Intrum Oy

TEP2019-tutkimus: Intrum toimialansa paras lähes kaikilla mittareilla

Jaa
Intrum sijoittui erinomaisesti Taloustutkimus Oy:n vuosittain teettämässä TEP-markkinatutkimuksessa, jossa kysyttiin kokemuksia rahoitus- ja perintäpalveluista. Kymmenestä mittarista yhdeksässä Intrum sijoittui verrokkiryhmän kärkeen. Intrum erottautui erityisesti kilpailijoistaan toimintavarmuudella, palveluvalikoiman laajuudella, luotettavuudella sekä asiantuntemuksella.

TEP-tutkimus on Taloustutkimus Oy:n vuosittain teettämä kyselytutkimus, johon Intrum on osallistunut vuodesta 2007 lähtien. Intrum on menestynyt tutkimuksessa hyvin myös aiempina vuosina, mikä kertoo siitä että pitkäjänteinen kehittämistyö palveluiden laadun, kattavuuden, toimintavarmuuden ja tunnettuuden osalta kantaa hedelmää.

– Tuntuu valtavan hienolta ja palkitsevalta saada näin upea tunnustus tekemästämme työstä, kiitos tästä kuuluu koko organisaatiollemme joka on todella sitoutuneesti ja systemaattisesti kehittänyt asiakaskokemustamme vuodesta toiseen kaikilla osa-alueilla, iloitsee Intrumin toimitusjohtaja Tommi Sova.

Inhimillinen kohtaaminen luotonhallinnan ytimessä

Samoilla linjoilla Sovan kanssa on Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala, joka haluaa jatkossakin nähdä Intrumin sijoittuvan alansa ykköseksi.

– Panostamme asiakaskokemukseen vahvasti myös tulevina vuosina. Vaikka kattava palvelutarjonta, tehokkaat prosessit ja digitalisaation hyödyntäminen ovat ehdoton edellytys menestymiselle, meille on sydämen asia, että asiakkaamme kokevat saavansa Intrumilta parasta asiantuntemusta, heidän huolensa tulevat kuulluiksi ja pulmiin löydetään ratkaisut. Luotonhallinnassa jos missä on pohjimmiltaan kyse ihmisistä ja heidän auttamisestaan kohti velatonta huomista. Meidän tehtävänämme on tukea asiakkaitamme kohti entistä vastuullisempaa luotonmyöntämistä ja -ottamista ja lisätä heidän taloudellista hyvinvointiaan jokaisessa kohtaamisessamme. Se on tärkeä ja innostava tehtävä, Iskala toteaa.

Lisätietoja:

Juha Iskala, myyntijohtaja, Intrum Oy,
puh: +358 50 370 6333, sähköposti: juha.iskala@intrum.com

Leena Rindell, viestintäpäällikkö, Intrum Oy, 

puh: +358 50 376 1124, sähköposti: leena.rindell@intrum.com

Tietoa TEP-tutkimuksesta:

TEP-tutkimus on Taloustieto Oy:n vuosittain tekemä tutkimus. Se on tarkoitettu yritysjohdon käyttöön yritysmielikuvan seurannan työvälineeksi. Tutkimusraportti sisältää muun muassa tiedot toimialan yritysten tunnettuudesta sekä yleisarvosanasta. Tutkimusraportissa kerrotaan myös kaikkien toimialan yritysten heikkoudet ja vahvuudet eri yritysmielikuvatekijöistä. Tutkimukseen vastanneet yrityspäättäjät ovat arvioineet lisäksi yrityskuvatekijöiden tärkeyttä sekä tuntemiensa yritysten suositteluhalukkuutta. Tutkimus toteutetaan vuosittain. Lue lisää tutkimuksesta https://www.taloustutkimus.fi/tuotteet-ja-palvelut/tep-tyoelaman-paattajat-tutkimus.html

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut, mutta osassa maakunnista ja toimialoista kasvua4.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 0,31 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Maakuntatarkastelussa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa. Toimialoista kasvua havaittiin eniten vesi-, viemäri- ja jätehuollossa, rakentamisessa, muissa palveluissa sekä maa-, metsä- ja kalataloudessa. Suomen talous on yskinyt pitkään korkeiden korkojen ja inflaation vuoksi, eikä kevät vielä tuo helpotusta tilanteeseen. Talouden kasvun odotetaan kuitenkin käynnistyvän tämän vuoden aikana.

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye