Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiili- ja muotiala nousee Elinkeinoelämän keskusliiton hallitukseen

Jaa
EK:n uudessa hallituksessa aloittaa työvaatevalmistaja Image Wear Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tekstiili & Muoti ry:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikkanen.

Tekstiili- ja muotialalla tapahtuu nyt paljon. Suomessa kehitetään kiinnostavia tekstiili-innovaatioita, kuten esimerkiksi älytekstiilejä sekä uusia aiempaa ympäristöystävällisempiä materiaaleja, joilla on potentiaalisesti miljardien eurojen markkinat.

”Tekstiili- ja muotiala elää uudistumisen aikaa. Alan merkitystä koko suomalaisen elinkeinoelämän laaja-alaisuudelle ja kehittymiselle kuvaa myös Suomen Tekstiili & Muoti ry:n nouseminen EK:n hallitukseen”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

”Ala on nosteessa, ja yritykset panostavat vientiin ja kansainväistymiseen. Myös kotimaan myynti on kasvussa”, hän kertoo.

Tekstiili- ja muotialan yritykset valmistavat mm. vaatteita, kodintekstiilejä, sairaalatekstiilejä, teknisiä tekstiilejä sekä kuitukankaita ja teollisuustekstiilejä. Uutena mukaan on tullut myös uusien tekstiilikuitujen kehittäjiä.

Linkki EK:n tiedotteeseen hallituksen kokoonpanosta

 

Fakta

Tekstiili ja muotiala (laaja toimialan määritelmä):

  • 3 400 yritystä
  • 4,5 miljardia euroa liikevaihtoa
  • 22 000 työntekijää

(sis. tekstiilien ja vaatteiden valmistus ja valmistuttaminen, muu tekstiili- ja muotialaan liittyvä valmistus, tekstiilin ja muodin tukkukauppa, tekstiilin ja muodin vähittäiskauppa, tekstiili- ja vaatehuolto)

Tekstiili- ja vaatealan valmistus ja valmistuttaminen (toimialan ydin):

  • 660 yritystä
  • 1,06 miljardia euroa liikevaihtoa
  • 4 860 työntekijää

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.stjm.fi

Suomen Tekstiili & Muoti ry on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten järjestö. Huolehdimme siitä, että yrityksillä on kannustava toimintaympäristö ja mahdollisuuksia kasvaa, kansainvälistyä ja menestyä. Olemme alan vahva vaikuttaja ja työmarkkinajärjestö. Autamme jäsenyrityksiä työelämään ja liiketoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Jäsenyritystemme tuotteita ovat mm. vaatteet, kodintekstiilit, sairaalatekstiilit, tekniset tekstiilit sekä kuitukankaat ja teollisuustekstiilit. www.stjm.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiili- ja muotialan työnantajat sekä alan ammattiliitot vaativat toimialan kasvuohjelmaa hallitusohjelmaan12.7.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

Tekstiili- ja muotiala voi VTT:n selvityksen mukaan luoda vuoteen 2035 mennessä yli miljardin euron investoinnit sekä yli 17 000 työpaikkaa Suomeen. Toimialan hyödyntämätön potentiaali voidaan lunastaa hyvällä yhteistyöllä yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten sekä julkisen sektorin kesken – valtion vauhdittamana. Toimialan työmarkkinajärjestöt, Suomen Tekstiili & Muoti ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Teollisuusliitto ry peräänkuuluttavat yhdessä toimialan kehittämistä kokoavia toimia sekä kasvuohjelmaa toimialalle seuraavaan hallitusohjelmaan.

Taisteluasujen hankintaprosessin avoimuus tukee suomalaisen tekstiiliteollisuuden mahdollisuuksia menestyä3.3.2022 10:16:24 EET | Tiedote

Yhteispohjoismainen taisteluasutilaus on menetetty mahdollisuus kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Tekstiiliteollisuuden suomalaisen tuotannon säilyttäminen on osa huoltovarmuusinfrastruktuuria, ja sen merkitys on tullut esiin esimerkiksi koronapandemian aikana ja tulee esille tämänhetkisen geopoliittisen kriisin aikana. ”Tuotantoketjua ei polkaista käyntiin tyhjästä, vaan se vaatii tarvittavien materiaalien varastointia ja asujen valmistuksessa tarvittavaa osaamista, henkilöstöä ja tuotantolaitteita. Yhden tekstiilialan tuotannossa toimivan työntekijän työpaikan säilyttäminen edellyttää hankintoja noin 150 000 €:n arvosta”, muistuttaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.” Nyt tämänhetkisen Ukrainan kriisin valossa on jo tullut esille, että esimerkiksi Baltian maissa kulloinkin kyseessä olevan valtion tekstiilitilaukset sivuuttavat suomalaisten tekstiiliyritysten siviilitilaukset. Sen vuoksi on huoltovarmuuden kannalta tärkeää, että myös Suomessa on

Tuore selvitys: Suomalaisella muotialalla merkittävät kansainväliset kasvumahdollisuudet18.2.2022 11:31:59 EET | Tiedote

Kansainvälinen muotiala elää teolliseen vallankumoukseen verrattavissa olevaa murroskautta, Business Finlandin teettämässä raportissa todetaan. Suomalaisyrityksillä on poikkeuksellinen kasvun paikka, kun megatrendit ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät erityisesti vastuullisen muodin ja suoran kuluttajakaupan kysyntää. Kansainvälinen kasvu edellyttää poikkialaista yhteistyötä, suomalaisen muotialan kansainvälisen näkyvyyden ja kotimaisen arvostuksen lisäämistä sekä startup-henkeä ja rahoitusta. Ala peräänkuuluttaa myös monivuotista kasvuohjelmaa.

Noin puolet suomalaisen tekstiili- ja muotialan ilmastopäästöistä voitaisiin välttää tuplaamalla tuotteiden käyttöikä13.12.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Tuore Suomalaisen tekstiili- ja muotialan globaalit ilmastovaikutukset -selvitys kertoo, missä alan merkittävimmät päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää. Tässä selvityksessä arvioitiin ensimmäistä kertaa suomalaisen tekstiili- ja muotialan tuotannon sekä kaikkien Suomeen tuotujen tekstiilien ja vaatteiden aiheuttamat päästöt yhteensä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye