Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiiliyritysten vastuullisuus konkretisoituu tuotesuunnittelussa ja kumppaneiden valinnassa

Jaa
Suomalaiset tekstiili- ja vaateyritykset painottavat vastuullisuustyössään kestävää tuotesuunnittelua, pitkäaikaisia sopimuskumppanuuksia sekä energia- ja resurssitehokkuutta omassa tuotannossa. Tekstiilien uusiokäyttö ja kierrätysraaka-aineiden käyttö kiinnostaa monia alan yrityksiä, samoin uusien materiaalien, kuten suomalaisen sellupohjaisen Ioncellin hyödyntäminen.

Kahdentoista tekstiilialan yrityksen* vastuullisuustyötä esittelevä Vastuun kantajat -kirja julkaistiin Helsingissä 16.6.2015 pidetyssä tilaisuudessa.

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen korosti vastuullisuuden tulleen tekstiilialalle jäädäkseen:
"Vastuullisuus on osa tämän päivän liiketoimintaa. Valmis tekstiilituote syntyy monen toimijan yhteistyönä. Siten tekstiilialan vastuullisuuskin on jaettua vastuuta, missä jokaisella toimijalla on oma, tärkeä roolinsa. Tässä julkaisussa kerromme esimerkkien kautta, millä tavalla liiketoiminnan vastuullisuutta johdetaan, toteutetaan ja kehitetään eräissä alan suomalaisyrityksissä."

Finlaysonin toimitusjohtajan Jukka Kurttilan mukaan vastuullisuusajattelu läpäisee yhtiössä koko tuotantoketjun.
"Tarkoituksena on toimia niin, että voimme olla rehellisiä ja avoimia myös vastuullisuuskysymyksissä. Kyse on yrityksen arvoista ja toiminnan lähtökohdista, yritykseen vuosikymmenien aikana rakentuneesta koodistosta."

Marimekon vastuullisuudesta johtoryhmässä vastaava tuotejohtaja Niina Nenonen korosti tilaisuudessa pitämässään esityksessä, että Marimekko ei tee kertakäyttömuotia:
"Tuotteidemme täytyy kestää aikaa. Suunnitteluamme ohjaavat ajattomuus, laatu ja tarkoituksenmukaisuus, ja meille on tärkeää, että tuotteemme tehdään ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen."

Kirjan artikkelit kirjoittanut ja niitä pohjustavat yritysten edustajien haastattelut tehnyt yritysvastuun konsultti Sari Kuvaja kiitti julkaisuun lähteneitä yrityksiä rohkeudesta:
"Keskustelua tekstiili- ja erityisesti muotialan vastuullisuudesta on käyty pitkään varsin kriittiseen sävyyn. Vastuun kantajat -kirja jatkaa vuoropuhelua esimerkeillä 12 alan yrityksestä, ja vaikka se ei olekaan alan koko kuva, se kertoo kuitenkin siitä, miten moninaisia ulottuvuuksia vastuullisuudella voi olla."

"On ilahduttavaa nähdä, miten paljon suomalaiset yritykset jo tekevät erityisesti ympäristövastuunsa kantamiseksi. Sosiaalisen vastuun saralla kaivataan vielä suunnannäyttäjiä ja konkreettisia toimenpiteitä, kuten sitoutumista elämiseen riittävään palkkaan myös kehitysmaissa", sanoo Anna Härri Eettisen kaupan puolesta ry:stä.

Toimitusketjuun liittyvien kysymysten lisäksi julkaisussa tuodaan esille sellaisia vastuullisuuden ulottuvuuksia, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle julkisessa keskustelussa: työntekijöiden osallistaminen, lojaalius alihankkijasuhteissa sekä pyrkimys etsiä entistä vähemmän luontoa kuormittavia raaka-aineita ja vähentää kangashävikkiä.

* Julkaisun yritykset: Agtuvi Ky, Dafecor Oy, Finlayson Oy, Joutsen Finland, L-Fashion Group, Marimekko Oyj, Nanso, Oy Fiblon Ab, Pure Waste Textiles, Reima Oy, Suominen Oyj, VM-Carpet Oy.

 

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry edistää jäsenyritystensä ja koko alan tulevaisuuden menestystä ja kansainvälistymistä. Toimialaa uudistaa vankka muotoiluosaaminen ja teknologian hyödyntäminen. Tavoitteena on luoda Suomeen lisää alan menestyneitä yrityksiä sekä tuoda markkinoille innovatiivisia tuotteita. Edustamme toimialaa kansallisessa ja EU-tason päätöksenteossa ja työmarkkina-asioissa.

Suomen Tekstiili & Muoti ry:llä on noin 130 jäsenyritystä, jotka edustavat kaikkia yrityskokoja. Vuonna 2014 ne työllistivät yhteensä 5100 henkilöä eli lähes koko maan tekstiili- ja vaatetusteollisuuden työvoiman. Yhteenlaskettu liikevaihto oli 1 070 miljoonaa euroa.

www.stjm.fi

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen, p. 050 536 5078
Julkaisun toimittaja, yritysvastuun konsultti Sari Kuvaja, p. 040 528 2820

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Tekstiili & Muoti ry
Suomen Tekstiili & Muoti ry
Eteläranta 10
00130 Helsinki

http://www.stjm.fi

Tekstiilit ovat mukana meidän jokaisen arjessa, jokaisessa päivässä. Suomen Tekstiili & Muoti ry on työmarkkina-, palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Jäsenyrityksemme tuottavat muun muassa vaatteita ja asusteita, sisustustekstiilejä, sairaalatekstiilejä ja kuitukankaita. Me edistämme tekstiili- ja muotialan mahdollisuuksia kasvaa, menestyä ja kansainvälistyä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Tekstiili & Muoti ry

Tekstiili- ja muotialan työnantajat sekä alan ammattiliitot vaativat toimialan kasvuohjelmaa hallitusohjelmaan12.7.2022 10:30:00 EEST | Tiedote

Tekstiili- ja muotiala voi VTT:n selvityksen mukaan luoda vuoteen 2035 mennessä yli miljardin euron investoinnit sekä yli 17 000 työpaikkaa Suomeen. Toimialan hyödyntämätön potentiaali voidaan lunastaa hyvällä yhteistyöllä yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten sekä julkisen sektorin kesken – valtion vauhdittamana. Toimialan työmarkkinajärjestöt, Suomen Tekstiili & Muoti ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Teollisuusliitto ry peräänkuuluttavat yhdessä toimialan kehittämistä kokoavia toimia sekä kasvuohjelmaa toimialalle seuraavaan hallitusohjelmaan.

Taisteluasujen hankintaprosessin avoimuus tukee suomalaisen tekstiiliteollisuuden mahdollisuuksia menestyä3.3.2022 10:16:24 EET | Tiedote

Yhteispohjoismainen taisteluasutilaus on menetetty mahdollisuus kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Tekstiiliteollisuuden suomalaisen tuotannon säilyttäminen on osa huoltovarmuusinfrastruktuuria, ja sen merkitys on tullut esiin esimerkiksi koronapandemian aikana ja tulee esille tämänhetkisen geopoliittisen kriisin aikana. ”Tuotantoketjua ei polkaista käyntiin tyhjästä, vaan se vaatii tarvittavien materiaalien varastointia ja asujen valmistuksessa tarvittavaa osaamista, henkilöstöä ja tuotantolaitteita. Yhden tekstiilialan tuotannossa toimivan työntekijän työpaikan säilyttäminen edellyttää hankintoja noin 150 000 €:n arvosta”, muistuttaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.” Nyt tämänhetkisen Ukrainan kriisin valossa on jo tullut esille, että esimerkiksi Baltian maissa kulloinkin kyseessä olevan valtion tekstiilitilaukset sivuuttavat suomalaisten tekstiiliyritysten siviilitilaukset. Sen vuoksi on huoltovarmuuden kannalta tärkeää, että myös Suomessa on

Tuore selvitys: Suomalaisella muotialalla merkittävät kansainväliset kasvumahdollisuudet18.2.2022 11:31:59 EET | Tiedote

Kansainvälinen muotiala elää teolliseen vallankumoukseen verrattavissa olevaa murroskautta, Business Finlandin teettämässä raportissa todetaan. Suomalaisyrityksillä on poikkeuksellinen kasvun paikka, kun megatrendit ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät erityisesti vastuullisen muodin ja suoran kuluttajakaupan kysyntää. Kansainvälinen kasvu edellyttää poikkialaista yhteistyötä, suomalaisen muotialan kansainvälisen näkyvyyden ja kotimaisen arvostuksen lisäämistä sekä startup-henkeä ja rahoitusta. Ala peräänkuuluttaa myös monivuotista kasvuohjelmaa.

Noin puolet suomalaisen tekstiili- ja muotialan ilmastopäästöistä voitaisiin välttää tuplaamalla tuotteiden käyttöikä13.12.2021 13:00:00 EET | Tiedote

Tuore Suomalaisen tekstiili- ja muotialan globaalit ilmastovaikutukset -selvitys kertoo, missä alan merkittävimmät päästöt syntyvät ja miten niitä voidaan vähentää. Tässä selvityksessä arvioitiin ensimmäistä kertaa suomalaisen tekstiili- ja muotialan tuotannon sekä kaikkien Suomeen tuotujen tekstiilien ja vaatteiden aiheuttamat päästöt yhteensä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye