Intrum Oy

TEP2020: Intrum perintä- ja rahoituspalveluiden kärjessä jo 10 vuotta peräkkäin

Jaa
Intrum sijoittui Taloustutkimus Oy:n Työelämän päättäjät (TEP) -tutkimuksessa jälleen toimialansa kärkeen. Vuoden 2020 tutkimus mukaan lukien kyseessä on jo Intrumin 10.s kärkisija perintä- ja rahoituspalveluiden mielikuvia yrityspäättäjiltä mittaavassa tutkimuksessa.

TEP-tutkimus arvioi yrityksiä kymmenellä eri mittarilla sekä niistä muodostuvalla yleisarvosanalla. Intrum sijoittui uusimmassa, vuoden 2020 tutkimuksessa kärkeen yhdeksällä mittarilla kymmenestä. Yhtiön vahvuuksiksi arvioitiin erityisesti luotettavuus, toimintavarmuus, henkilöstön asiantuntemus sekä palvelut ja asiakaspalvelu.

Luotettavuus tärkein kriteeri

Tutkimuksen avulla yritykset saavat tietoa yritysmielikuvansa heikkouksista ja vahvuuksista. Intrumin myynti- ja markkinointijohtaja Juha Iskalan mukaan toimialalla korostuu luotettavuus: ”Tiedämme muista tutkimuksista, että alallemme ensisijaista on luotettavuus. Tässä osa-alueessa saavutettu ensimmäinen sija onkin meille tärkeä onnistumisen mittari. Kyselyiden tarkoitus on kuitenkin ennen kaikkea antaa meille suuntaa toimintamme kehittämiseen. Yksi meillä selkeästi kehittämistä vaativa asia on ollut innovatiivisuus ja tähän olemme nyt panostaneet vahvasti. Tuomme tänä vuonna Suomen markkinoille uuden työkalun, joka tukee yrityksen vastuullista luotonmyöntämistä, lisää oikeudenmukaisuutta luottokauppaan ja ehkäisee osaltaan ylivelkaantumista.”

Onnistuminen vaatii pitkäjänteistä kehitystyötä

Intrum on osallistunut Taloustutkimus Oy:n vuosittaiseen tutkimukseen jo vuodesta 2007 lähtien osana jatkuvaa kehitystyötään. Yhtiön toimitusjohtaja Tommi Sova kiittää menestyksestä henkilöstöä: ”Tulokset kertovat henkilöstömme sitoutumisesta ja tavoitteestamme tarjota suomalaisille ylivertaista palvelua. Intrumin luotettavuus ja osaava henkilöstö mahdollistavat myös asiakkaidemme menestyksen kovassa kilpailussa. Mittaamme onnistumistamme monilla mittareilla, muun muassa loppuasiakkaidemme antamalla anonyymilla palautteella. Yhdistelemällä eri tutkimuksia ja arvioita saamme kattavamman kuvan siitä, miten onnistumme tavoitteessamme. Tämä on yksi tunnustus tekemästämme pitkäjänteisestä työstä.”

Tietoa TEP-tutkimuksesta

Taloustutkimus Oy:n Työelämän päättäjät (TEP) -tutkimus kertoo suomalaisten päättäjien yritysmielikuvista, yritysten tunnettuudesta sekä toimialan eri yritysten heikkouksista ja vahvuuksista. Kyselyyn vastasi syys-lokakuussa 2020 yhteensä 2736 eri toimialojen yrityksissä työskentelevää henkilöä, joista 314 arvioi yhteensä 10 perintä- ja rahoitusalan toimijaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 24 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 19,5 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Maksuviiveiden määrä laskenut, mutta konkurssien aalto kasvaa4.1.2024 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden 2023 viimeiseltä neljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 5,6 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Suomen talous on kuluneen vuoden aikana ollut taantumassa ja se näkyy yritysten maksuvaikeuksissa. Lasku on suhteellisesti pienintä pienissä yrityksissä. Maksuviiveellisten yritysten määrä on laskenut lähes koko maassa. Suhteellisesti eniten maksuviiveitä on suhdanneherkillä majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakennusalalla. Konkurssien määrä on ollut merkittävässä kasvussa verrattuna aiempiin vuosiin.

Tutkimus: Yli puolet suomalaisista kuluttaa yhtä paljon kuin ansaitsee ja 22 prosenttia elää yli varojensa20.11.2023 08:54:28 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutaparaportin mukaan 75 prosenttia kuluttajista sanoo kuluttavansa kuukaudessa joko yhtä paljon kuin saa tuloja tai elävänsä yli varojensa. Niillä 22 prosentilla vastaajista, joiden menot ylittävät tulot, ylitys on keskimäärin 226 euroa. Peräti 31 prosentilla kuluttajista ei ole lainkaan säästöpuskuria odottamattomien kulujen varalle. Hyvä uutinen on, että 40 prosentilla on säästöjä pahan päivän varalle vähintään kahden kuukauden palkan verran.

Tutkimus: Suomalaisten asenteet laskujen maksamiseen muuttumassa17.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote

Intrumin Eurooppalainen kuluttajien maksutapatutkimus paljastaa, että kuluttajien asenteet ajoissa maksamiseen ovat muuttumassa. Suomessa 43 prosenttia kuluttajista on jättänyt yhden tai useamman laskun maksamatta ajallaan viimeisen vuoden aikana. Neljännes tuntee aiempaa vähemmän syyllisyyttä laskun maksamatta jättämisestä. 68 prosenttia sanoo, ettei ostaisi yritykseltä, jonka uskovat käyttävän vaikeaa taloustilannetta hyväkseen.

Yritysten maksuviiveet kääntyneet laskuun, konkurssien määrä kasvaa5.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote

Intrumin uusin maksuviivetutkimus vuoden kolmannelta vuosineljännekseltä kertoo, että yritysten maksuviiveiden suhteellinen määrä on laskenut 7,8 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Vuosi sitten energian hinnan voimakas nousu lisäsi selvästi maksuviiveellisten yritysten määrää. Laskua on lähes koko maassa ja valtaosalla toimialoista. Poikkeuksena tukku- ja vähittäiskaupan ala, jossa maksuviiveellisten yritysten määrä on kasvanut hieman. Rakennus- ja kiinteistöalalla maksuviiveellisten yritysten määrä on säilynyt lähes samalla tasolla, mutta alan ahdinko näkyy konkurssien määrän jyrkkänä kasvuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye