ExpomarkExpomarkExpomarkExpomarkExpomark

Teollisuuden suurtapahtuma esittelee pohjoisen vahvaa osaamista

Jaa
Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma järjestetään 18.–19.5.2022 Oulun Ouluhallissa. Ammattilaisille maksuttoman tapahtuman teemana on tänä vuonna Pohjoisen menestyksen tekijät. Esiin nostetaan pohjoisen teollisuuden keskeiset puheenaiheet, alan timanttinen osaaminen ja yritysten tuotteet sekä palvelut. Pohjois-Suomella on tärkeä rooli teollisuudenalalla, sekä Suomessa että maailmalla.

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa paikalla on yli 330 näytteilleasettajaa. Ouluhallissa pääsee tutustumaan alan uusimpiin lanseerauksiin lähietäisyydeltä sekä käsittelemään etenkin pohjoisen teollisuuden tulevaisuuden polttavimpia kysymyksiä. Pohjois-Suomessa on paljon potentiaalia teollisuudenalan kasvuun ja kehitykseen, ja Pohjoinen Teollisuus on tästä kattava läpileikkaus.

 

Yhdessä kohti kasvua

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumassa on mukana BusinessOulu. Ensimmäisenä messupäivänä keskiviikkona 18.5. järjestetään B2B matchmaking -verkostoitumismahdollisuus, joka toteutetaan BusinessOulun kanssa toteutetun sähköisen työkalun avulla. Torstaina 19.5. BusinessOulun JobCorner jalkautuu Pohjoinen Teollisuus -messuille.

BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula toteaa, että teollisuudenalan yrityksillä on pohjoisessa hyvä kasvualusta. “Oulussa tehdään merkittävää metalli- ja terästutkimusta, ja Pohjois-Suomen toimijat rakentavat rautaisen ja teräksisen selkärangan lukuisille toimialoille koko Suomeen. Lisäksi Pohjois-Suomessa on vahvasti kehittyvää elintarvike-, ICT- ja rakennusteollisuutta. Teollisuudenalat ovat hyvässä kasvussa ja synnyttävät kestävästi, uudistuvalla energialla uusia työpaikkoja, mikä taas lisää yleistä hyvinvointia.”

Messuilla on ainutlaatuinen tilaisuus paitsi verkostoitua, myös luoda pohjaa oman yrityksen uusille tuulille – esimerkiksi yhdessä ideoiden. Kahden vuoden poikkeusajan jälkeen on aika tuulettaa ajatuksia. “Uskon, että messujen kaltaisissa yhteisissä tapaamisissa parviälystä voidaan saada paljon irti. Ideoita voidaan hioa yhdessä, jolloin syntyy paljon uutta!”, Ala-Mursula kehuu.

Oulusta näkyvyyttä koko Pohjois-Suomeen

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuman myötä Ouluun kerääntyy iso joukko alan kärkinimiä sekä uusia lupauksia. Teollisuuden alan osaamisen ja toiminnan kehittäminen ovat avain paitsi pohjoisen, myös koko Suomen teollisuuden elinvoiman kasvattamiseen – aina ulkomaille asti. ”On hienoa, että pohjoisen merkittävin teollisuustapahtuma on taas Oulussa. Pohjoisessa on eri teollisuuden aloilla huippuluokan toimijoita, jotka tuottavat ratkaisuja koko Suomen ja maailman hyväksi”, toteaa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtumaan odotetaan tuhansia kävijöitä, mikä vilkastuttaa Oulun kaupunkia entisestään. Laajala toivottaakin kaikki tapahtumavieraat tervetulleiksi. “Oulu on tapahtumakaupunki ja Pohjoinen Teollisuus rikastuttaa kaupungin elämää. Tervetuloa Ouluun, pohjoisen kasvukeskukseen ja vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin.”

Näytteilleasettajien lisäksi tapahtumassa kuullaan runsaasti ajankohtaisia puheenvuoroja esimerkiksi  teollisuuden energiaratkaisuista, suurhankkeista ja vedyn mahdollisuuksista teollisuudessa. Puhujina loistavat mm. Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä, Oulun kauppakamarin varatoimitusjohtaja Esa Pellikainen, Hycamite TCD Technologies Oy:n perustaja Matti Malkamäki, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela ja SSAB Euroopan kunnossapitojohtaja Pekka Paganus. Tiukassa paneelikeskustelussa käsitellään aihetta Miten turvaamme osaajien saatavuuden pohjoisessa? Lisäksi puheenvuorot käsittelevät monipuolisesti suomalaista kaivosteollisuutta ja kunnossapidon tulevaisuutta, unohtamatta ajankohtaisia kestävän kehityksen esityksiä. Ohjelmakokonaisuuteen voi tutustua osoitteessa www.pohjoinenteollisuus.fi, samassa osoitteessa messuvieraat voivat rekisteröityä tapahtumaan maksuttomasti.www.pote.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Expomark
Puistokatu 2-4 C
40100 JYVÄSKYLÄ

010 830 0800, asiakaspalvelu@expomark.fihttps://expomark.fi

Expomark järjestää teollisuuden ja terveyden alan messutapahtumia tuoden yhteen alojensa osaajat, tiedon ja ratkaisut. Missionamme on edistää suomalaista elinkeinoelämää mahdollistamalla merkityksellisiä kohtaamisia. Olemme Suomen Messujen tytäryhtiö ja seitsemän hengen tiimimme toimipaikkana on Jyväskylä. Tapahtumiamme ovat Pohjoinen Teollisuus, Energiamessut, Proforest, Apuvälinemessut, Hyvä Ikä ja Fysioterapia & Kuntoutus. Lue lisää:www.expomark.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Expomark

Kansainväliset Erämessut siirtymässä Suomen Messut Oyj:n järjestämisvastuulle16.11.2023 13:01:00 EET | Tiedote

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy (RTOY) ja Suomen Messut Oyj ovat sopimassa Kansainvälisten Erämessujen siirtymisestä Suomen Messujen järjestämisvastuulle. Erämessut järjestetään jatkossakin Riihimäellä mutta käytännön järjestelyistä vastaa Suomen Messujen tytäryhtiö Expomark Oy. Siirtyminen tukee tapahtuman kehittämistä ja kansainvälistymistä. Siirtymän on määrä tapahtua kesällä 2024 järjestettävien Erämessujen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye