Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiilin ja muodin palkinto tuo esiin uudistuvan tekstiili- ja muotialan mahdollisuuksia ja menestyjiä

Jaa
Uusi tunnustuspalkinto jaetaan ensimmäisen kerran Tekstiilin ja muodin päivässä 28.11.2018. Palkinnon arvo on 10 000 euroa.

Suomen Tekstiili & Muoti ry palkitsee alalla ansioituneen toimijan Tekstiilin ja muodin palkinnolla. Palkinnon ensimmäinen saaja julkistetaan 28.11. alan vuoden päätapahtumassa, Tekstiilin ja muodin päivässä Musiikkitalolla.

”Tekstiilin ja muodin palkinnolla haluamme tuoda esiin alan mahdollisuuksia ja menestystarinoita. Tällä alalla on hienoa kasvupotentiaalia sekä innovaatioita ja uusia toimintamalleja, jotka vastaavat alan tulevaisuuden tarpeisiin ja haasteisiin”, kertoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Palkinnon saajaksi voi ehdottaa suomalaista yritystä tai toimijaa, joka on esimerkiksi luonut menestyksekkäästi kasvua omalla liikeideallaan, tarjoaa vastauksia ajankohtaisiin haasteisiin tai toimii alan näkyvänä lähettiläänä.

Palkinnon saajaa voi ehdottaa kuka tahansa. Ehdotuksista koostetaan 3-5 ehdokkaan kärkijoukko, joiden joukosta tuomaristo valitsee voittajan. Tuomaristo koostuu yhteiskunnan, median, talouselämän ja alan koulutuksen toimijoista sekä liiton edustuksesta.

Ehdotuksen palkinnon saajaksi voi tehdä täällä. Ehdotukset on tehtävä 25.10.2018 mennessä.

 * * *

Tekstiilin ja muodin palkinto myönnetään alalla ansioituneelle suomalaiselle yritykselle tai toimijalle. Sen myöntämisessä tarkastellaan muun muassa:

  • liike- ja tuoteideoiden omaperäisyyttä
  • toiminnan tai tuotteiden kehitystyötä
  • kasvua ja kehitystä
  • kykyä tarjota vastauksia ajankohtaisiin haasteisiin
  • kykyä hakea vastuullisia ratkaisuja ja toimintatapoja
  • viestintää ja markkinointia
  • vaikuttavuutta ja yhteiskunnallista merkitystä 
  • kykyä uusiutua
  • kansainvälistymistä
  • toimintaa alan lähettiläänä (myönteinen viesti ja positiivinen näkyvyys)

Tekstiilin ja muodin päivän ohjelmassa 28.11.2018 on puheenvuoroja kansainvälisiltä vierailta ja suomalaisilta vaikuttajilta sekä alan toimijoille suunnattuja teemallisia ja käytännönläheisiä sessioita. Palkinnon saaja julkistetaan tapahtuman iltatilaisuudessa.

Lue lisää Tekstiilin ja muodin päivästä

Media-akkreditoinnit Tekstiilin ja muodin päivään: ota yhteyttä viestintäpäällikkö Mari Kamajaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.stjm.fi

Suomen Tekstiili & Muoti ry on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten järjestö. Huolehdimme siitä, että yrityksillä on kannustava toimintaympäristö ja mahdollisuuksia kasvaa, kansainvälistyä ja menestyä. Olemme alan vahva vaikuttaja ja työmarkkinajärjestö. Jäsenyritystemme tuotteita ovat mm. vaatteet, kodintekstiilit, sairaalatekstiilit, tekniset tekstiilit sekä kuitukankaat ja teollisuustekstiilit.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiili- ja muotialan työnantajat sekä alan ammattiliitot vaativat toimialan kasvuohjelmaa hallitusohjelmaan12.7.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

Tekstiili- ja muotiala voi VTT:n selvityksen mukaan luoda vuoteen 2035 mennessä yli miljardin euron investoinnit sekä yli 17 000 työpaikkaa Suomeen. Toimialan hyödyntämätön potentiaali voidaan lunastaa hyvällä yhteistyöllä yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten sekä julkisen sektorin kesken – valtion vauhdittamana. Toimialan työmarkkinajärjestöt, Suomen Tekstiili & Muoti ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Teollisuusliitto ry peräänkuuluttavat yhdessä toimialan kehittämistä kokoavia toimia sekä kasvuohjelmaa toimialalle seuraavaan hallitusohjelmaan.

Taisteluasujen hankintaprosessin avoimuus tukee suomalaisen tekstiiliteollisuuden mahdollisuuksia menestyä3.3.2022 10:16:24 EET | Tiedote

Yhteispohjoismainen taisteluasutilaus on menetetty mahdollisuus kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Tekstiiliteollisuuden suomalaisen tuotannon säilyttäminen on osa huoltovarmuusinfrastruktuuria, ja sen merkitys on tullut esiin esimerkiksi koronapandemian aikana ja tulee esille tämänhetkisen geopoliittisen kriisin aikana. ”Tuotantoketjua ei polkaista käyntiin tyhjästä, vaan se vaatii tarvittavien materiaalien varastointia ja asujen valmistuksessa tarvittavaa osaamista, henkilöstöä ja tuotantolaitteita. Yhden tekstiilialan tuotannossa toimivan työntekijän työpaikan säilyttäminen edellyttää hankintoja noin 150 000 €:n arvosta”, muistuttaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.” Nyt tämänhetkisen Ukrainan kriisin valossa on jo tullut esille, että esimerkiksi Baltian maissa kulloinkin kyseessä olevan valtion tekstiilitilaukset sivuuttavat suomalaisten tekstiiliyritysten siviilitilaukset. Sen vuoksi on huoltovarmuuden kannalta tärkeää, että myös Suomessa on

Tuore selvitys: Suomalaisella muotialalla merkittävät kansainväliset kasvumahdollisuudet18.2.2022 11:31:59 EET | Tiedote

Kansainvälinen muotiala elää teolliseen vallankumoukseen verrattavissa olevaa murroskautta, Business Finlandin teettämässä raportissa todetaan. Suomalaisyrityksillä on poikkeuksellinen kasvun paikka, kun megatrendit ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät erityisesti vastuullisen muodin ja suoran kuluttajakaupan kysyntää. Kansainvälinen kasvu edellyttää poikkialaista yhteistyötä, suomalaisen muotialan kansainvälisen näkyvyyden ja kotimaisen arvostuksen lisäämistä sekä startup-henkeä ja rahoitusta. Ala peräänkuuluttaa myös monivuotista kasvuohjelmaa.

Noin puolet suomalaisen tekstiili- ja muotialan ilmastopäästöistä voitaisiin välttää tuplaamalla tuotteiden käyttöikä13.12.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Tuore Suomalaisen tekstiili- ja muotialan globaalit ilmastovaikutukset -selvitys kertoo, missä alan merkittävimmät päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää. Tässä selvityksessä arvioitiin ensimmäistä kertaa suomalaisen tekstiili- ja muotialan tuotannon sekä kaikkien Suomeen tuotujen tekstiilien ja vaatteiden aiheuttamat päästöt yhteensä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye