Työeläkevakuuttajat Tela

Telan Siimes: Yrittäjän eläkelain eteneminen on tärkeä, mutta hidas askel eteenpäin

Jaa
Yrittäjän eläkelain täsmennys etenee eduskunnassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tänään esittämät muutokset tarkentavat yrittäjän työtulon vahvistamisen käytäntöjä ja jaksottavat lakimuutoksen vaikutuksia. Seuraavaksi esitys menee koko eduskunnan käsittelyyn.

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on tyytyväinen asian etenemiseen ja kannattaa esityksen hyväksymistä.

– On erittäin hyvä asia, että yrittäjien eläkelain kehittäminen liikahti nyt viimein eteenpäin. Lakiesityksen tavoitteena on ollut vähentää alivakuuttamista ja siten parantaa yrittäjien eläke- ja sosiaaliturvaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämien muutostenkin kera esitys vie kohti tätä päämäärää – tosin alkuperäistä esitystä hitaammin, Siimes huomauttaa.

Siimes kiinnittää huomiota myös valiokunnan toiveeseen selvittää lain laajempia kehitystarpeita.

– Jatkokehitystä on hyvä pohtia huolella ja harkiten kaikessa rauhassa ja arvioida erilaisia kehittämisvaihtoehtoja. Esimerkiksi rahastoinnin aloittamisesta myös yrittäjäeläkkeiden osalta on keskusteltu paljon, mutta kysymys sen kustannuksista ja niiden maksajasta on täysin auki, Siimes pohtii.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa mietinnössään muutamia tarkennuksia lakiesitykseen. Lain voimaantulosäännöksiä halutaan täsmentää niin, että YEL-työtulon mahdollisiin korotuksiin tulisi alkuperäistä hallituksen esitystä alhaisempi enimmäiskorotusraja. Tämä luo katon itsensä alivakuuttaneiden yrittäjien eläkemaksun korotuksille. Näillä yrittäjillä vakuutettu työtulo on siis jäänyt liian alhaiseksi suhteessa todelliseen työpanokseen.

Laissa viestitään myös vielä aiempaa selkeämmin, että yrittäjän työtulo vahvistetaan kokonaisarvion perusteella.

Toimeenpanon yhdenmukaisuus ja yrittäjien yhdenvertainen kohtelu tärkeää

Yrittäjän eläkelain mukaisen työtulon vahvistamisesta ja sen oikeasta tasosta suhteessa nykylainsäädäntöön vastaa viime kädessä työeläkevakuuttaja. Työeläkeala on pitänyt hyvänä, että lakiesitys vahvistaisi toimeenpanon yhdenmukaisuutta ja yrittäjien yhdenvertaista kohtelua työeläkevakuuttajien toiminnassa.

Lakiesitys myös yhdenmukaistaisi pitkällä aikavälillä eläkevakuuttamista työn tekemisen eri tavoissa, ja lisäisi siten kilpailuneutraaliutta yrittäjänä tai palkansaajana tehdyn samankaltaisen työn välillä.

– Eläke- ja sosiaaliturvan pitäisi pohjimmiltaan olla samanlaista ja yhtä hyvää riippumatta siitä, tehdäänkö työ yrittäjänä vai palkansaajana. Tähän on syytä pyrkiä erityisesti tässä ajassa, kun työ ja työmarkkinat ovat muutoksessa, korostaa Siimes.

Siimes muistuttaa, että yrittäjän eläkevakuutus on osa lakisääteistä sosiaalivakuutusta, joka koskee kaikkia.

– Sosiaalivakuutus perustuu ajatukseen, että on kaikille yhteisiä toimeentuloriskejä, joihin varaudutaan yhdessä, ja jokainen myös osallistuu maksuillaan oman turvansa rakentamiseen. Asia on näin niin yrittäjien kuin palkansaajien kohdalla, Siimes toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Työeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki

https://www.tela.fi/

Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela

Matkalla eläkeuudistukseen18.4.2024 07:08:00 EEST | Blogi

Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei puuttunut kehysriihessä työeläkejärjestelmän rakenteisiin, kuten esimerkiksi jäädyttänyt työeläkeindeksiä tai nostanut eläkeikää. Tämä oli hyvä uutinen, sillä kauempana eläketurvan horisontissa siintää haasteita, joiden ratkaisut vaativat pitkäjänteistä kehittämistä. Mikäli järjestelmän rakenteisiin olisi puututtu kehysriihessä, se olisi voinut häiritä käynnissä olevia neuvotteluja seuraavasta eläkeuudistuksesta.

Indeksileikkausten vaikutukset ovat monimutkaisemmat kuin miltä ne näyttävät10.4.2024 15:54:59 EEST | Artikkeli

Hallituksen kehysriihen alla vahvasti esiin nousseet työeläkkeiden indeksileikkaukset voivat uhata työeläkejärjestelmän pitkäaikaista ja harkittua kehittämistä. Ne saattavat näyttää sukupolvinäkökulmasta oikeudenmukaisilta, mutta todellisuudessa ne kohtelisivat eri ikäluokkia hyvin sattumanvaraisesti. Pitkällä aikavälillä leikkausten eläkkeeseen tuoma lovi voi olla merkittävästi suurempi kuin ensinäkemältä voisi kuvitella.

Kehysriihen indeksileikkausten sietämätön keveys9.4.2024 14:38:58 EEST | Blogi

Kehysriihen ympärillä vellovassa eläkekeskustelussa menevät sekaisin lyhyen aikavälin ja pitkän aikavälin uudistaminen. Hallitus on antanut työmarkkinaosapuolille tehtävän neuvotella pitkäjänteisestä eläkeuudistuksesta, jota ei kannattaisi nyt häiritä. Indeksileikkauksia pidetään usein helppoina ja nopeina keinoina julkisen talouden tasapainottamiseen, vaikka tämä ei ole ongelmatonta. Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymystä ei myöskään voi typistää pelkästään eläkkeiden indeksileikkauksiin.

Salaisuuksien jäljillä -sarja: Juho Saari ja eläkeuudistus – entä jos sukupolvi erottaa enemmän kuin yhdistää?20.3.2024 09:37:29 EET | Uutinen

Työeläkevakuuttajat Telan Salaisuuksien jäljillä -videosarjan uusi jakso pureutuu sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, jonka nimissä on perusteltu tekeillä olevaa eläkeuudistusta. Mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan, kun sukupolvien sisällä erot ovat jopa merkittävämmät kuin niiden välillä? Eri sukupolvien yhteiskunnalle maksamien maksujen ja siitä saatujen kokonaishyötyjen vertailu ei ole yksinkertaista, sanoo sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Telan Janne Pelkosen haastattelussa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye