Metsäteollisuus ry

Teollisuusliiton poliittinen lakko iskee mekaaniseen metsäteollisuuteen – viennin arvo melkein kymmenen miljoonaa euroa päivässä

Jaa

Teollisuusliitto ry aloitti mekaanisessa metsäteollisuudessa sekä puusepänteollisuudessa poliittisen lakon perjantaina 2. helmikuuta klo 06.00. Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n lakko puolestaan pysäyttää viennin. Mittavat taloudelliset vahingot aiheuttava eduskuntaa vastaan suunnattu lakko kestää vuorokauden.

Yhden työpäivän viennin arvo lakon kohteeksi joutuneessa mekaanisessa metsäteollisuudessa on 9,2 miljoonaa euroa. Lukuun sisältyy puusepänteollisuus.

Mekaaninen metsäteollisuus työllistää noin 10 000 työntekijää, jotka työskentelevät muun muassa sahoilla ja vanerin tuotannossa. Pelkästään sahatavaran viennin arvo on noin 1,7 miljardia euroa vuodessa. Myös puusepänteollisuudessa työskentelee noin 10 000 työntekijää.

Teollisuusliiton lakot liittyvät keskusjärjestö SAK:n järjestämään mielenilmaukseen eduskunnan hyväksymää työttömyysturvan aktiivimallia vastaan.

”Yritykset joutuvat mielenilmauksen sijaiskärsijöiksi. Sen todellinen kohde on poliittiset päättäjät, mutta laskun maksavat työllistävät yritykset. Lakot aiheuttavat merkittävän loven teollisuuden vientituloihin”, sanoo Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.

Satamien sulkeminen pysäyttää metsäteollisuuden viennin

Metsäteollisuus oli vuonna 2016 Suomen suurin tavaraviejä, joten Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n päätös viennin pysäyttämisestä perjantaina iskee koko alaan.

”Poliittisten lakkojen mittakaava on täysin ylimitoitettu. Satamien sulkeminen kohdistuu erityisesti metsäteollisuuteen, sillä alan tuotteista 70–90 prosenttia menee vientiin. Noin 90 prosenttia tuotteista kuljetetaan meritse”, Lindström toteaa. 

Metsäteollisuus kärsi eniten vuoden 2015 poliittisesta lakosta

Edellinen poliittinen lakko maan hallitusta vastaan järjestettiin 18.9.2015, jolloin siihen osallistui myös Paperiliitto ry. Silloin kaikista toimialoista eniten kärsi metsäteollisuus. Lakko aiheutti arviolta 42 miljoonan euron menetykset.

”Suomen maine luotettavana kauppakumppanina saa jälleen ison kolhun. Lakot ohjaavat tilauksia eri maissa toimiville kilpailijoille, ja yritykset menettävät pysyvästi osan asiakkaistaan. Vakava mainehaitta tulee ottaa huomioon lakkojen vaikutuksia arvioitaessa”, Lindström muistuttaa.

Tällä kertaa Paperiliitto toimii vastuullisesti ja sen jäsenet ovat normaalisti töissä. AKT:n lakko voi kuitenkin aiheuttaa häiriöitä paperintuotannossa.

Metsäteollisuus ry arvioi lakon tarkempia kokonaisvaikutuksia sen päättymisen jälkeen. Lakkopäivän aikana päivitykset tilanteesta julkaistaan Metsäteollisuus ry:n verkkosivuilla.

Lisätiedot: johtaja, pääekonomisti Maarit Lindström, Metsäteollisuus ry, puh. 040 531 8262

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 140 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Viestintäkontakti: 
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480  

Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus

________________________________________________________________________

Internet: www.forestindustries.fi

Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.

The forest industry directly and indirectly employs approximately 140,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.

Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.

Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry

Lakkopäivästä metsäteollisuudelle noin 10 miljoonan euron menetykset2.10.2018 13:50Tiedote

Ammattiliittojen vuorokauden mittaisen poliittisen lakon taloudelliset menetykset nousevat metsäteollisuudessa noin kymmeneen miljoonaan euroon. Saha- ja levyteollisuudessa tuotantokatkokset johtavat noin kahdeksan miljoonan euron menetyksiin ja puusepänteollisuudessa kahden miljoonan. – Lisäksi lakko tuo toimituksiin epävarmuutta, mikä voi johtaa asiakkaiden, kauppojen ja tilausten menetyksiin. Tämän mainehaitan hintalappua vaikea arvioida, toteaa Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen. Teollisuusliitto, Sähköalojen Ammattiliitto ja Ammattiliitto Pro järjestävät keskiviikkona vuorokauden mittaisen poliittisen lakon, jolla ne vastustavat maan hallituksen suunnitelmia muuttaa irtisanomissuojaa pienissä yrityksissä. Jo aiemmin järjestöt ovat julistaneet ylityökielloista, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet tuotantoon. – Toivomme yhä, että maan hallituksen ja ammattiliittojen välinen kiista ratkaistaisiin vuoropuhelulla. Työpaikkoja, veroeuroja ja vientituloja tuottava metsät

Metsäteollisuuden poliittinen voima on koottu edunvalvonnan historiaksi26.9.2018 12:16Tiedote

Suomalaisen metsäteollisuuden edunvalvontahistoria on koottu kirjaksi. FT Sakari Siltalan 26.9. julkistettu tutkimus pureutuu metsäteollisuuden vaikutusvaltaan viimeisen sadan vuoden aikana. Kirjassa tuodaan näkyväksi eritoten se mitä kabineteissa, valtiosaleissa ja piilossa julkisuudelta on tapahtunut, mitä päätettiin metsäyhtiöiden elintilasta ja maan tulevaisuudesta. Tarina kurottaa Suomen itsenäisyyden alkuhetkistä aina viimeisimpiin vuosiin saakka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme