Suur-Savon Sähkö Oy

Tekoälyllä ohjattua sähkön tuotannon ennustamista Savonlinnan voimalaitoksella

Jaa
Suur-Savon Sähkö ottaa tämän vuoden aikana käyttöön Savonlinnan voimalaitoksella tekoälyyn perustuvan sähköntuotannon ennustemallin. Tekoälyennusteiden tarkkuus parantaa merkittävästi yhtiön tuotannon ennustamista: malli paransi pilottivaiheessa sähkön tuotannon ennustamisen tarkkuutta jopa kymmeniä prosentteja verrattuna aiemmin käytössä olleeseen menetelmään.

Tekoälyllä tarkoitetaan tässä yhteydessä erilaisia koneoppisen malleja, jossa laskenta-algoritmi opetetaan historiadataa hyödyntämällä parantamaan ennustetta itse. Koneoppimisen avulla ennuste on itseään koko ajan parantava ja siten myös ennuste on tarkempi.

– Mitä tarkempi tuotantoennuste, sitä pienemmät ovat yhtiölle aiheutuvat tasesähkön kustannukset. Jos toteutunut tuotanto eroaa etukäteen ennustetusta, erotus joudutaan ostamaan tai myymään markkinoilla, mistä aiheutuu usein lisäkustannuksia. Paremman tuotantoennusteen avulla pystymme antamaan myös tarkempia tarjouksia lisäsähkön tuotannosta esimerkiksi säätösähkömarkkinoilla, sanoo Suur-Savon Sähkön kehitys- ja innovaatiopäällikkö Mika Laine.

Koneoppimisen malli hyödyntää aikaisemmin tänä vuonna Savonlinnan kaukolämmön tuotannossa käyttöön otettua ennustemallia tuotannon optimoimisesta. Voimalaitoksella jo käytössä olevassa koneoppimisen mallissa ennustetaan kaukolämmön tarve, josta myös sähkötuotanto on riippuvainen. Tämä aikaisempi malli toimii siis sähköntuotannon ennustamisen mahdollistajana.

Samaa dataa, mitä on käytetty lämmön tuotannon optimoinnissa, pystytään hyödyntämään myös sähkön tuotantoennusteen tekemiseen, sillä Savonlinnassa on vastapainevoimalaitos (CHP), jolloin tuotetun sähkön määrä on riippuvainen tuotetusta lämmön määrästä. Kyseisen tuotantoennusteen perusteella voidaan ennustaa sähkön tuotantoa tuleville tunneille, jopa 36h eteenpäin.

– Käytännössä olemassa olevaan malliin rakennettiin erillinen malli ennustamaan pelkästään voimalaitoksen tuotantoa ja malliin otettiin mukaan myös prosessihöyryn tuotannon ennuste, Laine jatkaa.

Ensin ennustemallin hyötyjä tarkasteltiin muutaman kuukauden kestävän pilotin kautta. Sen puitteissa arvioitiin pääsy tarkempaan sähkön tuotannon ennusteeseen, verrattuna vanhempiin menetelmiin. Ennustetarkkuus parani huomattavasti ja näin vahvistui päätös viedä sähköntuotannon ennustaminen tekoälyllä tuotantoon ja osaksi liiketoiminnan prosessia.

Uusi ennustemalli tullaan ottamaan käyttöön Savonlinnan voimalaitoksella vielä tämän kesän aikana. Kyseinen voimalaitos on Suur-Savon Sähkön suurimpia, joten sen ennusteen parantamisella saavutetaan nopeasti merkittäviä hyötyjä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Savon Sähkö Oy
Suur-Savon Sähkö Oy
Otto Mannisen katu 6
50101 MIKKELI

https://www.sssoy.fi

Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on yli 350 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy

Toiminta-alueen sähkönsiirto alhaisimmillaan koko 2000-luvulla22.3.2024 10:08:57 EET | Tiedote

Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi 2023 laski sähkönsiirtomäärää, joka jäi alhaisimmaksi koko 2000-luvulla. Investoinnit sähkönsiirtoverkon toimitusvarmuuden parantamiseksi pysyivät edelleen korkealla tasolla. Lämpöliiketoiminnan kannattavuuteen vaikutti heikentävästi energian, polttoaineiden ja kuljetuskustannusten nousu. Kohonneita kustannuksia ei kuitenkaan siirretty täysimääräisesti hintoihin, vaan ne jäivät yhtiön maksettaviksi. Sähköntuotannon volyymi kasvoi edellisvuodesta noin 27 prosentilla, johtuen pääosin Olkiluoto 3 tuotannon käynnistymisestä. Sähkön markkinahinnat laskivat merkittävästi edellisestä vuodesta, millä oli suurin vaikutus siihen, että sähkön tuotannon tulos jäi tappiolliseksi.

Osavuosikatsaus 1-8/2023: Lämmin säätila vähentänyt energiankulutusta28.9.2023 10:17:45 EEST | Tiedote

Kulunut vuosi on ollut 8,1 % normaalia selvästi lämpimämpi, mikä on yhdessä energiakriisin aikana terävöityneen energiansäästön kanssa leikannut energiankulutusta merkittävästi. Perusliiketoiminnan ollessa energian siirtoa ja myyntiä, volyymin pieneneminen vaikuttaa suoraan taloudelliseen suoritukseen. Konsernin liikevaihto tammi-elokuussa on ollut 293 M€ (2022: 220,4 M€). Liikevaihto nousi energiakriisin aikana syntyneiden sähkön loppuasiakassopimusten korkeammasta hintatasosta. Käyttökate oli 25,2 M€ (2022: 29,1 M€) ja liikevoitto 7 M€ (2022: 12,3 M€).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye