmälle, yhdistykselle, tapahtumalle tai tuotteelle, joka on merkittävästi edistänyt 3D-tulostusta.

Teknologia 23 järjestetään marraskuussa 2023

Pohjoismaiden johtava teknologia-alan tapahtuma Teknologia 22 järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 3.–5.5.2022. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään reilun vuoden kuluttua 7. – 9.11.2023.

Messukeskus järjestää Teknologia-tapahtuman yhteistyössä Suomen Automaatioseura ry:n, Finnish Fluid Power Association FFPA ry:n, Elektroniikan Komponentti- ja Mittalaitetoimittajat ELKOMIT ry:n, Teknisen Kaupan Liiton, Kunnossapitoyhdistys Promaint ry:n, Suomen Robotiikkayhdistys ry:n, Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n, Suomen 3D-tulostusyhdistys FIRPAn sekä Tietotekniikan ja Elektroniikan Seuran kanssa. Expomark on mukana Teknologia-tapahtumassa järjestämässä energian ja kunnossapidon aihealueet.

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään seuraavaksi Cyber Security Nordic 12.- 13.5.2022, PacTec, FoodTec, PlastExpo Nordic -messut ja Sign, Print & Promotion -messut 18. – 19.5.2022 sekä Gastro Helsinki 18.-20.5.2022.


www.teknologia22.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Messukeskus Helsinki, Marcus Bergström, p. 044 562 4524, marcus.bergstrom@messukeskus.com

tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Kuvat

Teknologia 22-tapahtumaan osallistui lähes 400 yritystä ja yli 8000 teknologia-alan ammattilaista.
Teknologia 22-tapahtumaan osallistui lähes 400 yritystä ja yli 8000 teknologia-alan ammattilaista.
Lataa
Teknologia Startup -kilpailun voiton vei Hidas (Greenele Oy).
Teknologia Startup -kilpailun voiton vei Hidas (Greenele Oy).
Lataa
Ällistyttävät robotit -kilpailussa kilpailivat korkeakoulujen joukkueet. Kilpailun voitti Aalto-yliopiston tiimin Robosiili.
Ällistyttävät robotit -kilpailussa kilpailivat korkeakoulujen joukkueet. Kilpailun voitti Aalto-yliopiston tiimin Robosiili.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on ihmisläheinen media ja turvallisuudestaan palkittu tapahtumatalo, joka luo kasvua aitojen kohtaamisten kautta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan live-, hybridi- ja virtuaalitapahtumien areenaksi. | Messukeskus – kasvua kohtaamsista | www.messukeskus.com | @messukeskus | twitter.com/messukeskus 

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) creates growth through encounters. We are the largest event organiser in Finland producing or hosting 50 exhibitions and one thousand meetings and congresses annually. We provide a perfect venue with 7 adaptable halls, 40 conference spaces, the 4,400-seater Amfi Hall auditorium, 21 restaurants, a fully renewed event hotel, and all event services, including live, virtual and hybrid events. | www.messukeskus.com | @messukeskus |  | twitter.com/messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme